Nyt askartelevat yleisön ajatukset rahaongelmissa, ja jos asiantuntijat tällä alalla nyt voivat antaa hyviä tietoja, joista olisi apua ja johtoa, niin on käsissä sopiva aika. Mutta otollinen hetki voi pian mennä ohi. Yleisö on luonnostaan vanhoillista, paljon vanhoillisempaa kuin finanssimiehet. Ne, jotka luulevat yleisön olevan niin helposti johdettavan, että se sallisi painokoneiden painaa seteleitä niinkuin elintarvekortteja, eivät sitä tunne. Kansassa piilevä vanhoillisuus on säilyttänyt rahan arvon huolimatta rahamiesten mielettömistä keinotteluista, joita nämä ovat koettaneet peittää teknillisten termien naamiolla.
Yleisö ei hyväksy epäterveitä liikemenetelmiä. Ihmiset ovat yleensä niin selvästi terveiden rahojen kannattajia, että on kyseenalaista, mille kannalle he asettuisivat nykyisen rahajärjestelmän suhteen, jos tosiaan tietäisivät niistä metkuista, joihin erinäiset rahakeinottelijat saattavat tehdä itsensä vikapäiksi.
Nykyistä rahajärjestelmää ei saada muuttumaan puheilla tai poliittisella propagandalla tahi taloudellisilla kokeiluilla, vaan se tulee muuttumaan olojen paineesta, ja näitä oloja emme voi kontrolloida. Nämä olot ja tämä paine alkavat jo tuntua.
Meidän täytyy auttaa ihmisiä ajattelemaan luonnollisella tavalla raha-asioita. Heidän täytyy tietää, mitä raha on, kuinka se syntyy ja mitkä nykyisen järjestelmän aikana mahdolliset temput saattavat ihmisiä ja kansoja muutamien harvojen miesten valtaan.
Raha on pohjimmaltaan sangen yksinkertainen juttu. Se on yksinkertainen ja välitön keino välittää tavaroita henkilöltä toiselle. Raha on sinänsä aivan ihmeteltävä keksintö. Se täyttää sangen tärkeän tehtävän. Sinänsä se ei ole mitään pahaa. Se on yhteiskunnallisen elämän kaikkein hyödyllisimpiä keksintöjä, ja kun se täyttää tarkoituksensa, on se avuksi eikä esteeksi.
Mutta rahan täytyy aina pysyä rahana. Engl. jalka on aina kaksitoista tuumaa, mutta milloin on dollari dollari? Jos tonnin painoa muutettaisiin hiililiikkeissä ja pikkupainoja rihkamakaupoissa, jos metri olisi tänään 100 cm, mutta huomenna vain 75 cm, niin ihmiset keksisivät siihen sangen pian apukeinon. Kun dollari ei pysy dollarina, vaan muuttuu 65 sentin dollariksi, 50 sentin dollariksi ja 47 sentin dollariksi, niinkuin Amerikan vanhojen säällisten kulta- ja hopeadollarien kävi, mitä silloin kannattaa valittaa "rahanarvon alenemista" ja "valuutan huononemista"? Dollari, joka ei ole enempää eikä vähempää kuin 100 senttiä, on yhtä välttämätön kuin kilo, joka on 1,000 grammaa, ja metri, joka on 100 cm.
Tointansa kunnollisesti hoitavien pankkimiesten tulisi pitää itseänsä henkilöinä, joiden etusijassa on tutkittava ja ymmärrettävä rahajärjestelmämme, sen sijaan että he tyytyvät yksinkertaisempiin pankkimenetelmiin, ja jos he voisivat riistää pankkipaperien keinottelijoilta pankkiirin nimen ja kerta kaikkiaan sulkea heidät ulos siitä vaikutusvaltaisesta asemasta, johon tämä nimi heidät oikeuttaa, niin lujittuisi jälleen pankkilaitoksen vanha arvo ja yleisö vapautuisi niistä vääryyksistä, jotka liittyvät nykyiseen rahajärjestelmään ja finanssilaitokseen.
