Viidakon Laki, joka ei koskaan syyttä säädä mitään, kieltää kaikki pedot syömästä ihmistä muulloin kuin tappamisen tapahtuessa lasten opastamiseksi tappamisen taidossa, ja silloinkin on pyytäminen toimitettava oman lauman tai heimon metsästysalueen ulkopuolella. Todellisena syynä tähän on se, että ihmispyynti ennemmin tai myöhemmin saattaa paikalle norsujen selässä ratsastavia valkeita miehiä pyssyineen sekä satoja ruskeita miehiä, joilla on matkassa gongeja [rumpuja], raketteja ja soihtuja. Silloin kärsii jokainen viidakon asukas. Pedot itse mainitsevat keskenänsä syyksi sen, että ihminen on kaikista elollisista heikoin ja suojattomin, joten on urheilun kannalta sopimatonta koskea häneen. Sanovat myös — ja totta se onkin — että ihmisensyöjät käyvät kapisiksi ja menettävät hampaansa.
Kehrääminen paisui äänekkäämmäksi ja päättyi tiikerin hyökkäyksen täysikurkkuiseen "aaarh!"-karjaukseen.
Sitten pääsi Shere Khanilta ulvahdus — epätiikerillinen ulvahdus. "Hän on iskenyt harhaan", huomautti emo Jolkka. "Mikä siellä onkaan hätänä?"
Isä Jolkka juoksi muutamia askelia ulos ja kuuli Shere Khanin ryteikössä piehtaroiden ähisevän ja morajavan vimmastuneesti.
"Sillä hölmöllä ei ole ollut sen enempää älyä kuin syöksähtää puunhakkaajain leirituleen ja polttaa jalkansa", murahti isä Jolkka. "Tabaqui on hänen matkassaan."
"Jokin tulee ylös mäkeä", virkkoi äiti Jolkka kipristäen toista korvaansa. "Käypä valmiiksi."
Pensaat kahahtelivat hiukan tiheikössä, ja isä Jolkka painalsi lanteet alleen, valmiina hyppäykseen. Sitten, jos olisitte ollut katselemassa, olisitte nähnyt mitä ihmeellisimmän ilmiön — suden ehkäistynä keskellä hyppäystänsä. Hän ponnahti ilmaan ennen kuin huomasi minkä kimppuun oli hyökkäämässä, ja yritti sitten pysähdyttää vauhtiansa. Tuloksena oli neljän tai viiden jalan korkuinen kohtisuora hyppy ja putoaminen melkein paikalleen takaisin.
"Ihminen!" hän ärähti. "Ihmisen pentu. Katso!"
Ihan hänen edessään, pidellen matalasta oksasta, seisoi alaston ruskea lapsonen, joka hädin kykeni kävelemään — niin pehmoinen pikku palleroisen pahainen kuin on konsanaan yön selkään suden luolalle sattunut. Hän kohotti katseensa isä Jolkan kasvoihin ja nauroi.
"Onko se ihmisen pentu?" ihmetteli äiti Jolkka. "En ole sellaista koskaan nähnyt. Tuo se tänne."