Samoin Hyrynsalmelta Pyhännälle tullut Heikkisen suku on näyttänyt verratonta osaa maanviljelysharrastuksessa. Ovat kyenneet käytännössä näyttämään miten miesten käsissä maa on ehtymätön ja että se kykenee elättämään ripevuosinakin.
Vielä on Pyhännän Klemetti maahenkisyydestään ja uutteruudestaan tunnustettuna tähän lukuun otettava.
Ukko-Klemetti oli kotoisin Sotkamosta. Hänellä talonostossa tuli paljon velkaa, josta tuli paljon harmia, varsinkin syystä, että kauppalankonsa herrastuomari ulosottotoimin peri saatavansa. Kaikki ponnistukset näyttivät ikäänkuin olisi tuulta vastaan taistellut. Herrastuomari ei armahtanut. Pakkohuutokaupalla oli vain ottanut saamisensa ja siihen oli putipuhtaaksi mennyt koko talon irtaimisto, eläimetkin.
Tästä köyhyyden pohjasta kun Klemetit lähtivät nousemaan, niin se oli huomiota herättävää. Pojat ottivat pellonhoidon sydämenasiakseen ja uutteruutta ei yhdeltäkään puuttunut. Useammalla heistä oli erikoisala, jossa näyttivät suurinta ennätystä, Reeti oli leikannut päivässä ruista ennen kuulumattoman määrän, ja Tuomas kuori mäntyjä kolopuiksi yhdessä päivässä enemmän kuin kukaan ennen häntä. Aapo taas oli yhdessä päivässä yksinään tekassut pystystä metsästä niittyladon.
Muuten kaikki Klemetin pojat olivat sitä mieltä että työt ovat suoritettavat aina ajallaan ja vieläpä etukynteen. Ahkeruus ja täsmällisyys siis aina Klemetissä oli silmään pistävä. Itse ukko-Klemetti taas oli uutteruuden varsinainen perikuva. Hänen tarvitsi nukkuakin vain vähän yösydännä kun lintusen.
Muuten hauska juttu on ukko-Klemetin levähtämistavasta päivällä ja on hänen ahkeruuttaan sattuvasti kuvaava. Kerrotaan hänen olleen kerran Multikankaalla työväkineen tervaruukihommissa. Päivällisen syötyä oli ukko-Klemettikin tapansa mukaan kellistynyt pitkälleen vain vähäksi aikaa. Selkäpiillään keljottaen oli asettanut polvensa pystyyn, jotta kun ne siitä herpaantuvat leviämään, hän heti herää. Mutta työmiehet tekivätkin ukolle niksin, pistäen vitsapannan polvien ympärille. Niinpä ukkelin polvet eivät päässeetkään herpaantumaan ja ukkeli nukkui makeasti lännelle päivin. Herättyään tietysti kovasti harmitteli.
Ukko-Klemetin suurin huoli oli vielä saada pojilleen rikkaita emäntiä.
Siinä hän osaksi onnistuikin.
Ukko-Klemetin täytyi monasti käydä käräjilläkin. Kerran sattui sitten että Klemetti ei riitapuolensa antanut rauhassa puhua. Tuomari sähähti silloin: "Ole sinä Klemetti vaiti." Klemetti vastaa: "Oonnihan minä." Tuomari: "Etpähän oo." Klemetti: "No en enää virka mitään."
Suuri ja valitettava vahinko vain että näiden kovakouraisten pellon repijäin käsiin ei osunut suonviljelys. Heinäviljelystä tavotellessaan he löivät kumoon aarniokorpia ja polttivat, puut roviolla. Tosin tähänkin aikaan hautoi joku mielessään parempia heinänviljelystapoja, mutta ei osannut panna mielihauteita käytäntöön.
Kirkonkylän Aholassa oli sentään rohkea isäntä. Hän kaivatti paljon ojia Siltasuon ja Juuttilan väliselle väleikölle, mutta kun ei osannut lannoituksella auttaa kasvukuntoon, jäi tämä suuri työala mieliharmina ja tuloa tuottamattomana seisomaan. Muutamaksi pahaksi oli tuo ojittaminen tuonut siksi velkaa, että talo oli myytävä toiselle miehelle. Nämä edellisen isännän ojitukset jäivät kauvaksi aikaa unhotuksiin.