ROUVA JEWKES,
Minua on niin kiihkeästi suostuteltu Williamsin asiassa, että lähden ehtoopäiväksi Stamfordiin sir Simonin vaunuissa pastori Petersin kanssa, joka on hänen välittäjänsä; enkä palaa ennen kuin huomenillalla, jos silloinkaan. Mitä holhottiinne tulee, olen häneen kerrassaan julmistunut: hän on niskoitellut yli aikansa, ja jos hän nyt tahtoisikin hyväksyä ja allekirjoittaa pykäläni, on se myöhäistä. Kenties saan papilta jotakin kuulla; ja palattuani annan tytön tietää, että mikään hänen kiehtova herttaisuutensa ei voi pelastaa häntä kohtalosta, joka häntä odottaa. Mutta älkää hiiskuko hänelle mitään tästä, jotta hän ei säikähtyneessä mielessään ryhtyisi vehkeisiin ja kolttosiin. Älkää millään ehdolla uskoko häntä kahden kesken kanssanne yöksi, jottei hän hupsussa yltiöpäisyydessään yrittäisi ikkunasta ulos: sillä minä vaadin hänet teidän käsistänne. Teidän j.n.e.
Olin hädin saanut tämän jäljennetyksi ja laskenut kirjeen paikoilleen sekä päästänyt oven salvasta, kun hän tuli ylös kovin kuohuksissaan pelosta, että olin sen ehkä nähnyt. Mutta kun minä olin komerossani ja kirje samassa paikassa mihin hän oli sen jättänyt, ei hän epäillyt. "Oh", puhkui hän, "pelkäsin sinun nähneen isäntäsi kirjeen, jonka huolimattomasti jätin pöydälle". — "Jospa olisin sen tiennyt!" virkoin minä. — "Ka", sanoi hän, "jos olisitkin, niin et kai olisi yrittänyt lukea minun kirjeitäni?" — "Olisin kyllä tällä kertaa, jos se olisi osunut silmiini", vastasin. "Antakaa minun se nähdä." — "Ah", sanoi hän, "toivon Williams-poloisen onnellisesti selviytyvän: herra kuuluu lähteneen sopimaan hänen kanssansa, ja se on kyllä oikein hyvä asia. Kieltämättä", lisäsi hän, "on hän perin hyväluontoinen herrasmies ja hyvin anteeksiantavainen!" — "No, mutta kuinka hän voi sopia pastorin kanssa?" kysyin ikäänkuin en olisi mitään tiennyt. "Eikö herra Williams ole Stamfordissa?" — "On", vastasi hän, "niin luulen: mutta pastori Peters ajaa hänen asiaansa, ja isäntämme on matkustanut hänen mukanaan Stamfordiin eikä palaa tänä iltana. Meillä ei siis ole muuta tekemistä kuin syödä aikaisin illallisemme ja mennä levolle." — "Voi, se on onnellista", sanoin minä, "ja toivon tänä yönä saavani virkistävää unta". — "Niin voisit saada joka yö", selitti hän, "jollet turhia pelkäisi. Sinä pelkäät ystäviäsi, kun ketään ei ole lähelläsi." — "Niin, se on totta", myönsin; "ketään ei ole lähelläni".
Minulla on siis vielä yksi hyvä, kunniallinen yö edessäni; millainen seuraavasta koituu, sitä en tiedä. Koetan siis nukkua hyvin, voidessani olla hiukan levollisena. Senvuoksi sanon tässä: "Hyvää yötä, rakkaat vanhempani"; sillä minulla ei ole mitään enempää kirjoitettavaa tänä iltana; ja vaikka hänen kirjeensä kauhistuttaa minua, tahdon kuitenkin olla niin reipas kuin voin, jottei matami aavista minun sitä nähneen.
TIISTAI-ILTANA.
