Mutta erityisesti tunsin ilahdusta siitä, mitä nyt kerron sinulle. Rouva Jervis sanoo, että nuoriherra ja hänen armonsa osuivat pöydässä puhelemaan minusta, jolloin hänen armonsa arveli minun olevan miellyttävimpiä neitosia, mitä hän oli konsaan tavannut; minä muka olinkin liian sievä asumaan nuorenmiehen talossa, koska hän naimisiin mennessään ei kuitenkaan löytäisi sellaista puolisoa, joka huolisi edelleen pitää minua perheessä. Siihen oli nuoriherra sanonut, että minä olin hyvin huomattavasti kaunistunut, mutta ymmärtäväisyyden ja järkevyyden puolesta kehittynyt enemmän kuin tällä iällä oli tavallista: olisi sääli, jos ansiollisuuteni kääntyisi minulle onnettomuudeksi.
"Ei", virkkoi hänen armonsa, "Pamelan pitänee muuttaa minun luokseni". Nuoriherra mukausi kaikesta sydämestään; hän oli hyvillään, jos minulle suotiin niin edullinen hoiva. "No niin", päätti hänen armonsa, "minä neuvottelen asiasta loordin kanssa". Hän kysyi, kuinka vanha minä olin, ja rouva Jervis vastasi, että täytin helmikuussa viisitoista. "Niinkö!" lausui hän sitte; "jos tyttö pitää huolta itsestään, niin hän kohenee vielä yhä enemmän ja enemmän, sekä ulkonäöltään että henkisen puolensa kehityksessä".
Sanokaahan, rakas isä ja äiti: vaikka tämä saattaa näyttää liian turhamaiselta minun kerrata, eikö teitä sentään riemastuta niinkuin minuakin, kun herrani on niin valmis eriämään minusta? Tämähän osoittaa, että hänellä ei ole mitään pahaa sydämessään. Mutta John on juuri lähdössä, joten minun on vain vakuutettava, että minä olen nyt ja aina teidän vilpitön kuten kuuliainenkin tyttärenne.
Käyttäkää vaan niitä rahoja. Sen voitte tehdä huoletta.
5. KIRJE.
RAKAS ISÄ JA ÄITI,
Kun Johnilla on taas käyntiä sinne päin, tekee mieleni kirjoittaa, sillä hän on niin aulis toimimaan asiallani. Hän sanoo sydäntään virkistävän nähdä teitä kumpaakin ja kuulla haasteluanne, te kun olette niin järkeviä ja suoramielisiä, että hän aina oppii teiltä jotakin elämän ohjeeksi. On kerrassaan sääli, hän sanoo, että tuollaista kuntoisuutta ei ole enemmän onnistanut maailmassa, ja hän ihmettelee, että te, isä, joka olette niin kyvykäs opettamaan ja kirjoitatte niin sievää käsialaa, ette saanut yrittämäänne koulua menestymään paremmin, vaan näitte pakolliseksi ryhtyä ruumiilliseen työhön. Mutta minulle on suurempana ylpeytenä tämä, että olen saanut sellaiset kunnon vanhemmat, kuin että olisin jalosukuinen synnyltäni.
En ole vielä kuullut mitään muuttamisesta armollisen rouva Daversin luo, ja minulla on täällä nykyään hyvin viihdyttävät olot, kun rouva Jervis kohtelee minua kuin omana tyttärenään; hän on erittäin hyväluontoinen nainen ja ottaa herrani edut omikseen. Hän antaa minulle aina sattuvaa opastelua, ja teitä kahta lähinnä minä luullakseni rakastan häntä enimmin kaikista. Hän pitää niin hyvää hallintaa ja järjestystä, että me kaikin kunnioitamme häntä, ja hyvin halukkaasti hän kuulee minun lukevan ääneen; ainoastaan hyvistä kirjoista hän välittää, ja sellaisiin me syvennymme kahden kesken ollessamme, niin että silloin tuntuu kuin olisin kotona teidän parissanne.
Eräs miesväestämme, Harry, joka ei ole parempi kuin hänen pitäisi olla, oli hänen kuultensa vapaapuheinen minulle, — taisi sanoa minua kaunoiseksi Pamelakseen ja tarttui minuun kuin suudellakseen. Voitte arvata varmaksi, että minä suutuin kovin; mutta rouva Jervis otti hänet lujalle ja oli hänelle niin vihoissaan kuin suinkin saattaa olla, sanoen sitte minulle olevansa oikein hyvillään ymmärtäväisyydestäni ja häveliäisyydestäni, kun kartoin kaikkea kurielua. Ja varma olen siitä, että ylpeyttäni minä en pysyttele heistä loitolla, sillä minä koetan esiintyä säveästi kaikkia kohtaan; mutta minusta tuntuu sietämättömältä olla miespalvelijani katseltavana, sillä he näyttävät ihan kuin tahtovan tuijottaa lävitse. Sentähden olenkin hyvilläni, kun minulla on niin vähän puhuttavaa heille, saadessani yleensä aamiaisen, päivällisen ja illallisen rouva Jervisin seurassa — niin hyväntahtoinen hän on minua kohtaan. Kyllähän he ovat minulle varsin kohteliaita rouva Jervisin tähden, jonka näkevät kiintyneen minuun, ja hän vaikuttaa heihin silläkin, että hänen tiedetään olevan säätyläisnainen syntyään, vaikka sittemmin joutuikin vastoinkäymisiin.
Kirjoittamiseen viehättyneenä olen taaskin johtunut lavertamaan pitkälti ja pian väsytän teitä. Mutta alottaessani piti minun ainoasti sanoa, että minulla ei nyt ole mitään vaaran pelkoa, ja saatan vain ihmetellä itseäni, kun hupsuuttani olin kovin rauhaton; teidän varoittelunnehan taasen johtui valppaasta rakkaudestanne. Varmana saan pitää, että herrani ei alentautuisi ajattelemaan tällaista tyttö-parkaa vahingokseni. Sillä se pilaisi hänen maineensa kuten minunkin, se on tiettyä, — ja hänhän saa katsoa puolisonsa maan parhaimmista vallasnaisista. Ei siis enempää tällä kertaa, paitsi että minä olen teidän ainiaan kuuliainen tyttärenne.