Mutta kun Jugurtha lähettiläiden kautta rupesi häntä rahalla kiusaamaan ja osoittamaan hänen johdossansa olevan sodan vaikeutta, muuttui hänen ahneutta poteva mielensä helposti. Muuten otettiin Scaurus kumppaniksi ja auttajaksi kaikissa neuvotteluissa; ja vaikka tämä aluttain, kun enimmät hänen lahkokunnastaan jo olivat lahjotut, sangen kovasti oli vastustellut kuningasta, vietteli kuitenkin rahasumman suuruus hänen hyvästä ja kunniallisesta väärään poikkeemaan. Mutta Jugurtha osti ensin ainoastaan sodan viivykkiä, luullen sillä välin Romassa saavansa jotain toimeen rahalla tai suosiolla. Mutta kun hän oli saanut kuulla Scauron olevan osallisen kauppaan, rupesi hän varsin varmaan toivomaan saavansa rauhan jälleen, ja päätti itse läsnä ollen keskustella heidän kanssansa kaikista ehdoista. Muuten lähetti konsuli vakuuden vuoksi qvaestori Sextion Jugurthan kaupunkiin Vagaan, johon tekosyynä oli jyväin saaminen, joita Calpurnius julkisesti oli vaatinut lähettiläiltä, koska heittämyksen viipyessä sotilakkoa pidettiin. Siis tuli kuningas leiriin, niinkuin oli päättänyt ja neuvokunnan läsnä ollessa vähän puhuttuaan tekonsa nostamasta vihasta, ja miten häntä heittämyssovintoon otettaisiin, päätti hän muut asiat erikseen Bestian ja Scauron kanssa; sitten vastaan-otettiin hänen heittämys-tarjouksensa, kun konsuli ilman mitään järjestyksettä oli kysellyt mielipiteitä. Mutta niinkuin neuvokunnan päätöksen mukaan oli käsketty, heitettiin qvaestorille kolmekymmentä elehvanttia, karjaa ja monta hevoista ynnä vähäisen kultaa. Calpurnius läksi Romaan virkamiehiä valitsemaan. Numidiassa ja meidän sotajoukollamme pidettiin rauhaa.
XXX.
Kun maine oli saattanut Afrikassa tapahtuneet asiat yleisön tietoon, ja miten niitä oli toimitettu, aljettiin Romassa kaikissa paikoissa ja kokouksissa puhua konsulin menetyksestä. Rahvaassa vallitsi ankara viha; senaatorit olivat huolelliset. Hyväksyisivätkö nämä tuota näin suurta häpiä-työtä, vai kumoisivatko konsulin päätöksen, se oli tietämätöntä. Ja varsinkin estätteli heitä Scauron mahtavuus, koska häntä mainittiin Bestian neuvonantajana ja kumppanina, totuudessa ja hyvässä pysymästä. Mutta C. Memmius, jonka vapaamielisyydestä ja vihasta aateliston vallalle yllä puhuimme, kehoitteli, senaatin epäillessä ja viivytellessä, (kokoustiloissa pidetyillä) puheilla kansaa kostoon, muistutteli sitä, ett'ei hylkäisi valtiota ja omaa vapauttansa, ja veti julkisuuteen monta aateliston uhkamielistä ja julmaa tekoa; sanalla sanoen, hän yllytteli uutterasti kaikin mokomin rahvaan mieltä. Mutta koska Memmion puheliaisuus siihen aikaan oli mainio ja mahtava, olen katsonut sopivaksi tähän kirjoittaa yhden hänen monista puheistaan, ja semminkin mitä hän eräässä kokoustilassa, Bestian takaisin palattua, lausui seuraavilla sanoilla:
XXXI.