Vastedes epäilen aina enimmin, milloin kaikki näyttää kauneimmalta. Voi tytär-parkaanne! Mitä onkaan hän saanut kärsiä sen jälkeen kun sunnuntai-iltana kirjoitin! Pahimman koettelemukseni ja kamalamman vaarani! Oi, kuinka minua puistattaa kertoessani teille mitä tänä hirmuisena väliaikana on tapahtunut! Sillä ettekö te, rakkaat vanhempani, säikähtyne liiaksi ja eikö hätäni koskene teihin liian kovin, kun ilmoitan teille, että hänen matkansa Stamfordiin olikin pelkkää inhoittavaa teeskentelyä? Hän näetten tuli salaa kotiin, ja vähällä piti, ettei saanut kaikkia viheliäisiä aikeitaan toteutetuiksi ja turmiota tytär-poloisellenne, vieläpä sellaisen juonen avulla, jota en laisinkaan osannut aavistaa; ja, oh, mitä halpamaista ja epänaisellista osaa tuo kurja heittiö, rouva Jewkes, siinä esittikään!
Lopetin viime kyhäilyni ilmoittamalla teille, kuinka mielissäni olin, että hyveellisyyttäni uhkaava vaara vielä siirtyi yökautta tuonnemmaksi. Mutta minulla oli vähemmän riemuitsemisen syytä kuin koskaan, kuten voitte päättää siitä mitä jo sanoin. Lukekaa siis kauhea kertomukseni sellaisena kuin sen osaan esittää.
Palvelijatar Nan on hiukan juomahimoinen, jos saa väkeviä käsiinsä; ja joko sattumalta tai luultavastikin tahallaan jätti rouva Jewkes hänen saataviinsa pullollisen kirsikkaviinaa, josta tyttö joi jonkun verran enemmän kuin hänen olisi sopinut. Kun hän sitte tuli sisälle kattamaan pöytää, niin rouva Jewkes huomasi sen ja torui häntä pahanpäiväisesti; sillä hänellä on itsellään liian paljon vikoja, jotta voisi sietää mitään samanlaisia kenessäkään toisessa, mikäli kykenee sen estämään. Ja hän käski tytön illallista syötyämme korjata luunsa näkyvistään ja mennä levolle nukkumaan viinanhöyrynsä pois ennen kuin me tulisimme vuoteeseen. Tyttö-raukka lähti siis ylikertaan ja mutisi mennessään.
Noin kahta tuntia myöhemmin eli kellon lähetessä yhtätoista rouva Jewkes ja minä menimme vuoteeseen; ja minä olin kovin hyvilläni ihanasta yöstä, mikä minua muka odotti. Lukitsimme molemmat ovet ja näimme Nan-pahaisen, niinkuin luulin (mutta oi! se olikin kauhea isäntäni, kuten kohta saatte kuulla) istuallaan sikeässä unessa, vaipuneena nojatuoliin huoneen pimeässä nurkassa, esiliina pään ja kaulan yli heitettynä. Rouva Jewkes sanoi: "Siihen sen epaton nyt piti nykertyä sensijaan että nukkuisi vuoteessa! Tiesinkin", jatkoi hän, "että hän oli ottanut melko annoksen". — "Menen herättämään hänet", tarjousin minä. — "Ei, älä huoli", kielsi hän; "nukkukoon vaan, meidän on parempi maata kaksistaan". — "Niin onkin", myönsin minä; "mutta eikö hän vilustu?"
Rouva Jewkes meni toiseen asiaan: "Toivoakseni ei sinulla ole mitään kirjoittelemista tänä iltana?" — "Ei ole", vastasin minä, "tulen teidän kanssanne hetikohta vuoteeseen, rouva Jewkes". — "Ihmettelen", puhui hän. "mistä saatkaan niin paljon kirjoittamisen aihetta; ja varmaan sinulla on paremmat kynävehkeet ja enemmän paperia kuin tiedänkään. Olinkin aikonut penkoa kompeitasi ja olisin sen tehnyt, jollei herra olisi saapunut; sillä minä huomasin särkyneen teekupin ja sen pohjalla mustetta, ja se herätti epäluuloa! Mutta kun hän on tullut, tutkistelkoon hän puuhailuasi, jos tahtoo; ja jos petät häntä, niin se on hänen oma vikansa."