"Miksi ei minua punainen koira reväissyt kahtia?" vaikersi poika. "Voimani on minusta hävinnyt, eikä ole siihen syynä myrkky. Öin ja päivin kuulen kaksinaiset askeleet polullani. Kun pääni käännän, on kuin olisi siinä silmänräpäyksessä joku vilahtanut minua piiloon. Käyn katsomaan puiden takaa, mutta hän ei ole siellä. Huhuilen, eikä kukaan vastaa, mutta on kuin joku kuuntelisi ja pidättäisi vastaustansa. Laskeudun pitkäkseni, mutta en lepää. Juoksen kevätjuoksun, mutta en saa rauhaani. Uin, mutta en saa vilvotusta. Tappo tympäisee minua, mutta minulla ei ole rohkeutta tapella muulloin kuin tapossa. Punakukka polttelee ruumiissani, luuni ovat vettä — ja — en tiedä mitä tiedänkään."
"Tarvisko puhua?" lausui Baloo verkalleen, kääntäen päänsä Mowgliin päin. "Sanoi tuon jokirannassa Akela, että Mowgli ajaisi Mowglin takaisin ihmislaumaan. Minä sanoin samaa. Mutta kuka nyt kuuntelee Baloota? Bagheera — missä on Bagheera tänä yönä? — hän myös tietää. Se on laki."
"Kohdatessamme toisemme Kylmissä Sijoissa, Miekkonen, tiesin näin käyvän", huomautti Kaa hiukan käännähtäen valtaisissa kiemuroissaan. "Ihminen menee viimein ihmisen luokse, vaikkei viidakko häntä häädäkään."
Ne neljä sutta katselivat toinen toistansa ja Mowglia, ymmällään, mutta kuuliaisina.
"Viidakko ei siis häädä minua?" sopersi Mowgli.
Harmaa Veikko ja toiset kolme murisivat raivoisasti, aloittaen: "Niin kauan kuin me elämme, ei kukaan uskalla —" Mutta Baloo vaiensi heidät.
"Minä opetin sinulle lakia. Minun on tässä asiassa puhuttava", hän haasteli, "ja vaikka en enää kykene näkemään näitä paateroita edessäni, niin näen kauas. Pikku Sammakko, ota oma polkusi; tee pesäsi oman laumasi ja heimosi parissa; mutta milloin tarvitaan nopsaa jalkaa tai hammasta tai silmää tai viestinviejää, muista, viidakon herra, että viidakko on sinun kutsuttavanasi."
"Myöskin keskiviidakko on sinun", lupasi Kaa. "En puhukaan pienoisen väen puolesta."
"Hai, mai, veljet", huusi Mowgli, nyyhkyttäen nostaessaan kätensä. "En tiedä mitä tiedänkään, en lähtisi, mutta molemmista jaloistani vetää. Kuinka voin jättää nämä yöt?"
"Ei, kuulehan, Pikku Veikko", lohdutti Baloo, "eipä tässä metsästyksessä mitään häpeää ole. Kun hunaja on syöty, jätämme tyhjän kennon."