"Monta seikkaa on, jotka kehoittavat minua luopumaan teistä, Qviritat, jos vaan ei hartauteni valtion asioissa olisi kaikkea muuta valtavampi, nimittäin: aatelispuolueen mahtavuus, teidän kärsivällisyytenne ja mitätön oikeutenne, sekä ollenkin se seikka, että rehellisyydellä on enemmin vaaraa kuin kunniaa tarjona. Sillä tosiaankin harmittaa sanoa sitä, kuinka te näinä viimeisinä viitenätoista vuotena olette olleet muutamien harvain ylpeydellä ivana, kuinka häpeällisesti ja kuinka ilman kostamatta teidän puolustajanne ovat saaneet surmansa, ja kuinka teidän noloutenne ja velttoutenne on turmellut mielenne, kosk'ette nytkään, vihollistenne rikoksen alaisina ollessa, nouse ylös, ja koska nytkin pelkäätte niitä, joille teidän tulee olla kauhuna. Vaan vaikka tämä tämmöistä on, pakoittaa kuitenkin mieleni minua käymään aatelispuolueen valtaa vastustamaan. Ainakin tahdon koettaa vapauttani, jonka isäni on jättänyt minulle; vaan teenkö sitä turhaan vai hyödyksi, se on teidän kädessänne, Qviritat. Enkä kehoitakaan minä teitä, kuten esivanhempanne usein ovat tehneet, aseilla käymään vääryyttä vastaan. Ei väkivaltaa, ei poislähtöä tarvita tässä; tarpeen on vaan, että itse omalla tavallaan menevät nurin niskoin. Tiberius Gracchon tapettua, jonka sanoivat valmistavan yksivaltaisuutta, pidettiin tutkintokäräjiä Roman rahvasta varten. C. Gracchon ja M. Fulvion murhan jälkeen surmattiin samoin monta teidän säädystänne vankihuoneessa. Kummallenkaan surmalle ei pannut laki rajaa, vaan heidän mielivaltansa. Mutta annappa vaan omansa takaisin-antaminen rahvaalle olisi yksivaltaisuuden valmistamista; mitä ei ilman kansalaisten verettä voida kostaa, se olkoon oikein tehty. Edellisinä vuosina katselitte äänettömällä mieliharmilla, miten valtiorahastoa varastettiin, miten kuninkaat ja vapaat kansat maksoivat veroa muutamille aatelisille miten samain hallussa oli korkein kunnia ja suurin rikkaus. Kuitenkin pitivät he sitä vähänä, että näitä tämmöisiä tekoja olivat saaneet rankaisematta harjoittaa. Sentähden ovat viimein la'it, teidän korkeutenne ja kaikki taivaalliset sekä maalliset heitetyt vihollisille. Eivätkä ne, jotka ovat sen tehneet, häpee tai kadu sitä, vaan kävelevät rehevästi silmäinne edessä, näytellen pappis- ja konsuli-virkojaan, osa voitto-riemujaankin, juurikuin nämät olisivat heillä kunniana eikä ryöstösaaliina. Rahalla ostetut orjat eivät kärsi la'ittomia käskyjä isänniltään; kärsittekö te, Qviritat, jotka olette käskemään syntyneet, tyynellä mielellä orjuutta? Mutta ketkä ovat nämä, jotka ovat ottaneet valtion hallitakseen? Rikoksenalaisimmat miehet, verisillä käsillä, julman ahneet, suurimmat konnat ja samalla kopeimmat, joilla rehellisyys, kunnia, velvollisuuden tunto, sanalla sanoen säädyllisyys ja säädyttömyys, kaikki on voittoa varten. Muutamilla onpi turvanansa, että ovat tappaneet rahvaan tribunin, toisilla, että ovat pitäneet la'ittomia tutkintokäräjiä, enimmillä, että ovat toimittaneet surmatöitä teitä vastaan. Kuta enemmän kukin harjoittaa pahuutta, sitä turvallisempi on hän. He ovat muuttaneet pelon omasta rikoksestaan teidän velttouteenne, joita kaikkia se ajaapi yhteen, että halaatte samaa, vihaatte samaa, pelkäätte samaa. Mutta tämä on hyvien kesken ystävyyttä, pahojen kesken lahkokunnallisuutta. Vaan jos te niin pitäisitte huolta vapaudestanne, kuin heidän mielensä hehkuu valtaan, niin eipä todentotta hävitettäisikään valtiota niinkuin nyt, ja