"Ei kai tämä kaikki ole valhetta?" huudahti tämä vastauksen asemesta katsoen häntä suurilla silmillään, jotka nyt olivat säikähtyneet, melkein rukoilevat.
Kun hän edellisenä päivänä oli saanut kuulla tuon masentavan arvostelun lempikirjastaan, oli hän joutunut suuttumuksen valtaan mutta hänen vihansa oli pian vaihtunut toiseen, tuskallisempaan tunteeseen.
"Kaikki sanovat, että naapurimme on viisas ja oppinut mies. Hänellä täytyy olla kaikki selvillä. Mitähän, jos kaikki tämä marttyyreista olisi vain satuja."
Tämä epäilys oli niin kiusallinen, että hänen täytyi saada se mihin hintaan hyvänsä selvitetyksi.
"Puhutteko te tuosta kirjasta?" hymyili Vasiltseff. "No, arvostelkaa itse, neiti! Keisari Diocletianus hallitsi Byzantiumissa, ja Kapitolium oli Roomassa. Kuinka saattoi hän näin ollen käskeä, että vanginvartijan piti viedä pyhä Isidoorus marttyyri sinne?"
"Ah sitäkö te tarkoititte! Tahdotteko sanoa, että ainoastaan se on tässä väärää?"
"Sanotteko: ainoastaan? Minun mielestäni se riittää vallan hyvästi!"
"Mutta onhan toki aivan totta, että marttyyrejä on löytynyt?"
"Tietysti."
"Ja että he polttivat niitä ja pistivät kuoliaaksi ja antoivat petojen niitä raadella?"