Kalle: Hm! (Puoli itsekseen.) Eipä kuulu vain myrskyä, vaikka onhan sitä jo toisinaan näinäkin päivinä tuulla tohissut aika lailla. — Mutta mihinkäs se meidän juttumme tuolla katkesikaan? Niin, tuota… Mikä saattoikaan sinut sitte näitä pyhiinvaellusretkiä näin tiheään tekemään?
Iivan: Aa, ohoo! — Se olisi pitkä ja synkkä tarina, jos sen oikein tarkalleen pakisisi. A siitä voisit oikeen vaikka kirjan kirjoittaa.
Kalle: Niin, jos tässä olisi kirjailija.
Iivan: A et ole, vaikka sanoit paljon kouluja käyneesi!
Kalle: Ka, en, kirjoitanhan kyllä mitä kirjoitan. — No, kerrohan nyt tässä ajan kuluksi vaikka päällisin puolisin…
Iivan: No, jos sitte saakkunoin! A katsos, se on sillä viisiä, että mie olen murhamies! — A säikähdit?
Kalle: Ha, ha, ha! Johan nyt! (Katselee.)
Iivan: A mitä katselet?
Kalle: Katson vain… Katson, joko ne äijät tuolta rannasta tulevat…
Iivan: A ei ne vielä… Siellä ne pakisevat omia vanhoja kalastusmuistojaan… — Niin! — A mie kilpakosijain takia murhamieheksi tulin. Ja katsos, se tapahtui tällä viisiä. Mie Ksenian, kauniin Kseniani kanssa vietin onnellisia iltoja siellä Donin rannalla. Mutta sitte se naapuriskylän priha, Kolja rupesi myös Kseniaa mielimään ja siellä kylällä käymään. Ja katsos! Oli sitte taas yks lauantai-ilta, näin ikää! Ja kaunis kuutamokin…