teidän hyvät työnne olisivat paraimmilla, ei rohkeimmilla. Hankkiaksensa itselleen oikeutta ja vahvistaaksensa korkeuttaan, ovat esivanhempanne kahdesti, aseilla varustettuina, vetäyneet erilleen ja valloittaneet Aventinus vuoren; ettekö te siis täyttä väkeänne taistelisi vapauden edestä, jonka heiltä olette perineet, ja sitä kiivaammin, jota suurempi häpeä on menettää, mikä kerta hankittuna on, kuin ett'ei ollenkaan ole hankittu? Joku sanoo varmaankin: "mitäs mietit siis?" — Niitä onpi rankaiseminen, jotka ovat heittäneet valtakunnan viholliselle, ei kädellä eikä väkivallalla, joka teiltä tehtynä on sopimattomampaa kuin heille tapahtuneena, vaan tutkimuksilla ja itse Jugurthan ilmoitusten johdosta. Ja jos hän heittämykseen menee, niin hän tosiaankin on kuuliainen teidän käskyillenne; vaan jos hän niitä ylönkatsoo, niin voitte luonnollisesti arvostella, minkä veroinen tuo rauha ja heittämys on, josta Jugurthalle on tullut rikosten rankaisemattomuus, muutamille mahtaville suurimmat tavarat, valtiolle vahinkoa ja häpeää. Tottahan kuitenkin jo olette kyllänne saaneet heidän vallastansa, ja eihän kumminkaan ne ajat liene teille nykyisiä enemmän mieleen, jolloin valtakunnat, voittomaat, la'it, oikeudet, tuomioistuimet, sodat, rauhat, sanalla sanoen kaikki jumalalliset ja inhimilliset asiat olivat muutamien hallussa. Mutta te, se on Roman kansa, joita eivät viholliset ole voittaneet, ja jotka olette kaikkien kansain käskiöitä, katsoitte sen kylläksi, että säilytitte henkenne. Sillä kukapa teistä olisi orjuutta evännyt? Ja vaikka minä puolestani pidän suurempana häpiänä miehelle, että kostamatta on vääryyttä kärsinyt, niin sallisinpa kuitenkin tyynellä mielellä teidän antavanne anteeksi syynalaisimmille ihmisille, koska ovat kansalaisia, jos ei sääliväisyys olisi turmioksi. Sillä heillekään, vallattomia kun ovat, ei ole siinä kyllä, että rankaisematta ovat pahaa tehneet, jos ei heiltä oteta pois tilaisuutta sen tekemiseen, ja teille on jäävä ikuinen levottomuus, kun havaitsette, että teidän onpi orjina oleminen tai vapautenne käsivoimilla säilyttäminen. Sillä eihän toki mitään toivoa ole rehellisyydestä ja sovusta? He tahtovat hallita, te olla vapaat, he tehdä vääryyttä, te estää sitä; vihdoin he kohtelevat teidän liittolaisianne niinkuin vihollisia, vihollisianne niinkuin liittolaisia. Voipiko niin erilaisissa mielissä olla rauhaa ja ystävyyttä? Sentähden neuvon ja kehoitan minä teitä, ett'ette heittäne niin suurta rikosta rankaisematta. Ei ole valtiovarain varkaus tapahtunut eikä liittolaisilta väkisin otettu rahaa, joita rikoksia, vaikka ovat suuret, tottumuksesta enään ei pidetä minään. Vihaisimmalle viholliselle on alttiiksi pantu senaatin arvoisuus, alttiiksi pantu teidän valtanne. Kotona kuin sodassakin on valtakunta ollut kaupan. Ja jos ei tätä tutkita, jos ei syynalaisia rangaista, mitä muuta on neuvoksi kuin elää kuuliaisina niille, jotka sen ovat tehneet. Sillä rankaisematta tehdä mitä hyvänsä, se on olla kuninkaana. Enkä minä kehoita teitä, Qviritat, nyt ennemmin tahtomaan, että kansalaisenne olisivat tehneet väärin kuin oikein, vaan siihen, ett'ette kehnoille anteeksi antamalla saattaisi hyviä tuhoon. Paitsi sitä on valtion asioissa paljoa parempi unhottaa hyviä kuin pahoja töitä. Hyvä tulee vaan hitaammaksi, jos hänestä et huoli, mutta paha käypi vilpillisemmäksi. Paitsi sitä, jos vääryyttä ei ole tapahtunut, et tarvinne usein apuakaan sitä vastaan."
