"Ah!" huudahti Hathi. "Niin poltteli seipään arpi nahkaani, kunnes näimme heidän kyliensä kuoleutuvan kevätkasvun alle. Nyt käsitän. Sinun sotasi olkoon meidän sotamme. Me laskemme viidakon valloilleen."
Mowgli ehti hädin henkäisemään — hän vapisi vihansa vimmassa —, kun jo tanner oli elefanteista tyhjä, ja Bagheera tähysteli häntä kauhuissaan.
"Minut vapauttaneen murretun lukon kautta!" puheli pantteri viimein. "Oletko sinä se alaston olio, jota puolsin laumassa silloin kun kaikki oli nuorta? Viidakon herra, kun minun voimani ehtyy, niin puhu minun puolestani — Baloon puolesta — meidän kaikkien puolesta! Me olemme penikoita sinun edessäsi! Jaloin tallattavin katkenneita oksia! Emästänsä eksyneitä vuonia!"
Mowgli joutui ihan suunniltaan kuvitellessansa Bagheeraa eksyneenä vuonana, ja hän nauroi ja tapaili ilmaa ja nauroi taas, kunnes hänen pysähtyäkseen täytyi hypätä lampeen. Siellä hän uiskenteli ylt'ympäri, sukellellen kuunsäteiden lomitse puikkelehtivana kuin sammakko, kaimansa.
Hathi ja hänen kolme poikaansa olivat jo kääntyneet kukin eri ilmansuunnalle ja astelivat äänettöminä pitkin laaksoja mailin päässä. He pitkittivät ja pitkittivät taivallustaan kahden vuorokauden ajan — siis runsaasti kuusikymmentä mailia — halki viidakon, Mangin ja Chilin ja apinaväen ja kaikkien lintujen pannessa merkille ja ottaessa puheenaineekseen heidän jokaisen askeleensa ja heidän kärsänsä jokaisen heilahduksen. Sitten he alkoivat syödä ja söivät hiljalleen viikkokauden. Hathi poikineen on kuin Kaa jättiläiskäärme. Ne eivät koskaan hätäile ennen aikojansa.
Sen ajan lopulla — eikä kukaan tiennyt sen alkuperää — alkoi viidakossa levitä huhu, että siinä ja siinä laaksossa oli parempaa ruokaa ja juomaa saatavissa. Sika — joka tietenkin menee maailman ääriin saadaksensa vatsansa täyden — läksi ensimmäisenä joukoittain liikkeelle, hinautuen paaterojen yli, ja hirvi seurasi perässä, kintereillään pikku metsäketut, jotka elävät laumojen kuolleilla ja kuolevilla; ja tanakkaharteinen nilghai siirtyi yhtä rintaa hirvien kanssa, ja rämeitten villipuhvelit seurasivat nilghain jälkiä. Pieninkin pikku häiriö olisi kääntänyt takaisin nuo hajalliset, haihattelevat parvet, jotka nyhtivät ruohoa, kuljeksivat, joivat ja taas kävivät laitumellaan; mutta milloin tahansa jotakin levottomuutta syntyi, joku aina nousi rauhoittajaksi. Joskus se oli Sahi piikkisika, mieli täynnä tietoja hyvästä laitumesta juuri hiukkasen edempänä; toisin ajoin taas Mang huuteli ripeästi ja painalsi alas johonkin notkoon, näyttääkseen että se oli tyhjä; tai köpitteli Baloo, suu täynnä juuria, pitkin horjuvaa riviä ja puoleksi kaahaten, puoleksi peuhaamalla kömpelösti ajoi sen takaisin oikealle tolalle.
Hyvin monet elukat peräytyivät tai kokonaan karkasivat tai menettivät halunsa, mutta riittipä niitä tunkeutumaan eteenpäinkin. Kymmenisen päivän kuluttua tämän liikkeen alkamisesta oli asema seuraavanlainen. Hirvet, siat ja nilghait junttivat ympäri ja ympäri kahdeksan tai kymmenen mailin kehässä, lihansyöjäin kahakoidessa kehän reunoilla. Ja kehän keskuksena oli kylä, jonka ympärillä laihot olivat tuleentumaisillaan, ja vainioilla istui miehiä risuista neljän paalun päähän rakennetuilla lavoilla, pelottelemassa pois lintuja ja muita varkaita. Sitten ei hirviä enää houkuteltu. Lihansyöjät pysyttelivät heidän kintereillään ja ahdistivat heitä yhä ahtaammaksi piiriksi eteenpäin.
Oli pimeä yö, kun Hathi ja hänen kolme poikaansa luikahtivat viidakosta ja katkoivat kärsillään vartiolavojen paalut: ne ryskähtivät maahan kuin kukoistuksessaan taitettu katkojuuren latva, ja niiltä kuukertuneet miehet kuulivat elefanttien kumean kurlutuksen korvissaan. Sitten hirvien hämmentyneiden armeijain etujoukko pillastui tulvimaan kylän laitumille ja kyntömäille; niiden matkassa saapuivat teräväkavioiset, tonkivat metsäsiat, ja mitä hirvet jättivät, sen siat haaskasivat, ja tuon tuostakin vapisutteli laumoja susien säikky ja ne ryntäilivät hädissään sinne ja tänne, polkien multaan ohran oraan ja tallaten Iittiin kostutuskanavien kaltaat. Ennen päivänkoittoa myötäsi painostus eräältä ulkokehän kohdalta. Lihansyöjät olivat peräytyneet, jättäen etelään päin avoimen polun, ja sarvaslauma toisensa jälkeen pakeni sitä tietä. Toiset, rohkeammat, asettuivat tiheikköihin lopettaakseen ateriansa seuraavana yönä.
Mutta työ oli oikeastaan jo tehtykin. Kyläläiset näkivät aamulla laihojensa tuhoutuneen. Se merkitsi kuolemaa, elleivät he muuttaisi pois, sillä he elivät vuosi vuodelta yhtä lähellä nälänhätää kuin viidakkoakin. Kun puhvelit lähetettiin laitumelleen, niin nämä nälkäiset elukat havaitsivat hirvien tehneen puhdasta jälkeä ja vaeltelivat viidakkoon, kulkeutuen tiehensä villien toveriensa keralla; ja hämärän tullen tavattiin kylän kolme tai neljä ponyhevosta talleissaan pääkallot murskana. Ainoastaan Bagheera oli saattanut noin iskeä, ja ainoastaan Bagheeran mieleen oli saattanut juolahtaa hävyttömästi raahata viimeinen raato keskelle katua.
Kyläläisillä ei ollut miehuutta sytytellä nuotioita vainioille siksi yöksi, joten Hathi ja hänen kolme poikaansa läksivät jälkipoiminnoille; ja Hathin työssä ei ole parantamisen varaa. Ihmiset päättivät elää siemenjyvävarastoillaan sadekauden loppuun ja sitten työskennellä palvelijoina, kunnes voittaisivat aikaa; mutta jyväkauppiaan ajatellessa täysiä jyvävasujaan ja niiden kohoavia hintoja Hathin terävät torahampaat rusensivat nurkan hänen savimajastaan ja tuhosivat lehmänlannalla silatun ison pajulaarin, missä kallista varastoa säilytettiin.