"Kaikki viidat ovat meidän metsää", vastasi eräs dhole paljastaen valkeat hampaansa. Mowgli pälyili myhäillen alas ja matki mainiosti Dekkanin hyppyrotan Chikain kirskahtelevaa piipitystä, antaakseen parven ymmärtää, ettei hän pitänyt niitä Chikaita parempina. Lauma ahtautui puun juurelle ja johtaja ärhenteli suuttuneesti, nimittäen Mowglia puuapinaksi. Vastineeksi Mowgli kurotti oksalta paljasta jalkaansa ja haritteli varpaitansa ihan johtajan pään päällä. Jo vähempikin olisi riittänyt ärsyttämään lauman tyhmään raivoon. Ne, joilla on karvaiset varpaanvälit, eivät mielellään näe siitä muistutettavan. Mowgli sieppasi ylös jalkansa johtajan poukotessa ilmaan ja haasteli herttaisesti: "Koira, punainen koira! Mene takaisin Dekkaniin syömään sisiliskoja. Mene veljesi Chikain luo, koira, koira, punainen, punainen koira! Karvoja joka varpaan välissä!" Hän haritteli taas varpaitansa.
"Tule alas ennen kuin nälkiinnytämme sinut sieltä, karvaton apina", älisi lauma, ja juuri sitä Mowgli tahtoikin. Hän laskeusi pitkäkseen oksalle poski kaarnaa vasten, oikea käsivarsi vapaana, ja haasteli laumalle viiden minuutin ajan, mitä hän ajatteli ja tiesi tulokkaista, heidän tavoistaan, käytöksestään, puolisoistaan ja penikoistaan. Maailmassa ei ole kieltä, joka olisi niin pahansisuista ja pistelevää kuin viidakon väen uhittelua ja ylenkatsetta ilmaisevat puheentavat. Asiaa ajatellessanne oivallatte, että näin täytyykin olla. Kuten Mowgli Kaalle sanoi, hänellä oli kielensä kannan alla paljon pikku väkäsiä, ja verkalleen ja säälimättömästi hän härnäsi dholet äänettömyydestä murinaan, murinasta ulvontaan ja ulvonnasta käheään kuolaiseen poruun.
Ne yrittivät vastata hänen herjauksiinsa, mutta yhtä hyvin olisi penikka pätenyt vastaamaan raivostuneelle Kaalle, ja kaiken aikaa roikkui Mowglin oikea käsi käyränä hänen sivullansa valmiina toimintaan, jalkojen kietoessa oksaa. Iso kastanjanruskea johtaja oli monet kerrat loikannut ilmaan, mutta Mowgli pelkäsi tekevänsä harhaotteen. Viimein se raivonsa vauhdissa äityen yli luonnollisten voimiensa poukkosi seitsemän tai kahdeksan jalkaa korkealle maasta. Silloin Mowglin käsi singahti ulos kuin puukäärmeen pää ja nappasi sitä niskahaivenista, ja oksa huojui nytkähdyksestä, sen painavan ruumiin tempautuessa riippumaan, ollen vähällä riuhtaista Mowglin maahan. Mutta hän ei hellittänyt otteestaan ja tuuma tuumalta kiskoi hukkuneen shakaalin tavoin riippuvan pedon oksalle. Vasemmalla kädellään hän sieppasi puukkonsa ja sivalsi poikki punaisen, tuuhean hännän, paiskaten dholen takaisin maahan. Siinä kaikki mitä tarvittiin. Dhole ei nyt etenisi Won-tollan ladulla ennen kuin Mowgli saisi surmansa tai surmaisi piirittäjänsä. Hän näki niiden istahtavan piireiksi, näki ryntäitten värinän niiden vannoessa kostoa kuolemaan asti, ja kapusi siis korkeampaan haarukkaan, etsi mukavan selkänojan ja vaipui uneen.
Hän heräsi kolmen tai neljän tunnin kuluttua ja luki lauman. Kaikki olivat paikalla, äänettöminä, kähisevinä ja kurkut kuivina, silmät teräskovina. Aurinko läheni laskuansa. Puolessa tunnissa lopettaisi Kallioitten Pikku Väki työskentelynsä, ja dholehan ei tappele hämyssä hyvin.
"En ollut niin uskollisten vartijain tarpeessa", sanoi hän nousten seisomaan oksalla, "mutta muistankin tämän. Olette oikeita dholeja, mutta minun nähdäkseni liian yhdenkaltaisia. Siitä syystä en isolle sisiliskonsyöjälle luovuta häntää takaisin. Etkö ole mielissäsi, punainen koira?"
"Minä itse repäisen mahasi maalle", vonkui johtaja pureskellen puun tyveä.
"Ei, mutta ajattelehan, viisas Dekkanin rotta. Sukeutuupa nyt monia pesyeitä pienoisia hännättömiä punaisia koiria, niin, sijalla vain vereslihaisia tynkiä, joita karvastelee hiekan ollessa kuumaa. Laputa kotiisi, punainen koira, ja kilju, että tämän on apina tehnyt. Et aio livistää? Tulkaa sitten minun matkassani, niin teenpä teidät hyvin viisaiksi."
Hän siirtyi apinan tavoin viereiseen puuhun ja niin edelleen, lauman seuratessa nälkäiset päät koholla. Silloin tällöin hän oli putoavinaan ja lauma huppelehti toinen toisensa ylitse tappamisen kiihkossa. Se oli omituinen näky — poika, jonka puukko välkähteli latvuksien lomitse siivilöityvissä auringon viimeisissä säteissä, ja äänetön lauma tulipunaisina rusottavine turkkeineen sulloutumassa hänen alapuolelleen. Viimeiseen puuhun päästyään hän hieroi itseänsä kauttaaltaan kynsilaukalla, ja dholet ärisivät halveksivasti. "Sudenkielinen apina, luuletko voivasi häivyttää jälkesi?" ne luskuttivat. "Me seuraamme sinua kuolemaan asti."
"Ota häntäsi", sanoi Mowgli sinkauttaen sen taaksensa. Lauma tietysti veren haistaessaan hätkähti hiukan peräytymään. "Ja seuratkaa nyt — kuolemaan asti!"
Hän oli solahtanut alas runkoa myöten ja vilisti tuulena paljain jaloin Mehiläiskallioita kohti, ennen kuin dholet näkivät mitä hänellä oli mielessä.