21. KIRJE.
RAKAS ISÄ JA ÄITI,
Minun täytyi keskeyttää, koska pelkäsin isäntäni tulevan; mutta se olikin vain rouva Jervis.
Hän sanoi: "En voi sallia, että sinun on oltava niin paljon yksinäsi,
Pamela."
"Mitään en pelkää pahemmin kuin seuraa", vastasin minä, "sillä juuri nytkin säikähdyin niin että sydämeni melkein lakkasi sykkimästä, kun luulin herran tulevan. Mutta teidän näkemisenne, rakas rouva Jervis, minua aina ilahduttaa."
"Olen kovin paljon saanut puhua sinusta isäntäni kanssa", huomautti hän.
"Minua surettaa", virkoin, "kuulla itseäni pidettävän kyllin tärkeänä hänen minusta haastaakseen".
"Oh", sanoi hän, "minä en saa kertoa sinulle kaikkea. Sinä olet hänelle tärkeämpi kuin luuletkaan."
"Tai toivonkaan", lisäsin minä, "sillä seuraukset siitä, että hänelle jotakin merkitsen, tekisivät minut arvottomaksi itselleni — ja kaikille muillekin".
"Oletpa älykäs kuin konsaan joku säätyläisneiti", sanoi rouva Jervis siihen; "mistä lienetkin sen oppinut". Mutta kehnoja vallasnaisia niiden täytyy olla, täytyy tosiaan, jotka suurine mahdollisuuksineen eivät muka ole minua älykkäämpiä. Jääköön tämä kuitenkin sikseen!