XXXII.
Tätä ja tämmöistä usein puhuen, sai Memmius Roman kansan suostumaan siihen, että L. Cassius, joka silloin oli praetori, lähetettäisiin Jugurthan luo, ja että hän, valtion takauksen annettuansa, toisi hänen Romaan, että kuninkaan ilmoituksella saataisiin toteen Scauron ja muiden rikokset, joita he syyttivät rahan ottamisesta. Sill'aikaa, kun tätä Romassa toimitettiin, tekivät ne, jotka Bestia oli jättänyt Numidiaan sotajoukolle päämiehiksi, noudattaen ylipäällikön tapaa, sangen monta häpiällistä työtä. Olipa niitä, jotka kullalla lahjottuina antoivat Jugurthalle takaisin elehvantit, toiset myivät ylikarkuria, osa ajoi saalista rauhassa eläviltä ihmisiltä. Niin suuri ahneuden vimma oli ikäänkuin kulkutauti tarttunut heidän mieliinsä. Mutta C. Memmion tekemän lakiehdoituksen hyväksyttyä ja koko aateliston säikähyksissä ollessa, läksi Cassius Jugurthan luo; ja tätä pelossa ja pahan omantunnon tähden epätoivossa olevaa neuvoi hän, ett'ei ennemmin tahtoisi kokea voimaansa kuin armoa, koska kerta oli heittäynyt Roman kansalle. Paitsi sitä antoi hän hänelle erityisesti oman sanansa, jota tämä ei pitänyt vähempiarvoisena kuin valtion takausta. Semmoinen maine oli siihen aikaan Cassiolla.
XXXIII.
Siis tuli Jugurtha, kuninkaan arvolle sopimattomalla tavalla, mitä kurjimmassa puvussa, Cassion kanssa Romaan. Vaan vaikka hänellä oli suuri mielen jäykkyys, koki hän, kaikkien kehoituksesta, joiden mahtavuuden ja rikoksen kautta hän oli aikaan saanut kaiken sen, jonka edellä olemme kertoneet, suurella palkinnolla saada puolelleen rahvaan tribunin C. Baebion, että hänen hävyttömyytensä kautta olisi vahva kaikkea oikeutta ja vääryyttä vastaan. Mutta vaikka rahvas oli vihainen kuninkaalle, ja osa vaati häntä vankeuteen viemään, osa esivanhempien tavoin rankaisemaan vihollista, joll'ei rikokseen osallisia ilmiantaisi, kutsui C. Memmius kansan kokoon ja alkoi, enemmän katsoen arvoonsa kuin vihaansa, asettaa kapinaa ja lepyttää mieliä, ja lopuksi väittää, että hänen kauttansa annettu valtion takaus pitäisi pysyä rikkomatonna. Sitten, kun äänettömyys oli alkanut, vei hän Jugurthan esille ja saneli; hän kertoi hänen menetyksensä Romassa ja Numidiassa, osoitti rikokset isää ja veljiä vastaan; ja ehkä Roman kansa tiesi, keitten avun ja keitten palveluksen kautta hän oli tehnyt ne, tahtoisi se kuitenkin muka häneltä kuulla ilmeisempää; jos hän ilmoittaisi totuuden, olisi hänellä suuri toivo Roman kansan rehellisyydessä ja laupeudessa; mutta jos salaisi sitä, ei hän hyödyttäisi kumppaniansa, vaan syöksisi itsensä ja toiveensa perikatoon.