MARIA. Mikä olento se on? Hyvä vai paha?
EVERSTI. Sekä hyvä että paha, kuinka vain tahtoo. Niinkuin yleensä kaikki muukin tässä maailmassa.
MARIA. Minkä näköinen se on?
EVERSTI. Oo, ei se ole mikään elävä olento, se on vain pikkuinen, puusta veistetty ukkeli, piru voisimme sanoa, joka tuottaa onnea omistajalleen.
MARIA. Piru joka tuottaa onnea?
EVERSTI. No niin, piru ei ehkä ole oikea sana. Lyhyesti, kuva joka on leikattu vanhasta hirsipuuaineesta. Se seuraa herraansa kaikkialle ja tuottaa hänelle menestystä jollakin määrätyllä alalla, ei kaikessa. Sitä ei voi lahjoittaa eikä heittää pois — väitetään — sitä ei voi koskaan hävittää, se voidaan ainoastaan myydä. Ja merkillisintä on, että se on joka kerta myytävä huokeampaan hintaan kuin edellisellä kerralla.
MARIA. Sepä ihmeellistä…
EVERSTI. Niin ainakin kerrotaan tässä sadussa. Seuraus on, että jos Hirsipuumies on kulkenut monien käsien kautta, niin sen voi saada hyvin halvalla. (Naurahtaa.) Melkein ilmaiseksi, hahahaa. (Maria katselee oudoksuen everstiä, jonka nauru käy yhä äänekkäämmäksi ja selittämättömämmäksi.) Miks'et naura, Mari? Eikö ole hauskaa, että maailmassa on jotain joka halpenee, hahahaa, kun kaikki muu kallistuu, niin ettei kohta tiedä miten saisi irti hyppysellisen nuuskaa.
MARIA (totisesti). Mutta miksi kukaan tahtoisi heittää pois tai myydä sellaista, mikä tuottaa onnea? Tai suorastaan hävittää sitä?
EVERSTI (luoden salavihkaisen silmäyksen, kevyellä äänellä). Katsos,
kerrotaan että Hirsipuumiehestä pitää päästä eroon ennen kuolemaansa.
Muuten ei saa rauhaa haudassaan. Jää vaille iankaikkista autuuttaan.
Niin kuuluu olevan.