Pehtori ei näyttänyt suinkaan laskevan leikkiä, se Aapon täytyi mielessään myöntää. Mutta, toisekseen, hän oli hymyillyt, kun ensin tuli puhe hevosesta tai aasista — — Kenties hän sittenkin — — Oh miten oli, asia oli nyt saanut semmoisen käänteen, että Aapon täytyi ottaa siitä perinpohjainen selko. Tässä ei ollut paluutietä eikä oikoteitä, hänen täytyi puhua painavia sanoja maanviljelysneuvokselle, ja sitten kohtalo sai määrätä loput.
Tähän aikaan päivästä maanviljelysneuvos tavallisesti oli konttorissaan. Aapo pistäytyi varmuuden vuoksi keittiöön tiedustelemaan.
Erään ikkunapöydän ääressä tilavassa keittiössä seisoi Lempi vaalea hame yllään ja kuivasi astioita; lasit pyörivät nopeasti hänen vikkelissä sormissaan.
— No, Aapo, sanoi hän kurillaan, — joko pian saadaan nähdä sinun ratsastavan aasintamman varsalla? Niin täällä talossa hokevat.
Aapo synkistyi.
— Jätä tuollainen jumalaton puhe ja pilkka, sanoi hän ankarasti.
— Oletko sinä jumala, Aapo, ettei sinun kanssasi saa leikkiä laskea?
— Sinä tiedät hyvin mikä minä olen ja mikä minusta tulee, sanoi Aapo painokkaasti.
— Äläs, kuinka minä sen tietäisin. Kerro, kerro, mehän ollaan tässä kahden, ei ole ketään kuulemassa. Onko se jotakin hyvin hienoa?
Aapo katseli tyttöä sanattomana.