— Minä voin kyllä nukkua metsässä niin kauan kuin ilmat pysyvät tällaisina. Mutta jos tulee kovia yöpakkasia ja pahoja sateita, niin minun pitää päästä jonnekin katon alle. Tietääkö äiti mitään hyvää piilopaikkaa?
— Grindaksen metsälato Takaniityn perällä, vastasi Mari äskeiseen tapaan. — Kai sinä tiedät sen pienen niityn, ennenkuin tullaan valtamaantielle.
— Niin, kyllä tiedän.
— Sinne ei tule kukaan nyt enää, kun tuonoin saatiin kaikki heinät korjuuseen sieltäpäin. Parempaa piilopaikkaa en tiedä.
— Se on kyllä hyvä, sanoi Albin vilkkaasti. — Olin itsekin ajatellut siihen suuntaan. Ja kuinka järjestämme sen ruokapuolen?
— Tulen sinne ladolle huomeniltana, vähää ennen auringonlaskua. Voit istua metsänreunassa ja odottaa.
Albin istui vaiti ja päättämättömänä.
— Niinpä niin, sanoi hän sitten hieman epäröiden. — Kiitos, äiti.
On kai parasta että lähden.
— Niinpä kai.
Albin astui pari askelta veräjää kohti, pysähtyi sitten ja kääntyi.