[1] Sen tekstin mukaan, joka hylkää sanan noviqve.
XCVIII.
Eipä säikähtynyt kuitenkaan Marius siinä niin vaikiassa tilassa tai ollut alamielisempi kuin ennenkään, vaan liikkui kaikkialla ratsas-parvensa kanssa, jonka oli valinnut pikemmin urhoollisimpain miesten kuin likimpäin ystäväinsä joukosta, tuli välistä ahdingossa oleville omaisilleen avuksi, kävi välistä taas vihollisten päälle, missä nämät olivat seisahtuneet taajimpiin ryhmiin vastarintaa tekemään, ja auttoi (niin) omalla urhoollisuudellaan sotilaita, koska kaikkien yhteisessä häiriössä ei voinut heille käskyjä antaa. Ja päivä oli jo lopussa, mutta barbarilaiset eivät ollenkaan hellittäneet, vaan kävivät, luullen yön itselleen etuisaksi, niinkuin kuninkaat olivat käskeneet, rajummasti päälle. Nyt teki Marius tilaa myöden päätöksen ja otti haltuunsa kaksi toistaan lähellä olevaa kunnasta, että hänen väellään olisi paikka, mihin voisi vetäytyä takaisin. Näistä oli toisella, joka ei ollut kyllin avara leiripaikaksi, suuri vesilähde; toinen oli käytettäväksi sopiva, koska se, suureksi osaksi ollen ylhäinen ja jyrkkä, tarvitsi vaan vähän varustusta. Muuten käski hän Sullan hevoismiesten kanssa pitää yötä veden lähellä. Itse hän vähitellen kokosi yhteen hajalliset sotilaansa, kun vihollistenkaan häiriö ei ollut vähempi; sitten hän vei kaikki täyttä pohtia kunnahalle. Näin pelästyivät kuninkaat, paikan hankaluuden pakoituksesta, pois tappelemasta; mutt' eivät he kuitenkaan suvainneet väkensä vetäytyä kauvemmas, vaan ympäröivät kumpaisenkin kunnahan suurella joukolla ja asettuivat avaralle alalle. Sitten pitivät barbarilaiset, taajaan valkeita tehtyään, tapansa mukaan enimmän ajan yötä iloa, riehuen ja kirkuen; itse päällikötkin röykkäilivät voittajain tavoin, kun eivät (näet) olleet paenneet. Tätä kaikkea oli Romalaisten helppo nähdä pimiästä ja korkeimmilta paikoilta, ja se oli heille suureksi kiihoitukseksi.
XCIX.
Mutta Marion mieltä rohkaisi enimmän vihollisten taitamattomuus, ja hän käski pitää niin hiljaista äänettömyyttä kuin mahdollista; ei yksin signaliakaan saatu puhaltaa, niinkuin vahti-postilla tapana oli. Sitten, päivän tullen, kun viholliset jo olivat väsyneet ja vähää ennen uneen vaipuneet, käski hän äkkiä vahtien ja samoin kohorttien, turmien sekä legionien torvensoittajain, kaikkien yht'aikaa puhaltaa signalia, sotilaiden nostaa huudon ja karata ulos porteista. Maurilaiset ja Gaetulilaiset, jotka äkisti heräsivät tuosta oudosta ja hirviästä melusta, eivät saattaneet paeta, ei aseita tavoittaa, ei tehdä yhtään mitään tai pitää mitään neuvoa. Niin oli tässä melskeessä ja huudossa, kun ei kukaan tullut apuhun ja meikäläiset kävivät päälle, hämmennyksen ja pelon vallitessa, kauhistus juuri kuin hurjuus vallannut kaikki. Vihdoin lyötiin kaikki ja ajettiin pakohon, aseet ja sotiliput valloitettiin enimmäksi osaksi, ja siinä tappelussa tapettiin usiampia kuin kaikissa edellisissä. Sillä uni ja tavaton pelko estivät pakoa.
C.
