Vaikka Ristijärvellä jo varhaisemmista ajoista asti on tervaa poltettu, ovat sittenkin vain muutamat miehet osoittautuneet varsinaisiksi mestareiksi tervahaudan polttamisessa. Näitä varsinaisia tervahaudan polttajia nimitettiin sitten hautahamareiksi. Tällaisia hautahamareita on sitten kunakin aikakautena ollut, vieläpä joka kylässäkin, niin että pahempaa puutetta niistä ei ole ollut.
Hiisijärvellä, varsinaisella tervanpoltto-alueella, olivat isännät kyllä polttotaidon hyvin oppineet, vaan täälläkin oli ukkoja, joita käytettiin ulkokylissäkin mestareina. Sellaisia olivat Aapeli Tolonen, Heikki Härkönen y.m. Pyhännällä taas olivat Lemetin miehet tervanpolton mestareita. Lemetin Tuomasta käytettiin kylässäkin mestarina. Samoin Putkosen tauksen Alatalon Antti on ollut parhaimpiin luettuna.
Mustavaaralla ei omantakeista mestaria ollut. Tarvittaessa oli se muualta noudettava, ellei itse uskaltanut turauttaa.
Jokikylänsä oli hämäriksi kykeneviä useampiakin. Mainittavampia kuitenkin Kalle Tolonen Kivimäen mökistä. Hänellä toinen jalka oli vähän lyhempi, vaan polttamisessa ei se juuri tehnyt kiusaa.
Kirkonkylässä oli Kalle Heikkinen kuuluimpia polttomestareita. Longin Nalleksi häntä myös sanottiin. Se kai oli niitä vanhoja sotamieshuutonimiä. Kalle Heikkinen kulki hamarimatkoilla ulkopuolella oman kirkon rajojenkin. M.m. Kalle poltti tervahautoja paljon Sotkamossa. Eikä Kallen osaamattomuutta valitettu milloinkaan. Muutoin Kallea pidettiin yleensä liian kallispalkkaisena. Sen ajan hamaripalkat kun tavallisesti vaihtelivat yhden ja kahden markan välillä polttovuorokaudella, Kalle taas taisi ottaa kolme ja joskus neljäkin markkaa. Kerranpa sitten Kallen Sotkamosta hamarimatkoilta palatessa joku Pyhännän Kainuun miehistä kysäsi miten Kalle hirviää määrätä isännän maksettavaksi noin suuren palkan. Kalle oli vastannut, että häntä ei ujostuta laisinkaan suuren palkan määräys, kun ensin panee silmänsä kiini ja sitten yhtäkkiä ummessasilmin sanoa moksauttaa.
Kirkonkylän n.s. Karhulan kylällä on iänkaiken tervaa poltettu ja siellä on aina ollut omat mestarinsa. Näyttääpä siltä että täällä asuva Keräsen suku tähän toimeen olisi erikoisesti kiintynyt ja siis päässyt niiden niksien perille joita tervanpoltossa tarvitaan.
Tätä ajatusta tukee sekin seikka, että Tuliniemen Lauri Keränen, vanhempi, Karhulan Keräs-sukua, hankki heti omantakeisen tervauunin. kuu kuuli sellaisia muuallakin olevan. Tämä sen vuoksi että tervauunin tiedettiin tervaksista, paitsi tervaa, antavan tärpättiä ja pikiöljyä, mitkä aineet maakuopassa polttaen menevät aivan polusta. Tämä tervauunihomma ei kuitenkaan päässyt pitkäaikaiseksi, sillä siinä voittaminen oli niin hidasta työtä. Ja kun itse tervauuni laitteineen tuli kalliinlaiseksi, ei se näyttänyt vastaavan tarkoitustaan. Muutamien vuosien perästä rakentamisen jälkeen onkin se hävitetty olemattomaksi.
MAAHENKISIÄ MIEHIÄ.
Maahengestä ja maanviljelysinnosta puhuttaessa täytyy myöntää että se Ristijärvellä varhaisemmasta ajasta alkaen on ollut yleistä. Sitä todistavat vielä nytkin kivikkovaarain selänteille kuokitut laajat pellot, synkkiin korpiin raivatut niityt. Nähdäänpä vielä järven kuivaushankkeita ja vedenkääntämisiä syvällä ojituksella. Kuitenkin ansaitsee tulla mainituksi eräitä henkilöitä ja sukuja, joilla maanviljelys ja maataloudelliset pyrkimykset ovat olleet sydämen asia.
Hiisijärvellä on asunut kauvan vanha Härkösten suku. Näillä on ollut aina perinnöllistä taipumusta uutteruuteen maatöissä ja sitäpaitsi ovat varustetut hyvillä ruumiin voimilla.