Sulla siis vastaa tahtovansa puhua (vaan) vähän Asparin kuullen; muista asioista salaisesti tai kahden kesken, tai niin harvain läsnä-ollessa kuin mahdollista. Sen ohessa hän neuvoo, mitä hänelle pitäisi vastattaman. Kun he nyt, kuten hänen tahtonsa oli,[1] olivat yhtyneet, sanoo hän tulleensa konsulin lähettiläänä Boccholta kysymään, oliko hänellä rauha vai sota mielessä? Nyt käskee kuningas, niinkuin neuvottu oli, hänen kymmenen päivän perästä palata; hän ei muka vielä ollut mitään päättänyt, mutta silloin hän olisi vastaava. Sitten molemmat läksivät pois leiriinsä. Mutta kun enin osa yötä oli kulunut, kutsuttaa Bocchus Sullan salaisesti luokseen; molemmat käyttävät ainoastaan uskollisia tulkkia. Paitsi niitä oli välittäjänä Dabar, hurskas ja molempien mieleinen mies. Kuningas alkaa heti näin:
[1] Tauchnition tekstin mukaan.
CX.
"En ole luullut koskaan tapahtuvan, että minä, suurin kuningas tässä maassa ja kaikista, jotka tunnen, mahtavin,[1] tulisin olemaan kiitollisuuden velassa kellenkään yksityiselle ihmiselle. Ja tosiaankin, Sulla, olen minä, ennenkun tulin sinun tuttavuuteesi, auttanut monta heidän pyynnöstään, toisia itsestäni, vaan itse en ole kenenkään apua tarvinnut. Sen kohdan muuttuminen, joka muille tavallisesti tuottaa mielihaikiata, ilahuttaa minua. Olkoon minulle kallis-arvoista, että kerran olen tarvinnut sinun ystävyyttäsi,[2] jota armahampaa minulla ei ole mitään mielessäni. Sen voit itsekin tulla tuntemaan: aseet, miehet, rahat, sanalla sanoen mit'ikään mielesi halaa, ota ne, käytä niitä; ja niin kauvan kuin elät, ei sinun pidä luulla minun suorittaneeni kiitollisuuden-velkaani; se onpi aina minulla pysyvä entisellään; vihdoin, et sinä koskaan, minun tieteni, tule mitään turhaan tahtomaan. Sillä minun ajatukseni mukaan on kuninkaalle vähemmin häpiällistä voitettaa tappelussa kuin hyväntekeväisyydessä. Mutta, teidän valtionne suhteen, jonka asian-ajajana sinä olet tänne lähetetty, kuule lyhyesti (mieleni). Sotaa en ole minä Roman kansan kanssa käynyt enkä koskaan tahtonut käydä; olen (vaan) aseilla varjellut maatani aseellisia vastaan. Sen heitän sikseen, koska teille niin hyväksi näkyy; käykäätte Jugurthan kanssa sotaa, kuten tahdotte. Minä en mene Mulucha joen yli, joka oli minun ja Micipsan raja, enkä päästä Jugurthaa sen tälle puolen. Paitsi sitä, jos anot jotain, joka on minulle ja teille otollista, etpä kieltävällä vastauksella pois lähde."
[1] Tauchnition stereotypi-painosta noudattaen.
[2] Niinikään Tauchnition tekstin mukaan.
CXI.
Siihen Sulla itse puolestaan vastasi lyhyesti ja suuntaisesti; rauhasta ja yhteisistä asioista hän haasteli laveasti. Vihdoin hän ilmoittaa kuninkaalle, ett'ei senaati ja Roman kansa tulisi olemaan kiitollinen siitä, mitä hän lupasi, koska heidän aseensa olivat voitolle päässeet; hänen pitäisi tehdä jotain, joka näyttäisi hyödyttäneen enemmän heitä kuin häntä itseään; tilaisuus siihen olikin juuri tarjona, koska hänellä oli Jugurtha käsissään; jos hän jättäisi tämän Romalaisille, jouduttaisiin hänelle erittäin suureen velkaan; ystävyys, liitto ja se osa Numidiaa, jota hän vaati, tulisivat itsestään. Kuningas aluttain kielsi kovasti; veriheimoisuus, sukulaisuus ja paitsi sitä liitto olivat muka esteenä; lisäksi hän vielä pelkäsi, että, jos hän uskorikkoiseksi rupeisi, hän kääntäisi itsestään pois maanmiestensä mielet, jotka pitivät Jugurthaa rakkaana ja vihasivat Romalaisia. Vihdoin, kun häntä usiammasti oli kiusattu, rupee hän myöntymään ja lupaa tehdä kaikki Sullan mielen mukaan. Muuten määräävät he, mikä hyödyllistä näytti olevan rauhan teeskelemiseen, jota sodasta nääntynyt Numidialainen hartaimmin halusi. Näin juonet nivottuaan, he erkanevat toisistaan.
CXII.
Mutta kuningas kutsuu seuraavana päivänä luokseen Asparin, Jugurthan lähettilään, (ja sanoo) Dabarin kautta saaneensa Sullalta tietää, että sota voitaisiin päättää (vissillä) ehdoilla, jonkatähden hänen pitäisi tiedustella kuninkaansa mieltä. Tämä lähtee iloisena Jugurthan leiriin. Häneltä sitten saatuaan kaikki neuvot, Aspar palaa, joutuun matkaten, kahdeksan päivän päästä Bocchon luo ja ilmoittaa hänelle, että Jugurtha oli haluinen tekemään kaikki, mitä käskettäisiin, mutta vähän luotti Marioon; usein ennenkin oli muka Romalaisten ylipäällikköin kanssa sovittu rauha turhaan rauennut. Muuten pitäisi Bocchon, jos tahtoisi katsoa molempien etua ja rauhaa pysyväksi, toimittaa niin, että kaikki (asianomaiset) kokoontuisivat yhteen, juurikuin rauhasta keskustelemaan, ja hän sieltä heittäisi Sullan hänen käsiinsä; kun hänellä olisi semmoinen mies hallussaan, tapahtuisi, että liitto saataisiin toimeen senaatin ja Roman kansan käskystä; eikä jätettäisi vihollisten valtaan aatelisukuista miestä, joka ei oman pelkoisuutensa kautta, vaan valtakunnan tähden (oli vangiksi joutunut).