Ylli: Elän… Tässä armahin! — Vaikka eräältä taholta sitä ei suotaisi. — Minä pääsin luodolle, ja siitä viime tingassa, kun olin jo kylmään menehtymässä, munkit minut pelastivat.
Vappu: Oi, Ylli! — Ja sanoit minun arveluni olevan totta, että tuo… Kalle siihen…
Ylli: Varmasti! — Mutta emme puhu nyt enää siitä.
Kalle: Puhumme! Todista valheesi sinä, konna! Vai nyt yhdessä käytte niskaani sellaista törkyä heittämään! — Senkin valehtelijat!
Ylli: Totuutta! Kirkkainta totuutta haastamme.
Kalle: Totuutta! Lokaisinta luuloa vain!
Ylli: Mies! Pitääkö minun avata suuni enempään?
Kalle: Pidä vaan valheesi kidassasi, kunnes ne oikeudessa saat päästää, jos vielä todistajain kuullen käyt moista puhumaan!
Ylli: Tuki vain sinä suusi! — Ja katso itseäsi! — Älä enää yllytä vihaani kuohumaan päällesi! Sillä sen olet jo melkeen yli äyräiden kumminkin kuohuttanut.
Kalle: En pelkää sinua! Eikä valheen jäljet ole pitkät!