Kulu tunti nopsaan ja vieri päivä joutuin, että jo kävisi mun kultain luokse soutuin, hän myös ikävöitsee, laulaa, kyynelöitsee, miks luo en joudu jo, miks luo en joudu jo!
Pärssinen: A vots siun! Kuulehan Perttua!
(Perttu jatkaa… kuin edellä puolileikillä):
Vielä kallis armas sä lyhyt hetki vuotas, kohta saavun, enkä mä lähde enää luotas; vieri tunti joutuin, jo että kävis soutuin onnein valkamaan, onnein valkamaan!
Pärssinen: A vots! Siinä oli sinulle Mauno! Etkö käy jo mustankipeäksi?
Mauno: Mitä vielä…
Tiira: Mitä vielä! Ha, ha, ha! Arvelee Mauno! Ja suottapa se olisikin. Sillä samallahan tuo Pertun veisu oli sinunkin tunteesi ilmaisu.
Pärssinen: No niin! He, he, he! Nyt osasit oksaan, Simo! — Mutta melkeenpä tässä tuli kaiho ja uni kellekin… Hohhoi! Pitääkin lähteä vähän nukahtamaan, että jos unissaan vaikka omansa näkisi…
Tiira: Ha, ha, ha! — Oletpa sinä nyt taas leikkisä, Juna! — Mutta mennäänpä vaan, jos ei muuta, niin vetäsemään pienet nokkaunet…
Pärssinen: No, pojat! Ettekö seuraa esimerkkiä tekin? Riittäähän se, jos yksi tai kaksi valvoo, jos hirmumyrsky tulisi.