Omia penikoitaan siirtelemään tottunut susi pystyy tarpeen tullen kantamaan munankin särkymättömänä suussaan, ja vaikka isä Jolkan leuat likistivät lapsen selän väliinsä, niin ei ainoakaan hammas ollut edes naarmua raapaissut, hänen laskiessansa pienokaisen alas penikkain joukkoon.
"Onpa se pieni! Ja niin alaston, ja — niin rohkea!" puheli emo Jolkka leppeästi. Lapsukainen tungeksi penikkain lomitse päästäkseen lämpöiseen turkkiin turvautumaan. "Ahei! Hän ottaa ateriansa toisten keralla. Ja tämä siis on ihmisen penikka. Onkopahan konsanaan ollut sutta, joka olisi saattanut kerskua ihmisen penikan löytyvän lastensa seassa?"
"Olen kuullut tuolloin tällöin sellaista sattuneen, mutta en koskaan meidän laumassamme enkä minun päivinäni", vastasi isä Jolkka. "Hän on kauttaaltaan karvaton, ja voisin hänet tappaa jalkani kosketuksella. Mutta katsos, hän tähyilee meihin eikä ole peloissaan."
Kuutamo sulkeutui luolan suulta, sillä Shere Khanin iso nelikulmainen pää ja hartiat työntyivät aukkoon. Tabaqui vikisi hänen takanaan: "Herra hyvä, herra hyvä, tänne sisälle se meni!"
"Shere Khan osottaa meille suuren kunnian", lausui isä Jolkka, mutta hänen silmänsä säihkyivät suuttumusta. "Mitä Shere Khan tarvitsee?"
"Saaliini. Ihmisen penikka tuli tätä kautta", vastasi Shere Khan. "Sen vanhemmat ovat pötkineet karkuun. Anna se minulle."
Shere Khan oli hyökännyt puunhakkaajanuotiolle, kuten isä Jolkka oli sanonut, ja korventuneet käpälät kirvelivät vimmaa herättäen. Mutta isä Jolkka tiesi, että luolan suu oli liian ahdas tiikerin päästä sisälle. Jo nytkin olivat Shere Khanin hartiat ja etukäpälät hervottomat tilan puutteesta kuten miehen, joka yrittäisi tapella tynnyrissä.
"Sudet ovat Vapaa Kansa", väitti vastaan isä Jolkka. "He ottavat määräyksensä lauman Päältä eivätkä miltään riimukyljeltä karjanraastajalta. Ihmisen pentu on meidän — tappaaksemme, jos tahdomme."
"Teidän tahtomisenne ja tahtomatta olemisenne! Mitä sinä siinä tahtomisistanne latelet? Kautta tappamani sonnin, pitääkö minun nuuskia röhötellä oikeudenmukaista riistaani sinun koiranluolastasi? Minä, Shere Khan, se puhun!"
Tiikerin karjunta täytti luolan ukkosjyrinällä. Emo Jolkka ravistihe irti penikoista ja hypähti esiin, silmät kahtena viheriänä kuuna pimeästä leimuten Shere Khanin säihkyviä silmiä vasten.