Käteisiä varoja tammikuussa…….. 20,000,000 dollaria Käytettävissä olevia, tammik. 1 p. — huhtik. 1 p. rahaksi muutettuja varoja……………………….. 24,700,000 " Säästöjä nopeammasta kuljetuksesta. 28,000,000 " Saatavien keräys ulkomailta……. 3,000,000 " Sivutuotteiden myynti…………. 3,700,000 " Valtion-arvopaperien myynti……. 7,900,000 " Yhteensä 87,300,000 dollaria
Tätä kaikkea en ole suinkaan kertonut kerskuakseni muka jollain urotyöllä, vaan näyttääkseni, että liike tosiaan voi suoriutua vaikeuksista omin apuinensa, tarvitsematta vedota muihin. Niinikään soisin, että ihmiset ajattelisivat, eikö nykyinen rahajärjestelmämme palkitse lainaamista ja niin ollen anna pankkimiehille liian huomattavaa asemaa yhteiskunnassa.
Me olisimme voineet saada lainaksi 40,000,000 dollaria tai enemmän, jos olisimme halunneet. Olettakaamme, että olisimme niin tehneet. Mikä olisi ollut seuraus? Olisimmeko me silloin kyenneet paremmin hoitamaan liikettämme? Jos olisimme lainanneet, emme ikinä olisi tunteneet samaa kannustinta keksiäksemme keinoja tuotannon halventamiseen. Jos olisimme saaneet rahat 6 prosentin korolla, olisi yksin korko, tuotannon ollessa 500,000 autoa, tehnyt 4 dollaria autoa kohti. Me olisimme siis menettäneet suuremman tuotantotehon edun, mutta olisimme saaneet kannettavaksemme suuren velan rasituksen. Automme olisivat luultavasti maksaneet 100 dollaria enemmän kuin mitä ne nyt maksavat ja niin ollen olisi tuotanto ollut pienempi, sillä meillä ei olisi ollut niin monta ostajaa. Työläismäärä, jolle olisimme voineet antaa työtä, olisi ollut pienempi, emmekä me siis olisi tehneet yhteiskunnalle sitä palvelusta ja hyötyä kuin olisi pitänyt. Ottakaamme huomioon, että pankkimiehet neuvoivat meitä lainaamaan rahaa eikä parantamaan tuotantomenetelmää. He eivät tarjonneet meille insinööriä; he halusivat asettaa kassanvalvojan!
Ja tämä se on onnettomuus, kun pankkimiehiä lasketaan osallisiksi teollisuusyrityksiin. He ajattelevat ainoastaan rahaseikkoja. Heidän mielestään tehtaan tulee tuottaa rahaa eikä tavaraa. Heidän mieltään kiinnittää raha eikä tuotannon taito. He eivät käsitä, että liikeyritys ei koskaan voi pysyä alallaan, että sen joko täytyy mennä eteen- tai taaksepäin. He eivät ymmärrä sitä, että hintojen alentaminen voi lujentaa liikkeen vaurautta, vaan pitävät sitä ansion tahallisena menettämisenä.
Pankkimiehillä on yleensä liian paljon sananvaltaa teollisuuden johdossa. Sen myöntävät useimmat liikemiehet, kun heitä puhuttelee yksityisesti. Julkisesti he eivät juuri sitä tunnusta sen vuoksi, että he pelkäävät joutuvansa epäsopuun pankkien kanssa. Omaisuuden hankkiminen on helpompaa raha- kuin tavarakaupalla, eikä keskinkertaisesti menestyvä pankkimies ole läheskään niin lahjakas ja kekseliäs kuin keskinkertaisesti menestyvä liikemies.
Viimeisten viidentoista tai kahdenkymmenen vuoden kuluessa on pankkilaitos saanut tavattoman laajuuden, varsinkin sodan jälkeen, ja erinäiset tätä seuranneet viralliset järjestöt ovat hankkineet sille melkein rajattomat luottomahdollisuudet. Minun kokemukseni on, että pankkimies asemansa ja kehityksensä nojalla on erittäin sopimaton olemaan teollisuuden johtajana. Jos kuitenkin luoton määrääjät ovat ponnahtaneet tähän mahtiasemaan, niin eikö se ole merkki siitä, että jotakin on nurin rahainhoitojärjestelmässä, joka antaa rahamiehille, eikä yleishyödyllisten yritysten johtajille, vallan teollisuuden yli? Tätä valtaa ei heille ole hankkinut heidän teollinen pätevyytensä, sen myöntää jokainen. Nykyinen järjestelmä sinänsä on sijoittanut heidät siihen. Sentähden tahdon omasta kohdastani päästä selvyyteen siitä, onko nykyinen finanssijärjestelmä todellakin paras mahdollinen.
