Kaikki. Oo! — Siinä oli!
Puhakka. Leikkisiä miehiä.
Eeva. Mutta se leikki oli vähällä toisen viedä ikuiseen onnettomuuteen.
Haikonen. Mutta nyt se tuokoon ikionnen. Suostun nyt ensimäiseen ehdotukseesi. Ja nämä kahleet minä nyt päästän (ottaa kahleet Heikiltä). Ja näihin sinut sidon… (Yhdistää Heikin ja Ellin kädet.)
Elli. Enkös minä sanonut, isä!
Heikki. Vähälläpä sittenkin selviydyin! (Laulaa. Sävel: Läksin minä kerran kesäyönä käymään…):
Kaiken kadottavain koska luulin mä milloin, aarteen kalleimman juuri saavutin silloin, kun sain sun armahin parhain, palkaks' vaikeiden harhain, ja nyt on tiemme kuin kulku läpi onnentarhain.
Elli (laulaa):
Niinpä tiellään ken uskollisena kulkee, puhtaan syömen ja toivon rintaansa sulkee, kun hän uskossa raataa, myrskyt hänt' ei voi kaataa, ja lopuks' palkkio hälle parhain taataan!
(Heikki ja Elli laulavat ensi värssyn yhdessä.)