Puhakka. Miksi ei! Ja nyt juuri enemmän, kun ei entisestä armaastasi ole enää haitaksi… Ja isäsi kyllä suostuu minuun…
Elli. Mutta minä en…
Puhakka. Kyllä… Älä vain nyt kiivaudessasi puhu tyhmyyksiä.
Elli. Mutta Heikki ei ole ottanut teidän rahojanne!
Puhakka. No, hommaa ne takaisin, — niin selvä on minun puolestani… Mutta minäkin lähden kahville… Ja sitte pitää ryhtyä oikein tositavalla niitä takaisin hakemaan… (Menee.)
Elli (istuu kivelle, itkien. Laulaa. Sävel: Älä itke äitini…):
Voi sun kohtaloas armas, kuin se onkaan kurja… äsken toivon-elo tyyni, nyt jo myrsky hurja…
Vaan sä tuuli rukouksein taivahaseen kanna, — Luoja kaikki tietäväinen totuus ilmi anna.
(Kuivaa kyyneleitään.)
Heikki ja Haikonen tulevat. Heikki kahlehdittuna.