Tällöin pyydän heti huomauttaa, että vastenmielisyyteni pankkimiehiä kohtaan ei millään tavoin kohdistu henkilöihin. Minulla ei ole mitään miestä vastaan senvuoksi, että hän on pankkimies. Me tarvitsemme kunnollisia, rahaliikkeeseen perehtyneitä miehiä, eikä maailma voi tulla toimeen ilman pankkien myötävaikutusta. Rahoja täytyy olla, luottoa niinikään, muuten ei tuotannon hedelmiä saada vaihdetuksi. Pääomaa täytyy myöskin olla, muutoin ei syntyisi mitään tuotantoa. Mutta aivan toinen asia on, onko luottomme ja pankkilaitoksemme perustettu oikeille periaatteille.
Eikä minun myöskään tarvitse hyökätä finanssijärjestelmäämme vastaan. En ole siinä asemassa, että olisin järjestelmän voittama ja hautoisin kostoa. Minulle itsekohtaisesti on aivan yhdentekevää, mitä pankkimiehet puuhaavat, sillä meidän on onnistunut selvittää asiamme ilman heidän apuansa. Minun tutkimukseni ovat ihan vapaat mieskohtaisista vaikutteista; mutta minä tahtoisin tietää, onko nykyään vallitseva järjestelmä todellakin läheskään niin hyvä kuin se voisi ja sen pitäisi olla.
Semmoinen finanssijärjestelmä ei voi olla hyvä, joka suosii yhtä tuottajaluokkaa toisen edellä. Katsokaamme, eikö ole mahdollista tulla toimeen ilman sellaista mahtia, joka ei perustu omaisuudentuotantoon. Kaikkinainen luokkalainsäädäntö on turmiollista. Minun nähdäkseni on tuotanto tässä maassa sikäli muuttunut, että kulta ei enää ole paras mittapuu, jonka mukaan tuotantoa mitataan, ja että kultarahakanta luoton perustana antaa, niinkuin se nyt (ja arvatenkin täytymyksestä) on järjestetty, luokkaetuja. Luoton lopullinen raja riippuu maan kultavaroista, maan muuhun varallisuuteen katsomatta.
En halua dogmatisoida rahasta ja luotosta. En yleensä halua lausua dogmaattisesti mitään, ja mitä varsinkin rahaan ja luottoon tulee, tiedetään niistä aivan liian vähän, jotta voitaisiin sanoa mitään varmaa. Koko kysymys täytyy järjestää samalla tavoin kuin kaikki muut todella tärkeät kysymykset on järjestetty, s.o. varovalla ja perusteellisella kokeilulla. Sen rajan ulkopuolelle en mielelläni mene. Meidän täytyy kulkea eteenpäin hiljaa ja varovasti, askel askelelta. Kysymys ei ole poliittista, vaan taloudellista laatua ja varmaan on hyödyllistä herättää ihmisiä asiaa ajattelemaan. Ihmiset eivät niin helposti tekisi itseään vikapäiksi ajattelemattomiin tekoihin ja niistä johtuviin häiriöihin, jos todella yritettäisiin levittää tietoa. Rahakysymystä ovat sangen monet harkinneet, mutta silmäys useimpiin järjestelmiin, jotka muka pystyvät pulmat ratkaisemaan, osoittaa, kuinka ristiriitaisia ne ovat. Useimmat perustuvat siihen edellytykseen, että ihmiset ovat rehellisiä, ja se jo on erehdys. Nykyinenkin järjestelmämme olisi erinomainen, jos kaikki ihmiset olisivat rehellisiä. Koko rahakysymys sisältää todellisuudessa 95 prosenttia "ihmisluontoa"; ja jotta jollakin järjestelmällä olisi jotakin menestyksen toivoa, täytyy sen jättää ihmisluonto syrjään, olla siitä riippumaton.