Näin puhuttuansa, laski hän hänen menemään, kirjeellä varustettuna, joka hänen piti jättää Micipsalle. Sen sisältö oli seuraava: "Sinun Jugurthasi kunto Numantian sodassa on ollut mitä suurin, jonka asian varmaan tiedän olevan sinulle iloksi. Hän oli meille rakas ansioittensa vuoksi; että hän samoin onpi oleva senaatille ja Roman kansalle, sitä koemme kaikin mokomin toimittaa. Sinulle toivotan onnea meidän ystävyyteemme. Kah, tässä on sinulla mies, sinun ja isonisänsä Masinissan vertainen." Kun siis kuningas sotapäällikön kirjeestä näki sen totta olevan, minkä kulkupuheiden kautta oli kuullut, muutti hän sekä miehen kunnollisuuden että armauden takia mielensä, rupesi voittelemaan Jugurthaa hyvillä töillä, otti hänen kohta pojaksensa ja sääti testamentin kautta hänen ynnä omain poikainsa kanssa perillisekseen. Mutta kun hän muutamia vuosia senjälkeen, taudista ja ijästä riutuneena, havaitsi elämän lopun lähenevän itseänsä, sanotaan hän ystäväin ja heimolaisten sekä poikainsa Adherbalin ja Hiempsalin läsnä ollessa pitäneen seuraavan puheen Jurgurthalle:
X.
"Pienenä poikana, isätönnä, toivotonna, varatonna, otin sinun, Jugurtha, valtakuntaani, arvellen, ett'en minä hyväin tekoini tähden olisi oleva sinulle vähemmän rakas, kuin jos olisit oma poikani. Enkä siinä asiassa pettynyt. Sillä jättääkseni mainitsematta monta muuta suurta ja erinomaista tekoasi, olet vast'ikään Numantiasta tullessasi kaunistanut minua ja valtakuntaani kunniallasi, ja urhoollisuudellasi tehnyt Romalaiset meille ystävistä ylimmiksi ystäviksi; meidän heimokuntamme nimi on uudistettu Hispaniassa; vihdoin — mikä on kaikkein vaikein seikka kuolevaisten kesken — sinä olet kunniallasi saanut voiton kateudelta. Koska nyt luonto tekee lopun elämästäni, manaan ja rukoilen sinua tämän oikean käden ja valtakunnalle tulevan uskollisuuden kautta, että pidät rakkainasi näitä, jotka synnyntäänsä ovat sukulaisiasi, minun hyväin töideni kautta veljiäsi, ja ett'et ennemmin tahtone yhteyteesi liittää vieraita kuin siinä pysyttää veren siteillä yhdistetyitä. Ei sotajoukot eikä tavarat ole valtakunnan turva, vaan ystävät, joita ei aseilla taida pakoittaa eikä kullalla hankkia itsellensä: ne syntyvät avuliaisuudesta ja rehellisyydestä. Mutta kuka voipi olla ystävällisempi kuin veli veljelle, tai kenenkä vieraan olet löytävä uskolliseksi, jos omaisillesi olet vihollinen? Minäpä jätän teille valtakunnan vahvana, jos hyvät olette, vaan jos kehnot, heikkona. Sillä yksimielisyyden kautta kasvavat pienet vallat, eripuraisuuden kautta hajoovat suurimmatkin. Muuten tulee sinun, Jugurtha, joka ijältä ja älyltä olet etevämpi, näitä ennen katsoa, ett'ei mikään toisin käy. Sillä kaikissa kiistoissa näyttää se, joka mahtavampi on, vaikkapa kärsisikin vääryyttä, kuitenkin tekevän sitä, koska hänellä on enempi voimia. Mutta te, Adherbal ja Hiempsal, pitäkäätte tätä tämmöistä miestä kunniassa ja arvossa; ottakaatte hänen hyvät avunsa esikuvaksenne ja ahkeroitkaatte sitä, ett'en minä näyttäisi parempia poikia saaneen ottamalla kuin sijittämällä."
XI.
Vaikka Jugurtha tiesi kuninkaan puheen te'eskellyksi ja itse ajatteli peräti toisin, vastasi hän tähän kuitenkin asianhaarain mukaan kohteliaasti. Micipsa kuolee muutamia päiviä senjälkeen. Toimitettuansa hänelle kuninkaallisen tavan mukaan uhkeat maahanpaniaiset, kokoontuivat pikku-kuninkaat välinsä keskustelemaan kaikista asioista. Mutta Hiempsal, joka heistä oli nuorin ja rajuluontoinen sekä ennenkin oli ylönkatsonut Jugurthan alhaisuutta, koska tämä äitin puolelta oli halpasukuinen, istui Adherbalin oikealle puolelle, ett'ei Jugurtha heistä kolmesta tulisi keskimäiseksi, jota Numidialaisten tykönä pidetään kunniana. Kun sittemmin veli oli väsyttänyt hänen vaatimalla, että antaisi ijälle perään, niin vietiin hän työllä tuskalla toiselle puolen. Heidän siinä nyt keskustellessa paljon valtakunnan hallituksesta, esitti Jugurtha muiden asiain joukossa, että viimeisten viiden vuoden päätökset ja säännöt kaikki piti kumottaman. Sillä näitten aikain kuluessa oli muka vuosista uupuneella Micipsalla ollut heikot hengenvoimat. Tämän sanoi nyt Hiempsal olevan itselleen mieleen; sillä hän (Jugurtha) oli muka juuri kolmena viime vuonna pojaksiottamisen kautta päässyt valtakunnan osallisuuteen. Ja tämä lause tunki syvemmälle Jugurthan sydämeen, kuin kukaan olisi uskonut. Senpätähden oli hän siitä ajasta asti vihasta ja pelosta synkkämielinen, piti vehkeitä ja hankkeita, ja mietti mielessään vaan sitä, kuinka Hiempsalin saisi kavaluudella kiedotuksi. Ja kun tämä kävi liian hitaasti eikä hänen raivokas mielensä asettunut, päätti hän millä tavoin tahansa aikomuksensa toimeen panna.
