Elli. Mutta sinähän nyt seisot synkkänä kuin ristinpuu?
Heikki. No, onhan jo viisi vuotta kulunut, kun viimeksi tämän kotikyläni näin… että…
Elli. Mitäs olit sitte kaikki nämä kesät siellä pohjanmaan pappilassa… että minäkin olen sinua vain kolmena talvena, Helsingissä käydessäni nähnyt…
Heikki. Niin, mutta tiedäthän miksi… Muistatko, kuinka monesti syksyin ja joulun jälkeen, milloin veneellä milloin taas jäätä myöten menimme tuota Vuoksea myöten kaupunkiin kouluun? Minä kun siellä pohjanmaalla kävin ne viimeiset kolme vuotta lukujani jatkamassa, niin minä aina ne yhteiset matkamme muistin… Ja nyt kaikki tuntuu niin kummalliselta… Ja sinä…
Elli. Olenko minäkin kummallinen?
Heikki. Oh! Ei! Mutta sinä… Sinä… Sanon taas niillä Heinen sanoilla: "Du bist wie eine Blume…"
Elli. Noo… Ei lääketieteen ylioppilaan sovi enää hentoa Heineä deklamoida… Hahaha…
Heikki. Kyllä vain… Ja etenkin nyt… Tiedäthän… Aion tästä lähtien olla vain entinen medisiinari… (Lausuu taas): "Mun on kuin rukoilla täytyis, mun vait, käsi kutreillas…"
Elli. Mutta ole nyt! Ja lähde sisälle…
Heikki. Ovatko vanhuksesi kotosalla?