Hämmästyksestä ja suuttumuksesta huudahtaen Manja kääntyi ja näki vieraan herran. Kaikki oli miehessä outoa hänelle, turkki ylöskäännettyine kauluksineen, korkea, suippo kriminnahkalakki, joka peitti koko otsan silmiin asti — — silmiin asti — — Nuo silmät —
Hän kiljahti kimakasti ja vihlovasti. Hän oli kohdannut Johnnie
Claëssonin silmät.
Koura puristi hänen käsivarttaan hyvin kovasti, ja ihan korvansa likeltä hän kuuli tutun, kähisevän äänen kuiskaavan:
— Hiljaa, hiljaa, pikku Manja, tuo on aivan turhaa.
Manjan huuto oli katkennut yhtä äkisti kuin se oli alkanutkin. Ei siksi että Johnnie Claësson käski hänen olla hiljaa, vaan siksi että jokainen voiman kipinä oli äkkiä hävinnyt hänen ruumiistaan, jota vilunväreet vapisuttivat.
— Hiljaa, hiljaa, pikku Manja, toisti Johnnie Claësson. — Tässä ei auta mamma kulta! Ei tule poliisi, niinkuin ehkä tiedät, ja ajat eivät ole semmoiset, että avuliaita herroja maleksisi pitkin katuja. Sinä olet minun vallassani, niinkuin on tapa sanoa korkeammassa romaanikirjallisuudessa.
Hän käänsi Manjan niin että lyhdyn valo lankesi hänen valjuille kasvoilleen.
— Pitääpä hiukkasen silmäillä sinua, pikku Manjusha. Saat uskoa, että olen aika lailla ikävöinyt tätä hetkeä. Jo kauan olen tietänyt, ettet sinä asunut sen nuoren nulikan luona, mutta vasta eilen tulin ajatelleeksi, että sinä ehkä olit hellistä väleistä huolimatta mennyt Isä Blomqvistin majaan. Paljonhan minulla ei ollut toivoa, mutta yhtä kaikki patikoin Vuorikadulle ja — hast du mir jesehn! — enkö saakin arvokkaita tietoja pieneltä tytönkuotukselta, joka seisoo portilla kelkkoineen. Sinä tunnet hänet kenties, hänen nimensä on Elvi, hän sanoi. Kolme tuntia minä sain vahtailla siellä tänään; sää olisi voinut olla parempi, mutta vihdoin sinä kumminkin tulit. Pidin parhaana seurata sinua soveliaan välimatkan päässä, kunnes saavuimme näille — mitenkä sanoisin — puolueettomammille alueille, missä ihmiset eivät ihan tyrki toista nurin — katso itse, ei yhtä sielua missään — ja täss' oon nyt, niinkuin runoilija sanoo. Tässä me nyt olemme, jälleenyhdistettyinä elämäniäksi, häh? Jännittävä kolminäytöksinen rakkaus- ja rikosdraama. Kaikki näytökset olivat hyviä, mutta kolmas oli sittenkin paras!
Manja ei saanut sanaakaan suustaan. Hänen kurkkunsa oli kuiva, ja hän hengitti vaivalloisesti.
— Mutta älkäämme toki seisoko tässä iankaikkisesti, jatkoi Johnnie Claësson. — Tässä kastuu jalat ja saa reumatismia, ja mitä se kannattaa, kun meillä on lämmin ja kaunis kotimme. Allons enfants!