"Ei", vakuutti rouva Jervis, "minä en hievahda paikaltani, karitsaiseni; en jätä sinua. Te kummastutatte minut, herra", puhui hän tarttuen ystävällisesti kiinni nutustani ja kietaisten käsivartensa vyötäisilleni. "Te ette saa loukata tätä viatonta", jatkoi hän; "sillä minä puolustan häntä henkenikin kaupalla. Eikö ole maailmassa", hän lisäsi, "kyllältä riettaita tyttöjä teidän viheliäisiin tarkoituksiinne, kun teidän täytyy hätyyttää tällaista karitsaa?"
Isäntä oli vimmatun vihainen ja lupasi heittää rouva Jervisin ikkunasta ulos ja häätää hänet talostaan seuraavana aamuna. "Sitä teidän ei ole tarvis, armollinen herra", sanoi tämä; "sillä minä en tahdo tänne jäädä. Jumala varjelkoon Pamela-rukkaani huomiseen asti, ja sitten me molemmat lähdemme yhdessä."
Isäntäni sanoi: "Salli minun vain väitellä pari sanaa kanssasi, Pamela." — "Älä, Pamela", varoitti rouva Jervis, "älä kuuntele ainoatakaan sanaa, ellei hän lähde vuoteen luota ja mene toiselle puolen huonetta". — "Niin, vieläpä huoneesta ulos", tiukkasin minä; "puhukaa huomenna, jos teillä on jotakin sanottavaa!"
Minä tunsin hänen kätensä povessani, ja niin pian kun pelolta tulin tolkulleni olin valmis kuolemaan; minä huokasin, parahdin ja menin tainnuksiin. Ja yhä hänen käsivartensa olivat kaulassani; rouva Jervis piteli jalkojani ja nuttuani. Minä uin kylmässä kastemaisessa hiessä. "Pamela! Pamela!" kertoo rouva Jervis huutaneensa. "Oi!" ja sitten hän taas kirkaisi, "Pamela-rukkani on varmaan kuollut!" Ja sitä minä jonkun aikaa olinkin; sillä minä en tiennyt enää mistään, kohtaus seurasi kohtausta, kunnes noin kolmea tuntia myöhemmin huomasin olevani vuoteessa ja näin rouva Jervisin istumassa viittaansa kääriytyneenä toisella puolen ja Rachelin toisella; mutta isäntääni ei näkynyt, sillä se jumalaton mies oli lähtenyt. Olin niin ylen iloinen, että itse tuskin saatoin sitä uskoa. Ensi sanoikseni lausuin: "Rouva Jervis — neitsyt Rachel, voinko olla varma, että te siinä olette? Sanokaa minulle, voinko? — Missä olen ollut?"
"Hiljaa, rakas lapsi", tyynnytti rouva Jervis; "sinulla on ollut setki toisensa perään. En ole ikänä nähnyt ketään niin kauheassa tilassa!"
Tästä päätin, ettei Rachel tiennyt asiasta mitään; ja häijy isäntäni näkyi livahtaneen pois, kun rouva Jervis pyörtyessäni oli alkanut jälleen huutaa; ja ikäänkuin parkumisen hälyttämänä omasta kamaristaan tullen hän oli mennyt palvelijatarten huoneeseen — missä nämä melun kuullessaan vapisivat uskaltamatta liikahtaa — ja käskenyt heidän rientää alas katsomaan, mikä rouva Jervisiä ja minua vaivasi. Hän varoitti taloudenhoitajatarta ja lupasi antaa tälle anteeksi, mitä hän oli sanonut ja tehnyt, jos pitäisi asian salassa. Palvelijattaret tulivat siis alas meidän luoksemme, mutta minun vähän toinnuttuani kaikki palasivat ylikertaan, paitsi Rachel, joka jäi valvomaan vuoteeni ääreen rouva Jervisin seuraksi. Luullakseni he kaikin arvaavat, että asia on varsin paha, vaikka eivät tohdi mitään hiiskua.
Ajatellessani vaaraani ja niitä vapauksia, mitä hän todella itselleen otti, vaikka rouva Jervis luullakseni pelasti minut pahemmasta, kuten hän sanoo tehneensäkin (mutta mitäpä minä tiedän, joka olin tainnuksissa ja tolkuttomana?), tulen melkein hulluksi.
Ensin pelkäsin rouva Jervisiä, mutta nyt olen täysin vakuutettu hänen hyvyydestään ja kunnollisuudestaan, ja ilman häntä olisin joutunut hukkaan; tapaus koskee häneen kovin. Miten olisi minun käynyt, jos hän olisi poistunut huoneesta palvelustyttöjä rauhoittamaan, kuten isäntäni käski? Herra olisi varmaan sulkenut hänet ulos, ja silloin voi minua onnetonta! Kuinka olisi käynyt Pamela-parallenne?
Minun täytyy hiukan pysähtyä; silmäni kirvelevät ja päätäni pakottaa. Tämä oli kauhea koettelemus! Tämä oli pahin kaikesta! Oi, kunpa jo pääsisin tuon hirveän häijyn miehen vallasta! Rukoilkaa ahdistuksessa olevan tyttärenne puolesta.