Vagalaiset, kun havaitsivat sotajoukon koettavan heitä kohti, sulkivat ensin portit, luullen sen olevan Metellon, niinkuin olikin; sitten, kun näkivät, ett'ei maita hävitetty, ja että ne, jotka ensin saapuivat, oli numidialaisia hevoismiehiä, he taas luulivat tulevaa Jugurthaksi ja riensivät suurella riemulla vastaan. Yht'äkkiä annettiin merkki, ja nytkös hevois- ja jalkamiehistä muutamat tappamaan kaupungista ulos tulvannutta kansaa, toiset kiirehtimään portille, toiset valloittamaan torneja: kostonhimo ja saaliin toivo olivat mahtavammat kuin väsymys. Näin Vagalaiset saivat vaan kaksi päivää iloita uskorikkoisuudestaan; tuo suuri ja varakas kaupunki joutui kokonaan kostolle tai saaliille alttiiksi. Turpilius, joka, niinkuin yllä sanoimme, oli ollut kaupungin päällikkö ja yksin kaikista oli päässyt pakoon, sai Metellolta käskyn selittää syynsä, vaan kun hän huonosti puhdisti itseään, tuomittiin hän ja rangaistiin kuoliaksi ruoskimalla. Hän oli näet Lation porvari.
LXX.
Samaan aikaan rupesi Bomilcar, jonka yllytyksestä Jugurtha oli alkanut sittemmin pelosta hylkäämänsä heittämyksen, valtio-mullistuksia halaamaan, koska hän oli joutunut kuninkaan epäluulohon ja itse puolestaan varoi häntä; hän mietiskeli petosta hänen tuhokseen ja vaivasi sillä mieltänsä yöt päivät; vihdoin kaikkia keinoja koettaen, hän otti apulaisekseen Nabdalsan, aatelissukuinen, hyvin rikas ja kansalaisillensa rakas sekä otollinen mies, joka enimmiten kuninkaasta erillään johdatti joukkoansa ja tavallisesti oli toimittanut kaikki asiat, jotka kuninkaalta jäivät tähteelle, kun hän oli väsyksissään tai tähdellisimmissä toimissa kiini. Tuosta hänelle oli tullut kunniaa ja varoja. Siis määrättiin kumpaisenkin suostumuksesta päivä petokselle; muu päätettiin toimittaa ajallaan, niinkuin asianhaarat vaatisivat. Nabdalsa läksi sotajoukolle, jota hän käskystä piti Romalaisten talvileirien välillä, ett'eivät viholliset kostoa saamatta hävittäisi maita. Kun hän, tuhotyön suuruudesta säikäyksissään, ei saapunut määrättyyn aikaan ja hänen pelkonsa esti asiaa, lähetti Bomilcar, joka oli halullinen yritystä toimeen panemaan ja myös toverinsa pelosta levoton, varoen tämän hylkäävän entisen tuumansa ja miettivän uutta, ta'atuilla miehillä hänelle kirjeen, jossa moitti miestä miehuttomuudesta ja toimettomuudesta, huusi todistajiksi jumalia, joitten kautta hän oli vannonut, ja varoitti, ett'ei käyttäisi Metellon lahjoja omaksi turmiokseen; Jugurthan loppu oli muka käsissä; kysymyksessä oli vaan, menehtyisikö tämä hänen vai Metellon kunnon kautta; siksi pitäisi hänen mielessään miettiä, olisiko hänelle palkinto vai kidutus suotuisampi.
LXXI.
