Haikonen. No, voithan nyt oleilla täällä ulkonakin… Ethän karkuun lähtene…
Heikki. En! Enhän ole mitään tehnytkään… (Katkerasti:) Mutta, hih! nythän se vetäsi… Ha, ha, ha! — (Huomaa Ellin.) Voi Elli! Katso nyt minkälaiset kihlat isäsi minulle antoi! — Ha, ha, ha! Voi iankaikkinen erheluulo…
Elli (nousee). Ah! isä… Heikki… (Purskahtaa jälleen itkemään, nojaten Heikin rintaan.)
Haikonen. Minun on sääli sinua Heikki… Mutta… (Ellille). Menehän käymään sisässä, — äitisi kaihosi… Tulet sitte tänne vahtia pitämään…
Elli. Voi isä… (Lähtee verkkaan kuivaten kyyneleitään.)
Heikki (laulaa katkerasti):
Ne rahat, jotka vaskesta valetaan ne annetaan vaivaisille, tytölleni oisin mä kelvannut vaan en kelvannut vanhemmille…
Niin! Hih!
Haikonen. Rauhoituhan nyt ja istuhan tuohon kivelle. Ja kerro nyt kaikki suoraan… niin ehkä tässä vielä kaikki selvennee hyvin.
Heikki. Ei isäntä… Ei ole minulla mitään muuta kerrottavaa, kuin minkä jo olen kertonut…