»Et aina löydä munia tai kiviä. Meidän on piirrettävä ympyrä, joka suunnilleen muistuttaa sellaista.»
»Voi miten lystiä!» sanoi Taffi. »Miten monta äänikuvaa me jo olemmekin saaneet kokoon! No, isä, lausu taas jotakin.»
»Ssh!» sanoi hänen isänsä rypistäen otsaansa, mutta Taffi oli liian innoissaan sitä huomatakseen.
»Sehän on ihan helppo», sanoi hän riipustaen tuohelleen.
»Mh, mitä?» kysyi hänen isänsä. »Tarkoitin, että olin ajatuksissani enkä tahtonut tulla häirityksi.»
»Sama ääni juuri, aivan sama. Saman äänen käärme tekee, kun se on ajatuksissaan eikä tahdo tulla häirityksi. Tehdään ssh-ääni käärmeestä. Kelpaako tämä?»
»Kas tällä tavalla», jatkoi hän. »Tämä on toinen salayllätys. Kun piirrät sihisevän käärmeen pienen takaluolasi ovelle, jossa sinä korjaat keihäitäsi, niin minä tiedän, että sinä ajattelet kovasti; ja minä tulen sisään ihan hiirenhiljaa. Ja jos sinä piirrät sen puuhun joen rannalle, kun olet kalastamassa, niin minä tiedän, että sinä tahdot minun kulkevan ihan, ihan hiirenhiljaa, jotteivät rannat tärisisi.»
»Aivan oikein», sanoi Tegumai. »Tässä leikissä on paljon enemmän asiaa, kuin saatat ajatellakaan. Taffi-kiltti, olen huomannut, että sinun isäsi tytär on keksinyt hienoimman asian, mikä ikinä on keksitty siitä pitäen, kuin Tegumain heimo otti käytäntöön hainhampaat keihäittensä kärkiin piikiven asemesta. Uskon, että me olemme keksineet maailman suurimman salaisuuden.»
»Kuinka niin?» kysyi Taffi, ja hänenkin silmänsä kimalsivat ihastuksesta.
»Katsohan nyt», sanoi hänen isänsä. »Mikä on vesi Tegumain kielellä?»