»Hei, Aatamin poika, ovatko kaikki eläimet alamaisia sinulle?»
»Ovat», vastasi Mies.
»Onko koko maa sinulle alamainen?»
»On», vastasi Mies.
»Onko koko meri sinulle alamainen?»
»Ei», sanoi Mies. »Kerran päivällä ja kerran yöllä meri nousee Perak-joelle ja ajaa makeanveden metsään, niin että taloni kastuu; kerran päivällä ja kerran yöllä se virtaa jokea alas ja vetää kaiken veden jäljessään, niin ettei jää muuta kuin mutaa jäljelle ja kanoottini jää kuivalle maalle. Oletko sinä käskenyt sen leikkiä sellaista leikkiä?»
»En», sanoi Vanhin Loitsija. »Se on uusi ja ikävä leikki.»
»Katso!» sanoi Mies, ja hänen puhuessaan kohosi meri Perak-joen suusta päin ajaen jokea taaksepäin, kunnes se peitti penikulmittain synkkiä metsiä ja tulvi yli Miehen talon.
»Tämä on väärin. Lykkää kanoottisi vesille, niin menemme etsimään sitä, joka pitää merta leikkinään», sanoi Vanhin Loitsija.
He nousivat kanoottiin, ja pikku tytär tuli heidän mukaansa; ja Mies otti krisinsä — käyrän, aaltomaisen puukon, jonka terä loisti kuin liekki — ja he meloivat pitkin Perak-jokea. Sitten meri rupesi vetäytymään taaksepäin, ja kanootti ajautui Perak-joen suusta ohi Selangorin, ohi Malakan, ohi Singaporen aina Bintangin saarelle aivan kuin sitä olisi langasta vedetty.