"Ehkä kylläkin. Päivän koittaessa minä piehtaroitsin tomussa veräjän edustalla ja kenties siinä itsekseni pikkuisen laulelinkin. Nyt, Pikku Veikko, ei ole enää muuta tehtävää. Tule metsälle minun ja Baloon matkassa. Hänellä on uusia mehiläispesiä näytettävänä, ja me kaikki kaipaamme sinua takaisin entisiin oloihin. Häädä tuo katse, joka pelottaa minuakin. Tuota miestä ja naista ei heitetä Punakukkaan, ja viidakossa on kaikki kunnossa. Eikö totta? Unohtakaamme ihmislauma."
"Ne unohdetaan — jonkin ajan kuluttua. Missä syöpi Hathi tänä yönä?"
"Missä mieli tekee. Kuka saa tolkkua Äänettömästä? Mutta miksi? Mitä voi Hathi tehdä sellaista, mihinkä me emme kykene?"
"Pyydä häntä ja hänen kolmea poikaansa tulemaan tänne luokseni."
"Mutta toden totta, Pikku Veikko, ei ole — ei ole soveliasta sanoa Hathille: 'Tule' ja 'Mene'. Muista että hän on viidakon herra, ja ennen kuin ihmislauma sai kasvojesi hahmon muuttumaan, hän opetti sinulle viidakon tietäjäsanoja erään."
"Yhdentekevää. Minulla on nyt muuan tietäjäsana hänelle. Pyydä häntä tulemaan Mowgli Sammakon luokse, ja jos hän ei aluksi ota kuullakseen, niin pyydän häntä tulemaan Bhurtporen vainioitten hävityksen tähden."
"Bhurtporen vainioitten hävityksen tähden", hoki Bagheera pariin kolmeen kertaan, ollakseen varma asiastaan. "Minä lähden. Hathi voi pahimmassa tapauksessa vain vihastua, ja luovuttaisinpa kuukauden metsästyksen kuullakseni tietäjäsanan, joka pakottaa Äänettömän tottelemaan."
Hän riensi asialleen, jättäen Mowglin raivoisasti sohimaan maata nahkapuukollaan. Mowgli ei ollut eläissään nähnyt ihmisverta, kunnes oli havainnut ja — mikä merkitsi hänelle paljoa enemmän — haistanut Messuan verta hänen siteissään. Ja Messua oli ollut hänelle ystävällinen, ja sikäli kuin hän rakkaudesta mitään tiesi, rakasti hän Messuaa yhtä syvästi kuin vihasi muuta ihmissukua. Mutta niin sydämensä pohjasta kuin hän inhosikin heitä, heidän lörpöttelyään, julmuuttaan ja raukkamaisuuttaan, niin eivät mitkään viidakon houkutukset voineet taivuttaa häntä tuhoamaan ihmishenkeä ja jälleen saamaan sieraimiinsa tuota kamalaa veren tuoksua. Hänen suunnitelmansa oli yksinkertaisempi, mutta paljoa perinjuurisempi; ja hän nauroi itsekseen ajatellessaan, että aatoksen oli johdattanut hänen mieleensä muuan ukko Buldeon illansuussa peepul-puun juurella juttelema tarina.
"Se oli tietäjäsana", kuiskasi Bagheera hänen korvaansa. "He kävivät laitumella jokivarressa ja tottelivat kuin olisivat olleet mullikoita. Katso, tuossa he nyt tulevat!"
Hathi ja hänen kolme poikaansa olivat ilmestyneet tavalliseen tapaansa äänettömästi. Virran lieju oli vielä veres heidän kupeillaan, ja Hathi pureksi miettivästi torahampaillaan nyhtäisemänsä nuoren plataanipuun vihreätä runkoa. Mutta hänen vakaisen ruumiinsa jokainen piirre osoitti teräväsilmäiselle Bagheeralle, että siinä ei tullut viidakon herra puhuttelemaan ihmisenpenikkaa, vaan pelkäilevä pelottoman eteen. Hänen kolme poikaansa huojuivat kylki kyljessä taattonsa takana.