"Senaatin ja Roman kansan tapa on muistaa hyvät työt ja vääryydet. Kuitenkin antavat he Boccholle anteeksi hänen hairauksensa, koska sitä katuu; liitto ja ystävyys suvaitaan, niin pian kuin hän sen on ansainnut."
CV.
Näistä tiedon saatuaan, Bocchus anoi kirjeen kautta Mariolta, että lähettäisi hänen luokseen Sullan, jonka johdolla voitaisiin neuvoitella yhteisistä asioista. Hän lähetettiinkin ynnä hevois- ja jalka-miehiä hänen turvaksensa, ja Balearilaisia linkomiehiä niinikään. Paitsi näitä läksi (mukaan) joutsimiehia ja Peligniläisten kohortti kahakoitsiain aseilla, matkaan jouduttamisen vuoksi; ja näillä oli se yhtä vahvasti kuin muilla aseilla varustettu vihollisten keihäitä vastaan, koska ne olivat köykäisiä. Mutta matkalla näyttäytyi vihdoin viidentenä päivänä Volux, Bocchon poika, yht'äkkiä avaralla kentällä korkeintaan tuhannen ratsasmiehen kanssa, jotka, ilman järjestyksettä ja hajalla kulkien, Sullalle ja kaikille muille luuloittelivat lukuansa todellista suuremmaksi ja vaikuttivat heissä pelkoa (juurikuin) vihollisesta. Nytkös joka mies tappovalmiiksi suorintumaan, koettelemaan puolto-sekä ryntö-aseitaan ja niitä varalla pitämään; heillä oli jokseenkin suuri pelko, mutta vielä suurempi toivo, koska olivat voittajat ja (seisoivat) semmoisia vastapäätä, jotka he usein olivat voittaneet. Sillä välin ilmoittavat edeltäpäin tiedustelemaan lähetetyt hevosmiehet kohtauksen olevan rauhallista laatua, niinkuin olikin.
CVI.
Lähestyessään Volux tervehtää qvaestoria (ilmoituksella), että isänsä oli lähettänyt hänen heille vastaan ja samalla turvaksi. Sitten marssivat he sen ja seuraavan päivän yhdessä ilman pelotta. Kun nyt leiri oli asetettu ja päivä oli ehtoosen kulunut, rientää Maurilainen äkkiä hämmentyneellä katsannolla Sullan luo ja sanoo vakojain kautta tietävänsä, ett'ei Jugurtha ole kaukana; sen ohessa rukoilee ja kehoittaa hän häntä yöllä pakenemaan kanssansa. Tämä väittää uljas-mielisesti ei pelkäävänsä niin monesti lyötyä Numidialaista; hän luotti muka kyllin väkehensä, ja jos vaikka varma tuho olisi käsissä, pysyisi hän ennemmin paikoillaan, kuin petettyänsä ne, joita johdatti, häpiällisen paon kautta pelastaisi epätietoisen ja vähän jälkeen kenties tautiin loppuvan henkensä. Muuten kehoittaa tämä häntä yöllä matkaan lähtemään, jonka neuvon hän hyväksyy; ja heti käskee hän sotilaiden laittaa iltasensa syödyksi, sytyttää leiriin tulia niin tihiään kuin mahdollista ja sitten ensimäisen yövahdin aikana lähteä marssiin. Jopa olivat kaikki öisestä matkustuksesta väsyksissä ja Sulla mitteli auringon noustessa leirin asemaa, kuin maurilaiset ratsasmiehet ilmoittavat Jugurthan leirittyneen noin kahdentuhannen askelen päähän heidän edellensä. Tämän kuultua vasta kauhea pelko tulee meikäläisille; he luulevat Volux'in pettäneen heidät ja joutuneensa väijymyksiin. Olipa niitäkin, jotka väittivät, että olisi pitänyt käsivoimalla rangaista häntä eikä heittää niin suurta rikosta hänelle kostamatta.
CVII.