Senjälkeen Marius lähti, kuten oli alkanut, talvimajoihin, joita muonaseikkain vuoksi oli päättänyt pitää merikaupungeissa. Eikä hän voitosta kuitenkaan ollut huolimattomaksi tai kopeaksi tullut, vaan kulki tapporivistössä juurikuin vihollisten näkyvissä. Sulla hevoisväestön kanssa oli oikialla, A. Manlius linko- ja joutsimiesten kanssa vasemmalla puolella, jota paitsi tämä komenti Ligurialaisten kohorttia; etu- ja jälki-joukoiksi oli hän asettanut tribunit kevytaseisten manippelien kanssa. Ylikarkurit, jotka olivat vähemmin arvossa pidetyt ja paraiten tunsivat seudun, tiedustelivat vihollisten matkan. Sen ohessa piti konsuli, ikäänkun ei ketään olisi johdattajaksi pantu, huolta kaikesta, oli saapuvilla kaikkien tykönä, kiitti ja moitti kutakin ansion jälkeen. Itse kävi hän asehankkeessa ja tappovalmiina ja pakoitti sotilaat samoin tekemään; ja samaan tapaan, kuin hän matkaa teki, turvasi hän myös leiriä, lähetti legioneista kohorttia porteille, apujoukkojen hevoisväkeä leirin eteen vahtia pitämään; paitsi sitä asetti hän muita vallille varustelmiin ja kulki itse ympäri vahtipostia katsastelemassa, ei niin paljon siksi, että epäili sen tapahtuvan, minkä käskenyt oli, kuin että työ, ylipäällikön kanssa tasattuna, olisi sotilaille mieluisampaa. Ja tosiaankin hallitsi Marius siihen aikaan ja (Jugurthan) sodan muinakin aikakausina sotajoukkoa enemmin kunniantunnon kuin kurituksen avulla; jonka moni sanoi tapahtuvan suosion etsinnästä, osa siitä syystä, että hän piti kovankurisen elinlaadun, johon lapsuudesta oli tottunut, ja muut, joita ihmiset kutsuvat kurjan oloiksi, huvituksena. (Olipa miten oli); ainakin hoidettiin hallinto-toimi yhtä hyvin ja laadullisesti kuin julmimman ylipäällikkyyden alla.
CI.
Vihdoin näyttäyvät neljäntenä päivänä, ei kaukana Cirtan kaupungista, vakojat joka taholta yhtähaavaa rientäen, josta huomataan vihollisen olevan lähellä. Mutta koska palaavaiset tulevat eri haaroilta, mikä miltäkin puolen, ja kaikki tuovat samoja sanomia, ei tiedä konsuli, millä tavoin järjestää sotarinnan, vaan vartoo, kaikkia varoen, ainoatakaan riviä muuttamatta, samassa paikassa. Pettyypä niin toivossaan Jugurtha, joka oli jakanut sotalaumansa neljään osaan, arvellen (siten) kaikista ainakin muutamien takaapäin tulevan vihollisten päälle. Sillä välin karkaa Sulla, jonka viholliset ensin olivat kohdanneet, kehoitettuaan väkeänsä, itse muutamien muitten kanssa, turmittain ja hevoisten taajoissa ryhmissä ollen, Maurilaisten päälle; muut, pysyen paikoillansa, suojelevat itseään kaukaa nakelluilta heittokeihäiltä ja surmaavat kaikki käsiinsä joutuneet (viholliset). Hevoismiesten näin otellessa käypi Bocchus jalkamiesten kanssa, jotka hänen poikansa Volux oli tuonut, vaan jotka, matkalla viivyttyään, eivät olleet osaa ottaneet edelliseen tappeluhun, Romalaisten selusjoukon päälle. Marius toimi silloin etujoukoilla, jossa Jugurtha enimmän väkensä kanssa oli. Sitten kääntyy Numidialainen, saatuaan Bocchon tulosta tiedon, salakättä muutamien harvain kanssa (Romalaisten) jalkaväkeä kohti ja huutaa siellä latinaksi — sillä Numantian luona oli hän oppinut (sitä kieltä) puhumaan —: että meikäläiset turhaan tappelivat; hän oli muka vähää ennen omalla kädellään tappanut Marion. Samalla hän näytteli veristä miekkaa, jonka tappelussa, sangen ripeästi surmaten muutaman meidän jalkamiehiämme, oli verellä tahrannut. Tämän kuultuaan sotilaat säikähtyivät, enemmän asian kauheudesta, kuin siitä, että sanansaattajaa olisivat uskoneet, samalla paisui myös barbarilaisten rohkeus ja he kävivät rajummasti hämillään olevien Romalaisten päälle. Eikä näillä pako enään ollut kaukana, kun Sulla, lyötyään ne, joita vastaan oli lähtenyt, kyljestä karkasi Maurilaisten kimppuhun. Bocchus peräytyi heti. Mutta Jugurtha, tahtoen pidättää väkeänsä ja säilyttää jo melkein saatua voittoa, piiritetään hevoisväeltä, ja kun kaikki hänen oikialla ja vasemmalla puolellaan jo ovat surmansa saaneet, hän töytäisee yksin ehiänä ulos vihollisten keihäiden keskeltä. Vaan rientääpä sill'aikaa Marius, hevoismiehet pakohon ajettuaan, avuksi omilleen, joitten hän oli kuullut jo peräytyvän. Vihdoin viimeinkin lyötiin viholliset joka haaralla; ja nytkös noilla avaroilla kentillä kauheita näki; takaa-ajoa, pakoa, surmaa, vangiksi-ottamista, kaatuneita hevoisia ja miehiä; usiat, jotka olivat haavoja saaneet, eivät voineet paeta eikä yhdessä kohdenkaan pysyä; he pyrkivät välistä ylös, vaan luhistuivat heti maahan; vihdoin kaikki, niin kauvas kuin silmä kantoi, oli peitetty ryntö- sekä puolto-aseilla ja ruumiilla, ja niiden välissä oli maa verellä piskoitettu.