XII.
Ensimäisessä kokouksessa, jonka yllä kerroin kuninkaiden pitäneen, oli riitaisuuden vuoksi hyväksi katsottu, että itsekullenkin jaettaisiin tavaransa ja määrättäisiin valtansa rajat. Siis pantiinkin määräaika kumpaisellenkin toimelle, vaan aikaisemmin rahan jaolle. Kuninkaat läksivät sillä välin tavarain lähisiin tienoisin, mikä mihinkin. Mutta Hiempsal piti Thirmidan kaupungissa sattumaltaan majaa sen huoneessa, joka lähisinnä lictorina ollen aina oli ollut Jugurthalle rakas ja mieluinen; ja tälle sattumuksesta tarjoutuneelle palvelialle antaa hän ylen määrin lupauksia ja houkuttelee häntä, että ikäänkuin käyvinään kotoansa katsomassa te'ettäisi sala-avaimet huoneen portteihin, sillä oikeat (avaimet) jätettiin Hiempsalille; muuten olisi hän itse tuleva suurella sotajoukolla, kun asia niin vaatisi. Numidialainen toimittaa tehtävänsä ja päästää, niinkuin hänelle neuvottu oli, Jugurthan sotilaat yöllä sisähän. Nämäkös, kun huoneisin olivat täytäisseet, kuningasta etsimään, yksi yhtäältä, toinen toisaalta, surmaamaan minkä maatessa, minkä vastaan tullessa, hakemaan salapaikkoja, murtamaan auki lukituita, pauhaten ja meluten hämmentämään kaikkia; vaan sillä välinpä löydetäänkin Hiempsal piilemästä erään piikanaisen mökissä, johon alussa pelästyksissään ja paikan tuntemattomuudessa oli paennut. Numidialaiset vievät hänen päänsä Jugurthalle, niinkuin käsketty oli.
XIII.
Mutta maine näin suuresta surmatyöstä leviää pian yli koko Afrikan. Adherbalille ja kaikille, jotka olivat olleet Micipsan vallan alla, tulee pelko. Numidialaiset jakautuvat kahteen osaan: enimmät seuraavat Adherbalia, mutta tuota toista ne, jotka sodassa ovat kunnollisemmat. Siis varustelee Jugurtha sotalaumoja, niin suuria kuin suinkin voipi, yhdistää valtansa alle kaupunkeja, osasta väkisin, osasta heidän omasta tahdostaan, hankkiutuu koko Numidiaa hallitsemaan. Vaikka Adherbal oli lähettänyt Romaan lähettiläitä, ilmoittamaan veljensä surmaa ja omaa tilaansa, valmisteli hän kuitenkin itseänsä, sotilaittensa paljouteen luottaen, asein taistelemaan. Mutta kun asia tuli miekan ratkaistavaksi, pakeni hän voitettuna tappelusta (Romalaisten) voittomaahan, ja läksi sitten Romaan. Nytkös Jugurtha, tuumansa toimeen pantua, kun rauhassa itsekseen mietiskeli tekoansa, pelkäämään Roman kansaa, eikä hänellä ollut muussa toivoa sen vihaa vastaan, kuin aateliston ahneudessa ja omassa rahassaan. Siis lähettää hän muutamain päiväin perästä lähettiläitä paljon kullan ja hopean kanssa Romaan, ja käskee näiden ensin runsaasti lahjoa vanhoja ystäviä, sitten hankkia uusia, ja vihdoin arvelematta lahjoilla valmistella ketä suinkin voivat. Mutta kun lähettiläät olivat tulleet Romaan ja kuninkaan käskyn mukaan lähettäneet isoja lahjoja hänen kestiystävillensä ja muille, joiden mahtavuus siihen aikaan oli voimakas senaatissa, niin tapahtui semmoinen muutos, että Jugurtha suurimmasta vihasta tuli aateliston suosioon ja mieliin. Ja näistä kokivat toiset toivosta, toiset jo saamainsa palkintoin tähden, käyden rukoilemassa itsekutakin senaatin jäsentä, laittaa niin, ettei kovin ankaraa päätöstä tehtäisi häntä vastaan. Kun siis lähettiläät voivat luottaa asiaansa, suodaan kumpaisellenkin pääsy senaatin eteen. Olemme kuulleet Adherbalin silloin puhuneen seuraavalla tavalla: