— Ei suinkaan tuo tohtorikaan ole sentapainen? Kaisu lappoi verkkoa järveen piippuaan imeskellen.
— Vai ei! — kuului hampaiden välistä! — Ei muita parempi. Näinpä minä omin silmin miten hän Metsäpirtin Emmaa likisteli… No no, soutakaa tasaisesti…
— Jos Kaisu näki väärin…
— Vaikka valalle, samat sanat sanon sielläkin. Kysykääpäs Emmalta, mistä sai uudet… Herra siunaa! Elkää soutako. Ihan verkko repiää. Taivasten tekijä! Nyt se meni. Huovatkaa hyvä ihminen… No, nyt on puikkari veneen alla! Johan sen sanoin ett'ei Auli osaa soutaa ihmisittäin. Mitä tästä verkosta nyt sanotaan…
Minua nauratti. Kohta hän itkee…
— Voi minun päiviäni! Mitä te nyt teette? Soutakaa molemmilla airoilla.
Minä kiskoin oikealla; vene pyöri kuin väkkärä. Kaisu koetti tuskissaan meloa… Minä olisin voittanut vaikka kolme semmoista perämiestä.
— Vene kaatuu… kaatuu. Minä pyörryn…
Pyörtyköön. Minä olisin saattanut vaikka lyödä häntä airolla. Näin vaan hänen pitkät, laihat kasvonsa, miten ne olivat hätäisen näköiset…Ei! Pari kiskausta. Vene törmäsi rantaan. Kaisu keikahti taaksepäin, mutta selveni nähdessään rakkaan rannan, turvallisen maaemomme, joka häntä odotti ja johon minä halasin… Tuskissani poljin maata. Miks'ei se haljennut ja niellyt minua kitaansa, ett'en enää koskaan olisi tätä pahaa, pahaa maailmata nähnyt!
Ei se edes oma ranta ollutkaan. Aloin astua kanervikkoa niemen poikki. Mäeltä näin miten Kaisu kierrätti venettä rantaa pitkin, taitavasti — airot tuskin nousivat vedestä, — allapäin — vanha parka…