Mutta kun se kirje tuli perille, sattui Nabdalsa, ruumiillisista ponnistuksista väsyneenä, venymään vuoteellansa. Siinä kun oli lukenut Bomilcarin kirjoituksen, hän joutui ensin huolen, sitten unen omaksi, niinkuin sairasmielinen ainakin. Olipa hänellä (yksityisten) asiain toimittajana eräs Numidialainen, uskollinen ja mieluisa mies, joka oli osallinen kaikissa hänen tuumissansa, paitsi kaikkein viimeisessä. Tämä, kun oli kuullut kirjeen tulleen, luuli tavallisuuden mukaan hänen apuaan taikka taitoaan tarvittavan, kävi teltahan sisälle, otti, hänen nukkuessaan, kirjeen, jonka hän varomattomasti oli pannut päänsä ta'a pään-alukselle, ja luki sen; sitten riensi hän, petosvehkeiden perille tultuaan, kuninkaan luo. Kun Nabdalsa, vähän jälkeen herättyään, ei löytänyt kirjettä ja älysi asian kokonaan, miten se oli tapahtunut, koetti hän ensi alussa ajaa ilmiantajaa takaa, vaan kun se oli turhaa, hän kävi Jugurthan luo häntä lepyttämään: mitä hän itse oli hankiutunut tekemään, sen oli muka hänen uskorikkoinen turvattinsa ennättänyt ennen tehdä. Hän rukoili häntä kyynelsilmin ystävyyden ja entisen uskollisen toimensa tähden, ett'ei semmoisen rikoksen vuoksi pitäisi häntä epäluulon-alaisena.
LXXII.
Siihen kuningas vastasi leppiästi vasten sitä, mitä mielessään ajatteli. Surmautettuaan Bomilcarin ja monta muuta, jotka oli keksinyt petosvehkeisin osallisiksi, oli hän hillinnyt kostonhimonsa, ett'ei siitä seikasta mitään meteliä syntyisi. Mutta siitä ajasta lähtien ei Jugurthalla ollut yhtään levollista päivää taikka yötä, eikä hän oikeen luottanut mihinkään paikkaan, ihmiseen tai aikaan; hän pelkäsi kansalaisia samoin kuin vihollisiakin, katseli tarkalleen kaikki paikat yltympäri, säikähti joka jyrinää, lepäili öisin milloin missäkin, usein kuninkaalliselle arvolleen sopimattomassa paikassa, kavahti välistä ylös unestaan, hairasi aseensa ja nosti metelin. Niin vaivasi häntä pelko juurikuin vimmapäisyys.
LXXIII.
Kun nyt Metellus ylikarkurilta oli saanut tiedon Bomilcarin kohtalosta ja tapahtuneesta ilmi-annosta, varusti hän taas kiireesti kaikkia juurikuin vast'alkuiseen sotaan. Marion, joka häneltä yhtenään kärtti lähtölupaa ja oli hänen vihoissaan sekä puolestansa vihainen hänelle, laski hän kotiin, koska piti häntä vähemmän soveliaana (tilallaan). Ja Romassa oli rahvas, tultuaan tuntemaan kirjeet, jotka Metellosta ja Mariosta olivat sinne lähetetyt, haluisalla mielellä ottaneet vastaan kuulumiset kummastakin. Päällikköä vastaan herätti aatelisuus, joka ennen oli ollut hänelle kunniaksi, vihaa; mutta tuolle toiselle oli suvun alhaisuus lisännyt suosiota; muuten olivat kumpaisenkin suhteen puolueelliset pyrinnöt mielipiteen määrääjinä enemmän kuin heidän hyvät tai pahat omaisuutensa. Sitä paitsi yllyttivät lahkokiihkoiset virkamiehet yhteistä kansaa, syyttelivät Metelloa hengenrikoksesta kaikissa kokoustiloissa ja ylistivät liiemmäksi Marion ansioita. Vihdoin syttyi rahvas semmoiseen intoon, että käsityöläiset ja maalaiset kaikki, joiden omaisuus ja luottamus oli heidän kättensä työssä, heittivät toimensa, juoksivat joukottain Marion tykönä ja pitivät omat välttämättömät tehtävänsä vähempi-arvoisina kuin hänen kunniansa. Siis annetaan (nyt), aateliston sorroksissa ollessa, monien aikain perästä konsulinvirka vasta-aateloitulle miehelle; ja kun sitten rahvaan-tribuni Manilius Mancinus kansalta kysyy, kenen he tahtoisivat Jugurthan kanssa sotaa käymään, määrää suuri enemmistö siksi Marion. Mutta senaati oli vähää ennen päättänyt Numidian Metellolle; se päätös oli turhaan tehty.