— Miksi Aapo huutaa? sanoi maanviljelysneuvos ankaralla äänellä.
— Huudan että kuuluisi. Ja jollei tästä ole apua, niin minä kiljaisen niin että kuuluu taivaaseen asti! Minä olen liian hyvä kulkemaan aasin hännässä, minun pitää saada oikea hevonen!
Maanviljelysneuvos nousi ja pani kätensä selän taakse. Oliko poika ihan hullu?
— Pitää ja pitää ja pitää. Aapon pitää ennen kaikkea käyttäytyä ihmisiksi täällä konttorissa. Taikka voi käydä niin, että Aapo ajetaan ulos.
Aapo hengitti raskaasti.
— Antaa tulla, huusi hän. — Minä en pelkää. Passaa vain astua esiin! Mutta hevonen minun pitää saada, vaikka henki menisi. Virma tai Hupsu tai joku niistä muista, joita minulla on ennen ollut. Se on viimeinen sanani, sen päälle otan vaikka herranehtoollisen, jos siksi tulee!
— Ja minun viimeinen sanani on, että Aapo menee nyt oitis navettaan, valjastaa Jolly Boyn ja rupeaa työhön. Marraskuun ensimmäiseen päivään saakka Aapo on minun palveluksessani ja tottelee minun käskyjäni. Talo määrää juhdat ja työkalut. Mitä Aapo aikoo tehdä laillisen muuttopäivän jälkeen, ei kuulu minuun, mutta siihen asti määrään minä. Mars!
— Jeesus! kiljahti Aapo läähättäen. — Peruuttakaa tuo, taikka tapahtuu onnettomuus!
Punainen usva sumensi hänen silmänsä, esineet tuntuivat pyörivän huoneessa, ja hänellä oli yksi ainoa ajatus: nyt minun puukkoni lentää tupesta ja uppoaa hänen rintaansa vartta myöten.
Mutta ennenkuin tämä ehti tapahtua, hän tunsi yht'äkkiä tuulenhenkäyksen kuumilla kasvoillaan ja huomasi seisovansa portailla. Maanviljelysneuvos oli tarttunut häneen voimakkaalla kourallaan, taluttanut hänet ulos huoneesta ja sulkenut ovensa.