Stepan: A mutsosi on kotona?
Ylli: Niin on.
Stepan: A mie etupäässä sentähden näitä pyhiinvaellusmatkoja tekemään rupesin, kun kuoli kultani ja pikku pojuni. Tulen näin sieltä Salmista tänne luostariin rukoilemaan heidän sielujensa autuudeksi…
Ylli: Kauniisti tehty! — Mutta tupakan saat, jos menet vielä sinäkin risuja ottamaan. (Tarjoaa tupakan.)
Stepan: A ei ole tapana tällaisilla matkoilla meidän polttaa, eikä viinaa, votkaa maistaa! Mutta yksi savu, ei se pahaa tee. (Sytyttää.) "Passiipa". Kiitos, hyvä poika. (Menee.)
(Ylli vaipuu kivellä istuen ajatuksiinsa, laulaa, alussa hiljaa):
Kaiho se täyttää rintani mun, kun luoksesi armas nyt pääse en sun, kaiho täyttää rintani karmas, kaiho karmas! Sua öin ja päivin mä ikävöin, sulle huokailen ja kyynelöin, kallis niin olet mulle sä armas, kallis armas!
Kun päivä on peittynyt purppuraan, ja kuuhut käy kylvämään kultiaan, kaiho luokses mun valtaa karmas, kaiho karmas! Kuin aaltonen rantaa sua ikävöin, kuin kukkanen päivää sua kyynelöin, kallis niin olet mulle armas, kallis armas!
(Nousee sitte verkkaan.) Lähdenpä myös oman risuosani noutamaan.
Kalle (tulee juosten vastaan): Ha, ha, ha! (Kompastuu Yllin jalkaan.) Mitäs siinä jalkojasi toisen eteen pistät, senkin tolvana!