Bagheera kavahti jaloilleen, työnsi ulos päänsä niin pitkälle kuin yletti, nuuski ja jäykistyi ruumiinsa jokaisesta taipeesta. Harmaa Veikko seurasi vikkelästi hänen esimerkkiänsä, pysytellen hieman hänen vasemmallaan saadakseen sieraimiinsa oikealta puhaltelevan tuulen, samalla kun Akela säntäsi viidenkymmenen metrin päähän vastatuuleen ja jäykistyi hänkin puolittain kyyristäytyneenä. Mowgli katseli kademielin. Hänen hajuaistinsa tarkkuutta saattoivat ani harvat ihmiset saavuttaa, mutta hän ei ollut päässyt viidakkolaiskuonon suunnattomaan herkkyyteen; ja savuisessa kylässä vietetyt kolme kuukautta olivat pahasti tylsyttäneet sitä. Hän kuitenkin kostutti sormensa, hieroi sillä nenäänsä ja seisoi suorana, tavatakseen ylävainun, joka on luotettavin, joskin heikoin.
"Ihminen!" murisi Akela painautuen ryntäilleen.
"Buldeo!" virkahti Mowgli istuutuen. "Hän seuraa jälkiämme, ja tuolla on hänen luikkunsa välke. Katsokaa!"
Vain sekunnin osaksi välähti auringon säde vanhan musketin messinkiheloissa, mutta viidakossa ei mikään hohda juuri tuolla kimmellyksellä, paitsi milloin pilvet ajelevat toisiaan taivaanlaella. Silloin kissankullan liuske tai pikku lampi taikka hyvin kiiltäväpintainen lehtikin säihkyy kuin valonheittäjä. Mutta se päivä oli pilvetön ja tyven.
"Tiesinhän, että ihmiset seuraisivat", virkkoi Akela voitokkaasti.
"Suotta en ole laumaa johtanut!"
Mowglin neljä sutta eivät sanoneet mitään, vaan juoksivat alas mäkeä vatsa maata viistäen ja sulautuivat orjantappurapensastoon ja köynnöksiin.
"Minne meno, ja sanaa antamatta?" huusi Mowgli.
"Hsh! Vieritämme tänne hänen pääkallonsa ennen puoltapäivää!" vastasi
Harmaa Veikko.
"Takaisin! Takaisin ja odottakaa! Ihminen ei syö ihmistä!" kirkui
Mowgli.
"Kuka vast'ikään oli susi? Kuka tavoitti minua puukolla, kun ajattelin että hän saattaisi olla ihminen?" kysyi Akela noiden neljän yrmeinä pyörtäessä takaisin ja laskeutuessa istumaan.