"Ei koskaan ennen kuin kuun shakaali näkyy iltasumusta kirkkaana. Toisin ajoin se sattuu kuivana kesänä ja toisin ajoin märkänä sadekautena — tuo tiikerin yksi yö. Mutta ilman tiikerien ensimmäistä ei tätä olisi ollut eikä kukaan meistä olisi pelkoa tuntenut."
Peura örähti murheellisesti, ja Bagheeran huulet kiertyivät häijyyn hymyyn. "Tietävätkö ihmiset tämän — tarinan?" hän kysyi.
"Kukaan muu ei sitä tiedä kuin tiikerit ja me elefantit — Than lapset. Nyt te lampareitten äärellä olostajat olette sen kuulleet, ja minä olen lopettanut."
Hathi painoi kärsänsä veteen merkiksi siitä, että hän ei mielinyt puhua.
"Mutta — mutta — mutta", kummasteli Mowgli Baloolle, "miksei tiikerien ensimmäinen jatkanut ruohon ja lehtien ja kerppujen syöntiä? Hän ainoastaan katkaisi kauriilta niskan. Hän ei sitä syönyt. Mikä hänet johti kuumaan lihaan?"
"Puut ja köynnökset merkitsivät hänet, Pikku Veikko, ja tekivät hänestä sen viiruisen otuksen minkä näemme. Ei hän sen koommin tahtonut niiden hedelmiä syödä, vaan kosti siitä päivästä asti peuroille ja muille ruohon syöjille", selitti Baloo.
"Siispä sinä tunnet tarinan. Hä? Miksi en ole sitä koskaan kuullut?"
"Syystä, että viidakko on sellaisia tarinoita täynnä. Jos aloittaisin, niin niille ei koskaan loppua tulisi. Hellitähän korvani, Pikku Veikko!"
VIIDAKON LAKI
Antaakseni teille hiukkasen käsitystä viidakon lain tavattomasta moninaisuudesta olen kääntänyt runomuotoon (Baloo aina veteli niitä jonkinlaiseen veisuun tapaan) muutamia susikaaria. Tietysti niitä on sadoittain muita, mutta nämä kyllä kelpaavat yksinkertaisien sääntöjen näytteiksi.