Tässä on tosin eräs este, mutta ei voittamaton. Liike-elämä on nykyisissä oloissa ahtaalla, ja elleivät ne, joilla oli teknilliset edellytykset siihen, halua miettiä parannuskeinoa, täytyy niiden, joilla näitä edellytyksiä ei ole, sitä yrittää. Ei mikään ole jonkun luokan tai ryhmän puolelta typerämpää kuin luulo, että edistys sisältää hyökkäyksen juuri sitä luokkaa tai ryhmää vastaan. Edistys vaatii ainoastaan, että jokainen avustaa sitä kokemuksellaan. Vain mielettömät yrittävät ehkäistä edistystä ja joutuvat siten sen uhreiksi. Kaikki me täällä elämme yhdessä ja yhdessä täytyy meidän tarpoa eteenpäin. Jos finanssimiehet luulevat, että edistys ei ole muuta kuin pehmeäpäisten ihmisten levottomuutta, jos he katsovat jokaista parannusehdotusta mieskohtaiseksi loukkaukseksi, niin todistavat he ratkaisevalla tavalla oman kykenemättömyytensä johtavaan asemaan.
Jos nykyinen, puutteellinen järjestelmä on edullisempi rahamiehelle kuin parempi järjestelmä, ja jos hän arvioi muutamia harvoja jäljellä olevia omakohtaisen voiton vuosia tärkeämmiksi kuin kunniaa saada olla mukana edistämässä paremman tilan aikaansaamista maailmassa, niin ei ole mahdollista estää näitä vastakkaisia pyrkimyksiä törmäämästä yhteen. Mutta näille itsekkäille ihmisille tulee tehdä selväksi, että jos he käyvät taisteluun ylläpitääkseen järjestelmää vain sen vuoksi, että se on heille itselleen edullinen, niin tämä taistelu on jo ennakolta menetetty. Mitä sitten on rahamiehillä pelkäämistä? Maailmahan on aina avoinna yritteliäille. Ihmiset tulevat aina tekemään kauppaa keskenänsä. Rahoja täytyy olla ja miehiä tarvitaan, jotka voivat hoitaa rahalaitoksen koneistoa. Ei mikään muu tule katoamaan kuin hämminki ja sekavuus. Erinäisiin muutoksiin täytyy tietysti ryhtyä. Pankit eivät enää saa olla teollisuuden isäntiä, vaan sen palvelijoita. Liike-elämän tulee valvoa rahalaitoksia eikä päinvastoin niinkuin nyt. Tuhoisaa korkojärjestelmää tullaan tuntuvasti muuttamaan. Pankkilaitoksista ei tule olemaan vaaraa, vaan hyötyä. Pankit tulevat tekemään enemmän kansan hyväksi kuin nykyään, ja sen sijaan että ne hoitoonsa nähden ovat kaikkein kalliimpia, mutta osinkojakelultaan tuottoisimpia liikeyrityksiä, tulevat ne olemaan halvempia ja liikkeen ansiot lankeamaan sen yhteiskunnan hyväksi, jota ne palvelevat.
Vanhassa järjestelmässä on kaksi perusasiaa. Ensimmäinen on se, että kansakunnan keskuudessa on havaittu pyrkimystä valvomaan enimmin keskitettyjen pankkilaitosten rahainhoitoa — olipa kysymys sitten valtionpankista tai yksityisten rahamiesten yhtymästä. Kunkin kansan keskuudessa valvotaan aina jossakin määrin yksityisten tai puoliyksityisten pyrkimysten nauttimaa luottoa. Toiseksi tuntuu samaa keskityksen pyrkimystä koko maailmassa. Amerikan luotto on New Yorkin harrastusten valvonnan alaisena samoin kuin ennen sotaa Lontoosta käsin valvottiin maailmanluottoa — jolloin Englannin punta oli perusmittana tavarainvaihdolle maailmanmarkkinoilla.