Toisena toimivuonna me hajoitimme voimiamme kolmeen tyyppiin, "B", "C" ja "F". Hinnat koroitettiin — ja siitä johtuen me möimme vähemmän autoja kuin edellisenä vuonna. Niitä meni vain 1,695 kpl. "B"-tyyppi oli ensimmäinen nelisilinterinen maantieauto, joka joutui markkinoille ja se kaipasi reklaamia. Kilpa-ajossa voittaminen tai ennätyksen saavuttaminen oli siihen aikaan erinomainen reklaami. Minä panin "Nuolen", vanhan "999":n kaksoisveljen, kuntoon, ja viikkoa ennen New Yorkin automobiilinäyttelyä ajoin sillä itse mailin matkan jäätä myöten. En unohda milloinkaan tuota ajoa. Jää näytti tasaiselta ja hyvältä, mutta todellisuudessa siinä oli tuontuostakin halkeamia, ja minä tiesin niiden tekevän paljon haittaa, kun olin saanut vauhdin korkeimmilleen. Mutta minulla ei ollut valinnan varaa, vaan panin vanhan "Nuolen" lentämään. Joka halkeaman kohdalla se hyppäsi korkealle ilmaan. Tuskin tiesin, kuinka se jälleen tuli alas. Kun en lentänyt ilmassa, laskin luikua, mutta kuinka olikaan, onnistui minun pitää oikea suunta ja saavutin ennätyksen, joka tuli tunnetuksi kautta maailman! Nyt oli minulle "B"-tyyppi maissa, mutta hintojen korkeus oli yhä esteenä. Mikään reklaami sinänsä ei ajan mittaan voi tehdä tavarasta kaupaksikäypää. Liiketoimi ei ole peliä, ja nyt tulemme asian ytimeen.
Meidän pieni pajamme oli tullut aivan riittämättömäksi, ja vuonna 1906 otimme liikepääomaamme ulos niin paljon, että saatoimme rakentaa kolmikerroksisen tehtaan, joka ensimmäistä kertaa antoi meille tehdasteollisuusmahdollisuuksia. Me aloimme itse valmistaa osan tarvittavista koneosista, vaikka edelleenkin tilasimme suurimman osan muilta tahoilta. Vuosina 1905 — 1906 valmistimme vain kahta tyyppiä, nelisilinteristä 2,000 ja yksinkertaisempaa 1,000 dollarin autoa; molemmat olivat edellisen vuoden mallia — ja myytyjen autojen lukumäärä aleni ja oli vain 1,599.
Toiset sanoivat tämän riippuvan siitä, että emme olleet tuoneet uusia malleja markkinoille, mutta itse uskoin vian olevan siinä, että meidän automme olivat liian kalliita — ne eivät vedonneet noihin ostajapiirin 95 prosenttiin. Hankittuani seuraavana vuonna itselleni osake-enemmistön muutin menettelyä. Vuosina 1906 ja 1907 lakkasimme tykkänään rakentamasta kalliita autoja ja rakensimme kolmea tyyppiä pika- ja maantievaunuja, joiden rakenteessa ja valmistustavassa ei ollut eroa, vaan ainoastaan ulkomuodossa. Mutta tärkeintä oli, että halvin voitiin myydä 600 dollarilla ja kallein maksoi ainoastaan 750, ja nyt vasta nähtiin, mitä hinta merkitsee. Me möimme 8,423 autoa — lähes viisi kertaa niin paljon kuin edellisenä vuonna. Ennätyksen saavutimme toukokuun 15 p:nä 1906, jolloin olimme kuutena päivänä panneet kokoon 311 vaunua. Se nousi melkein tuotantokykymme rajojen yli. Työnjohtajalla oli edessään merkitsemispöytä, johon hän veti liidulla viivan joka kerta kun uusi vaunu oli valmistunut ja jätetty koeteltavaksi. Pöytä ei tahtonut riittää hänen liidulleen. Mutta eräänä seuraavan kesäkuun päivänä me panimme kokoon täydet sata vaunua.
Vuonna 1908 luovuimme onnistuneesta ohjelmastamme ja minä tein piirustukset suureen viidenkymmenen hevosvoiman autoon. Me jatkoimme myöskin pienempien autojen valmistamista, mutta paniikki vuoden 1907 liikemarkkinoilla ja harrastuksen kiinnittäminen kalliimpaan, malliin vähensivät jälleen menekin 6,398:aan.
Nyt olimme kokeilleet viisi vuotta. Vaunumme alkoivat saada menekkiä Euroopassa, ja automobiililiikkeeksi pidettiin meidän liikettämme erittäin kukoistavana. Meillä oli runsaasti rahaa, ja me möimme käteisellä ja suoraan ostajalle. Meillä ei ollut mitään suurehkoja velkoja ja me toimimme tulojemme mukaan. Minä olen aina pysytellyt varojeni rajoissa. Minulle ei ole koskaan käynyt tarpeelliseksi jännittää niitä liiaksi, koska kehityksen välttämätön meno on sellainen, että kun tarkkaavaisuus on kokonaan kohdistettu työhön ja yleisön hyödyttämiseen, niin varoja virtaa paljon nopeammin kuin on keinoja niiden käyttämiseen.
Me olimme myös hyvin tarkat edustajiemme valinnassa. Niitä oli sangen vaikea saada, sillä automobiilien kauppaa ei pidetty vakinaisena. Sehän oli vain ylellisyystavaran myyntiä. Valittuamme parhaat saatavissa olevat asiamiehet maksoimme heille paremman palkan kuin he muuten olisivat voineet ansaita. Alussa emme olleet maksaneet suuria summia palkkoina, mutta me kuljimme eteenpäin koettelemalla, ja kun olimme asiastamme varmat, noudatimme sitä menettelyä, että maksoimme korkeimmat palkat, mutta vaadimme myöskin mahdollisimman parhaan palveluksen. Asiamiehillemme asettamamme vaatimukset olivat seuraavat:
1. Eteenpäinpyrkivä, ajanmukainen, liike-elämää valppaasti seuraava mies.
2. Sopiva liikehuoneusto, puhdas ja miellyttävä.
3. Varasto koneosia, kyllin suuri tyydyttämään korjaustarvetta, jotta jokainen asiamiehen myyntipiirissä oleva Ford-auto voi pysyä käynnissä.
4. Hyvinvarustettu korjauspaja, siinä kaikki korjauksiin ja tarkistukseen tarvittavat kojeet.