Mowgli tuskin kohotti päätänsä, kun Hathi toivotti; "Saalista saaos." Hän antoi toisen huojua ja vaappua ja siirtyä jalalta jalalle pitkän aikaa ennen kuin puhui, ja avatessaan suunsa hän kääntyi Bagheeraan eikä elefantteihin.
"Kerronpa tarinan, jonka eilen kuulin metsästämältäsi metsästäjältä", puhui Mowgli. "Se koskee vanhaa ja viisasta elefanttia, joka putosi pyydyskuoppaan, ja sen kuopan terotettu seiväs jätti häneen valkean arven nilkasta hartioihin asti." Mowgli heilautti kättään, ja Hathin käännähtäessä näkyi kuutamossa pitkä valkea ikäänkuin tulikuumalla raipalla sivallettu arpi hänen harmaassa kyljessään. "Ihmiset tulivat ottamaan häntä kuopasta", pitkitti Mowgli, "mutta hän katkaisi köytensä, sillä hän oli väkevä, ja karkasi pois, kunnes haava oli parantunut. Sitten hän vihapäissään saapui yöllä noiden metsästäjäin vainioille. Ja nyt muistan, että hänellä oli kolme poikaa. Nämä seikat tapahtuivat monta, monta sadekautta takaperin, ja hyvin kaukana — Bhurtporen lakeudella. Miten kävi noiden vainioiden seuraavassa elonkorjuussa, Hathi?"
"Ne korjasin minä poikineni", vastasi Hathi.
"Ja miten kävi kyntämisen, elonkorjuun jälkeen?" jatkoi Mowgli.
"Niitä ei kynnetty", selitti Hathi.
"Entä ihmisten, jotka asuivat vainioiden äärellä?" tiedusti Mowgli.
"Ne läksivät tiehensä."
"Entä mökkien, joissa ihmiset nukkuivat?" kysyi Mowgli.
"Me revimme katot kappaleiksi, ja viidakko nieli seinät", kertoi Hathi.
"Ja mitä muuta lisäksi?" kuulusteli Mowgli.