Kaksi reformimenetelmää on meille avoinna; toinen alkaa juuresta, toinen latvasta. Jälkimmäinen menetelmä on tavallisin, edellistä on koetettu Venäjällä. Jos meidän reformimme alkaisi latvasta, vaadittaisiin yhteiskunnallista kaukonäköisyyttä ja niin vilpitöntä ja kiinteää altruistista tunnetta, että se olisi ehdottomasti vieras kaikelle itsekkäälle omanvoitonpyynnille.

Maailman rikkaudet eivät ole rahassa eikä raha voi niitä edustaa. Kulta ei sinänsä ole arvokasta. Sillä ei ole enempää arvoa kuin paperilla maksumääräys-shekissä. Mutta sitä voidaan käyttää rikkauden merkkinä ja se voi hankkia omistajilleen ja johtomiehille vallan sen luoton yli, jota todellisen rikkauden tuottajat tarvitsevat. Kaupan käyminen rahalla, tavaranvaihdon välineellä, on sangen kannattavaa liikettä. Kun raha tulee kauppatavaraksi, jota voidaan ostaa ja myydä, ennenkuin todellista rikkautta voidaan liikuttaa tai vaihtaa, niin sallitaan keinottelijain ja koronkiskurien verottaa tuotantoa. Se valta, joka rahamiehillä on tuotantoon nähden, on sitäkin suurempi kun muistetaan, että vaikka rahan katsotaan edustavan maailman rikkauksia, on kuitenkin olemassa suurempia rikkauksia kuin raha, mutta nämä rikkaudet pakotetaan usein olemaan rahan palvelijoina, mikä johtaa nurinkuriseen tilaan — maailmaan, joka on täynnä rikkauksia ja joka kuitenkin kärsii puutetta.

Nämä tosiasiat eivät ole vain numeroita, jotka sitten voi jättää onnensa nojaan. Ne ovat ihmisten elämästä ja teoista punottuja. Maailman köyhyys harvoin johtuu tavarain puutteesta, vaan rahanniukkuudesta. Kauppakilpailu kansojen välillä, joka johtaa kansainväliseen kateuteen ja vihollisuuteen, mikä vuorostaan antaa aiheen sotiin — siinä erinäisiä seikkoja, joilla on ratkaiseva merkitys ihmiskunnalle. Köyhyys ja sota, kaksi onnettomuutta, jotka voidaan estää, versovat yhteisestä rungosta.

Katsokaamme, eikö alkuakaan parempaan menetelmään voida saada aikaan.

XIV luku.

MIKSI OLLA KÖYHÄ?

Köyhyys voi johtua monista syistä, joista merkitsevimmät voidaan korjata. Sama on laita erinäisten etuoikeuksien. Luulen olevan mahdollista poistaa sekä köyhyys että etuoikeudet — eikähän muusta voi olla puhettakaan kuin että tämä poistaminen on toivottavaa. Nykyiset olot ovat luonnottomia, mutta muutos voidaan saada aikaan työn eikä lainsäädännön kautta.

Köyhyydellä tarkoitan sitä, että ihminen tai perhe on riittävän ravinnon, vaatetuksen ja asunnon puutteessa. Toimeentuloon nähden ovat vaatimukset erilaisia, sillä ihmiset eivät ole samanlaisia ruumiillisesti eikä henkisesti. Jokainen reformiohjelma, joka asettuu sille kannalle, että ihmiset ovat tai että heidän tulisi olla samanlaisia, on luonnoton ja senvuoksi myöskin mahdoton toteuttaa. Tasoitustoimitus ei ole onnellista eikä suotavaa, sillä se edistää köyhyyttä tekemällä sen yleiseksi. Jos pakotetaan kelvollinen tuottaja muuttumaan vähemmän kelvolliseksi, niin siitä ei ole seurauksena että kelvoton tuottaja tulisi kelvollisemmaksi. Köyhyys voidaan poistaa ainoastaan runsauden avulla, ja tuotannon tiede on jo edistynyt niin pitkälle, että voimme luonnollisen kehityksen tuloksena odottaa aikaa, jolloin tuotanto ja jakelu kerran saadaan niin järkiperäisesti järjestellyksi, että kukin saa osuutensa ahkeruutensa ja kuntonsa mukaan.

Äärimmäiset sosialistit ampuivat kauas yli maalini kun he aikanaan selittivät, että teollisuus ehdottomasti murskaisi työmiehen. Nykyinen teollisuus on omiansa päinvastoin vähitellen kohottamaan sekä työmiestä että maailmaa. Meidän täytyy vain oppia paremmin tuntemaan suunnitelmia ja menettelytapoja. Parhaat tulokset aikaansaa yksityinen, järkevästi ja omakohtaisesti johdettu aloite ja yritteliäisyys. Kun valtio sinänsä on olennaisesti negatiivinen, ei se voi antaa mitään positiivista apua todella rakentavan ohjelman laatimiseen. Mutta se voi auttaa negatiivisesti raivaamalla esteitä pois edistyksen tieltä ja lakkaamalla olemasta taakkana kansalaisille.

Minun käsitykseni mukaan johtuvat köyhyyden syyt olennaisesti tuotannon ja jakelun keskinäisen suhteen huonosta järjestelystä sekä teollisuuden että maanviljelyksen alalla — voimalähteen ja sen käytön välillä. Se tuhlaus, joka on seurauksen näiden huonosta soveltamisesta toisiinsa, on kerrassaan hämmästyttävä. Kaikki tämä haaskaus tulee häviämään taloudellisen johdon avulla, joka tähtää yleishyödytykseen. Mutta niin kauan kuin johtajat ajattelevat enemmän rahojen ansaitsemista kuin yleisön palvelemista, tulee tuhlausta jatkumaan. Haaskauksen voivat ehkäistä laajakatseiset eivätkä lyhytnäköiset ihmiset. Lyhytnäköiset ajattelevat ensi sijassa voittoa eivätkä senvuoksi näe tuhlausta. He luulevat, että yhteishyvä, yleishyödytys, on altruistinen ja abstraktinen aate, vaikka se päinvastoin on kaikkein käytännöllisintä maailmassa. Rahojen ansaitsemisen toivossa he sulkevat tien yhteishyvään keinotteluilla ja nurjilla pankkimenetelmillä. He eivät voi luopua pikkuisista katsantokannoistaan voidakseen nähdä suuria — nähdä kaikkein suurimman, kun on kysymys käytännöllisestä taloudesta, nimittäin sen, että pelkkään rahakantaan perustettu tuotanto tuottaa kaikkein vähimmin voittoa!