AAPO
I.
Korkeana kaartui heleä poutainen taivas yli Velkkalan sinä heinäkuun päivänä, jolloin maanviljelysneuvoksen vanhin poika täytti neljännentoista vuotensa.
Aapo seisoi puutarhassa lapioonsa nojaten ja seurasi vihreän lehvistön takaa, kuinka elämä heräsi isossa valkeassa talossa. Kepeä savu nousi keittiön piipusta, hän kuuli kahvikuppien ja tarjotinten kilinää ja näki rullakaihtimien lehahtavan ylös kuin taikavoimalla, niin nopeasti se kävi. Ikkunoita avattiin, ja ne loksuivat haoissaan aamutuulen voimakkaasta paineesta. Äänet huutelivat toisilleen läpi isojen, valoisien huoneiden. Kaikki tämä tapahtui nyt aikaisemmin kuin tavallisesti; neljätoistavuotias Magnus oli utelias näkemään syntymäpäivälahjojansa, ja nuoremmat sisarukset tahtoivat olla alusta asti mukana, jotteivät jäisi osattomiksi mistään makeistenjaosta.
Kyllä hän ällistyy, tuumi Aapo. Sillä Aapo oli yksi niistä harvoista valituista, jotka olivat edellisenä iltana saaneet olla mukana, kun maanviljelysneuvoksen merkillinen lahja Magnukselle tuotiin salavihkaa asemalta.
Herroilla on kummallisia mielijohteita, ajatteli Aapo edelleen. Vaikka hän olisi ollut seitsemän kertaa rikkaampi kuin maanviljelysneuvos — ikimaailmassa ei hänen päähänsä olisi pälkähtänyt heittää rahojansa niin tolkuttoman hassuihin ostoksiin. Mutta kuka niitä herrojen metkuja ymmärtää!
Toinen toisensa jälkeen maanviljelysneuvoksen perheen jäsenet näyttäytyivät ikkunoissa tai verannalla. Lapset nauroivat ja melusivat kuin hullut. Vihdoin he kerääntyivät kaikki isoille portaille, kaiketi vanhempainsa kutsusta. He nähtävästi odottivat jotakin.
Nyt se tulee, arveli Aapo, ja vieläkin hänen täytyi sisimmässään ihmetellä sitä eriskummaista mielikuvitusta, joka oli saattanut keksiä mokoman, ennenkuulumattoman syntymäpäivälahjan. Ja oikein nähdäkseen lasten ja palvelustyttöjen kasvojenilmeet hän siirtyi lähemmä portaita pysytellen kuitenkin pensaiden suojassa.
Lastenhoitajattaren vieressä seisoi Lempi, päivän kunniaksi koristeltuna valkoisella myssyllä ja pitsireunaisella esiliinalla, aivan kuin suurissa kesäkutsuissa, jolloin kaikki pitäjän vallasväet olivat koolla. Hän kuiskaili ja hihitteli ja käyttäytyi kuin olisi ollut päähenkilö. Mitähän se mahtaa olla! kuuli Aapo hänen sanovan, ja siinä ilmeni taas naisten taipumus kavaluuteen ja näyttelemiseen, sillä Aapo itse oli sattunut kuulemaan, miten kuski oli ilmaissut tytölle koko salaisuuden, heti kun he olivat palanneet asemalta. Semmoinen se oli Volanen, Lempiä miellyttääkseen rikkoi arvelematta vaitiololupauksen, jonka oli antanut maanviljelysneuvokselle. No, Lempi, tuumi Aapo, nuo konstit minä kyllä sinusta kitken, jahka päästään kerran niin pitkälle, että meidän molempain nimet yhdessä pudota romahtavat saarnastuolin rappusia alas. Ja hän käänsi katseensa talliin päin.
Aivan oikein. Siellä ne tulivat, kuski ja se kummallinen lahja.