Kerttu, Mikko ja Sakari (viimemainittu katselee Kerttua, joka peilistä tarkastaa uutta pukuaan, Mikko syö pöydän päässä ihaillen Kerttua)
KERTTU
Sanokaas meille, mestari, miten teistä on tullut naisvaatetten tekijä ja räätäli.
SAKARI (istuu pöydän ja uunin välissä olevan penkin päässä)
Nälkä on neuvonut räätäliksi, mutta äidiltäni minä opin tekemään naisten pukuja ja muita käsitöitä, opin kehräämään, kutomaan, ja sukkaa neulomaan niin hyvin, että kerran jo aioin senaatilta pyytää erivapautusta sukupuolestani ja hakea Sortavalan seminaariin tyttöjen käsitöitten opettajaksi. (Nauraa.) Niin, niin! Älä ollenkaan naura, Kerttu, vaan katsele tarkoin ja kauan Säikän tekemää pukuasi, sillä se käy sinulle kuin valettu, vaikka ma itse sanon. Katsele sinäkin, Mikko! Tuossa puvussa sinä voisit Kertun vaikka vihille viedä.
MIKKO
Kyllä veisinkin ja pian veisinkin (raapii päätään) jos ei olisi sitä kiusan kappaletta, sitä testamenttia Kertulle tätinsä tehnyt. Jospa edes varas veisi emännältä joka pennin, niin minä pääsisin huolta pitämään sinusta ja hänestäkin!
KERTTU (tuo kahvipannun hellalta kaappipöydälle, kaataa kuppiin samalla puhuen)
Sinä et saa tädille toivottaa onnettomuutta. Kukaan ei ole kiltimpi häntä. (Tuo tarjottimen Sakarin eteen pöydälle.) Juokaa, olkaa hyvä! Muistapas, miten hellästi hän minua hoiti, kun olin vilutaudissa, (Sakarille:) hän haki parantajia Parkanosta asti (istuu vastapäätä Sakaria). Enkä minä pelkää lainkaan, että hän pakottaisi minua ottamaan semmoisen, jota en tahdo. Senpä vuoksi me voimme vieläkin odottaa.