Lempi viivytti hiukan vastaustaan. Hän seisoi siinä veikistellen pää kallellaan.
— Niin, minua peloittaa, että me saamme lapsia, joilla heiluu aasinhäntä, sai hän sanotuksi, ennenkuin vaivoin hillitty nauru purskahti valloilleen, ja vilahduksessa hän katosi marjakuusiaidan taakse.
Aapo seisoi tyynenä paikallaan.
Juokse, juokse, jos se sinua huvittaa, ajatteli hän, pian sinä ja minä kuitenkin lepäämme yhdessä herrojen untuvapatjoilla.
Illalla Aapo jutteli Räsäsen kanssa Yhdistyksen kokouksen jälkeen pitempään ja tuttavallisemmin kuin koskaan ennen.
— Pian, pian, rauhoitteli Räsänen hymyillen.
Kun suurlakko puhkesi marraskuussa, niin Aapo tietysti uskoi, että luvattu hetki oli koittanut, ja hänen pettymyksensä oli suuri, kun lakko pian raukesi tuottamatta kouraantuntuvia tuloksia. Jopa hän oli hetkisen taipuvainen epäilemään koko Räsäsen lupauksia.
— Sinä olet lapsellinen! huudahti Räsänen. — Viisaammat miehet kuin sinä ja minä ovat näissä asioissa takana. Jos he ovat päättäneet odottaa, niin siihen on pätevät syyt. Eihän pari kuukautta sinne tai tänne mitään merkitse.
Vihdoin se saapui, täyttymyksen hetki, unohtumaton tammikuun ilta. Asemalta päin tuli mustasta tien kidasta rivi tummia kulkusettomia rekiä. Sydän jyskyttäen Aapo seisoi makasiinin nurkalla katsellen aseellisten miesten mustaa ryhmää, joka verkalleen saartoi vanhan valkean talon. Pian koirat kiemurtelivat hangessa selkäranka pyssynperällä ruhjottuna, ja päätyseinän reiässä roikkuivat katkaistujen puhelinlankojen päät. Kas niin, hyvä herrasväki, koettakaapa nyt kutsua apua!
Kaikki talon ovet natisivat yht'aikaa kumahtavista iskuista. Nyt he olivat sisällä —