"Niin paljon hyvää maata kuin minä voin samota kahtena yönä idästä länteen ja kolmena yönä pohjoisesta etelään otti viidakko. Me laskimme viidakon valloilleen viiden kylän maille; ja noissa kylissä ja niiden vainioilla, laitumilla ja viljelyksillä ei ole tänä päivänä ainoatakaan ihmistä, joka saapi elantonsa maasta. Se oli Bhurtporen vainioiden hävitys, minun ja kolmen poikani työtä; ja nyt kysyn, ihmisenpenikka, miten sinä olet siitä viestin saanut?"
"Eräs ihminen kertoi minulle; ja nyt näen, että Buldeokin voi puhua totta. Se oli hyvin tehty, valkojuomuinen Hathi; mutta toisella kerralla se käy vielä paremmin, kun on ihminen johtamassa. Tunnethan sen ihmislauman kylän, joka hääti minut? Ne ovat laiskoja, järjettömiä ja julmia; ne leikkivät suullaan eivätkä tapa heikompiansa ruuakseen, vaan huvikseen. Täysin vatsoin ollessaan ne heittäisivät omaa sukuansa Punakukkaan. Sen olen nähnyt. Ei ole hyvä, että ne kauemmin asustaisivat täällä. Minä vihaan niitä!"
"Tapa sitten", neuvoi Hathin pojista nuorin, riuhtaisten maasta ruohotukon, tomuuttaen sitä etujalkojaan vasten ja viskaten sen pois, pienten punaisten silmiensä vilkuessa puolelta toiselle.
"Mitäpä hyötyä minulle valkeista luista?" vastasi Mowgli raivostuneena. "Olenko sudenpenikka leikitelläkseni vereksellä pääkallolla auringonpaisteessa? Olen tappanut Shere Khanin, ja hänen taljansa lahoaa Käräjäkalliolla; mutta — mutta minä en tiedä minne Shere Khan on joutunut, ja vatsani on yhä tyhjä. Nyt tahdon ottaa sen, mitä voin katsella ja kosketella. Laske viidakko valloilleen tuohon kylään, Hathi!"
Bagheera värisi ja lyyhistyi kyyryyn. Hän pystyi pahimmoilleen käsittämään nopean ryntäyksen pitkin kylän katua ja oikeaan ja vasempaan huitelemisen väkijoukossa, taikka nokkelan ihmispyydystelyn näiden kyntäessä iltahämärissä, mutta häntä pöyristytti tuo suunnitelma kokonaisen kylän kylmäverisestä pyyhkimisestä pois ihmisten ja petojen näkyvistä. Nyt hän älysi miksi Mowgli oli kutsuttanut Hathin. Kukaan muu kuin pitkäikäinen elefantti ei kyennyt suunnittelemaan ja hoitelemaan moista sotaa.
"Karkota ne kuten Bhurtporen vainioilta, kunnes meillä on sadevesi ainoana aurana ja paksuihin lehtiin rapiseva sade niiden värttinäin hyrinänä — kunnes Bagheera ja minä majailemme bramiinin talossa ja kauriit juovat altaasta temppelin takana! Laske viidakko valloilleen, Hathi!"
"Mutta minulla — mutta meillä ei ole mitään riitaa niiden kanssa, ja ainoastaan suuren kivun punainen kiukku saa meidät repimään ihmisten asumuksia", selitti Hathi epäröivästi vaappuen.
"Oletteko te viidakon ainoat ruohonsyöjät? Ajakaa liikkeelle monet kansanne. Antakaa hirven ja sian ja nilghain pitää hommasta huolta. Eihän teidän tarvitse kämmenenleveydeltäkään nahkaanne näyttää ennen kuin vainiot ovat paljaat. Laske viidakko valloilleen, Hathi!"
"Tappoahan ei tule? Torahampaani olivat punaiset Bhurtporen vainioiden hävityksessä, eikä tee mieleni herättää sitä hajua jälleen."
"Ei minunkaan. En toivoisi niiden luidenkaan viruvan puhtaalla maallamme. Menkööt etsimään muualta pesänsä. Ne eivät voi viipyä täällä! Olen nähnyt ja haistanut sen naisen verta, joka antoi minulle ruokaa — naisen, jonka ne olisivat ilman minua tappaneet. Ainoastaan niiden kynnyksellä rehottavan tuoreen ruohon haju voi tuon tuoksun häivyttää. Se polttaa suutani. Laske viidakko valloilleen, Hathi."