Mutta Sulla, vaikka hänellä oli sama ajatus, varjelee kuitenkin Maurilaisen väkivallasta; hän kehoittaa väkeänsä olemaan urhealla mielellä; usein ennenkin olivat muka muutamat harvalukuiset onnellisesti taistelleet suurta joukkoa vastaan; jota vähemmän säästäisivät itseään tappelussa, sitä turvallisemmat he olisivat; eikä kenenkään, jolla aseet ovat käsissä, sopisi aseettomien jalkain juuressa apua rukoilla ja, kaikkien suurimman pelon alaisina ollessa, kääntää vihollisia vastaan ruumiin suojatonta ja sokiaa puolta. Sitten rukoiltuaan Jupiter ylijumalaa, että tulisi Bocchon rikoksen ja uskorikkoisuuden todistajaksi, käskee hän Volux'in, koska vihollisen vehkeitä piti, lähteä pois leiristä. Tämäkös nyt kyynelsilmin rukoilemaan, ett'ei sitä pitäisi uskoa: ei mitään muka ollut petoksesta tapahtunut, vaan pikemmin Jugurthan sukkeluuden kautta, joka arvattavasti vakomalla oli saanut tiedon hänen matkastaan. Muuten, koska Jugurthalla ei ollut suurta joukkoa ja hänen toivonsa ja mahtinsa rippui hänen isästänsä, ei hän muka uskaltaisi julkisesti mitään yrittää, koska hän, poika, olisi läsnä todistajana. Siksipä näyttikin (hänestä) parasta olevan julkisesti marssia Jugurthan leirin halki; hän joko lähettäisi edeltäkäsin tai jättäisi sinne Maurilaiset ja matkaisi yksinään Sullan kanssa. Tämä neuvo hyväksyttiin, kuten semmoisessa tilassa (luonollista oli); he lähtevät paikalla matkaan ja pääsevät ehiöinä läpi, Jugurthan kahdella päällä ja epätietoisena ollessa, koska he olivat tulleet äkki-odottamatta. Sitten tultiin muutamain päiväin päästä matkan tarkoitusperille.
CVIII.
Siellä piti Bocchon kanssa ahkeraa ja likeistä keskuutta eräs Numidialainen, nimeltä Aspar; — tämän oli Jugurtha, kuultuaan, että Sulla oli (sinne) kutsuttu, edeltäpäin lähettänyt lähettilääksi sekä kavalasti tiedustelemaan Bocchon tuumia; — paitsi häntä Dabar, Massugradan poika, Masinissan sukua, joka muutoin äitinsä puolelta oli halpasukuinen — sillä hänen isänsä oli syntynyt jalkavaimosta — ja Maurilaiselle rakas sekä mieluisa monien hyvien hengenlahjainsa vuoksi. Tämän Bocchus jo monet ajat sitten oli tullut tuntemaan Romalais-ystäväksi, ja lähetti hänen nyt paikalla Sullan luo ilmoittamaan, että hän oli valmis tekemään, mitä Roman kansa tahtoisi; keskusteluun voisi Sulla itse valita päivän, paikan ja ajan; kaikki, mitä tämän (Dabarin) kanssa päätettäisiin, olisi hän vilpittömästi pitävä; eikä Jugurthan lähettilästä tarvitsisi pelätä; sen kautta yhteinen asia vaan kulkisi esteettömämmästi; sillä hänen juoniltaan ei oltu muulla lailla voitu varoa itseänsä. Mutta minä tiedän, että Bocchus enemmän punilais-rehellisyydestä (uskorikkoisuudesta) kuin niistä syistä, jotka hän esiin toi, viivytti samalla kertaa Romalaisia ja Numidialaista rauhan toivolla, ja että hänellä oli tapana paljon mielessään miettiä, jättäisikö Jugurthan Romalaisille, vai Sullan hänelle käsiin: halu kehoitti meitä vastaan, pelko meidän puolellemme.