"Muita hän on auttanut, mutta ei voi itseään auttaa", puhelee ukko muutamakseen ja kertoo, miten hän on monia kymmeniä silmäkipeitä parantanut, mutta nyt on itse joutunut pimeyteen. "Mutta vanhuuven vika tämä minulla jo onkin", lisää vaari vielä. Tarinoimisen lopuksi laukaisee äijä, itseään tarkoittaen: "Toinen puhuu pöljysissään, mitä vesi kielelle vetää."
Hyrynsalmella, Kytömäen kylillä, elää toinenkin tietomies, Naurisahon ukko, pieni, mutta teerevä äijä, seitsemissä, kahdeksissakymmenissä. Suvultaan on äijäkin saanut tietonsa, isä sekä edellämainittu Keräs-Matti, ukon setä, ovat olleet mainittavia tietäjiä. Mutta niin on Keräs-ukko ovela, ettei hevillä ilmoittele salattuja tietojaan, tekeytyy vain tuhmaksi ja tietämättömäksi; saa olla kyselijä vielä ovelampi, ennenkuin lähtee sanat salasta ilmi.
Kiannan tietäjistä lienee Kovanvaaran ukko, jo useasti mainittu "Kovan Jeru", etevin, karhumies, tietomiesten jälkeläinen, pieni kiva ukko, karhuvirsien laulaja, loitsujen lukija, taikojen taitaja sekä tekijä. Näljängän perukoilla tapaamme Ketolaisen eli ennenmainitun Jussi Tauriaisen, joka myös tietää ja osaa tauteja käsitellä ja parannella. Kirkolta Pesiölle soudettaessa kohtaamme Kylänmäen ukon, tuonain mainitun Kuustolan ukon pojan, sokean vaarin, joka vielä muistaa joukon virsiä, loitsuja sekä taikatemppuja, vaikka ei enää niihin luotakaan. Ja Vuokille matkattaessa sattuu lähimaille "tohtori" Pulkkinen, kuulu kuohari, joka on virkatoimissaan kierrellyt koko Kainuun kulman, useat erät retkeillyt rajan takanakin. — Puolangan Puokiovaaralla elää mökin ukko, Simppa Oikarinen, jonka apuun useasti turvaudutaan, ja Väyrylässä asuu vanha Latolan vaari, monien tietojen omistaja, vaikka kirjamiehenä ja "sanan viljelijänä" ei tahdo enää "turhiin tietoihin" uskoa. Sitten vielä Kuhmon takamailla, Venäjän rajoilla, Lammasperän Kivikiekissä eli joku vuosi sitten vanha metsänkävijä, tietäjäsyntyinen tietomies, 70-vuotias ukko, Salomon Huotari, joka on aikoinaan paljonkin tietäjöinyt sekä metsän käynnissään että muutenkin. Mutta ei ollut ukosta enää tietäjäksi, poti ankaraa kivitautia, saunassa loikoili taikka pirtinlattialla penkkiä vasten ryntäillään kykötti.
On joitakuita naistietäjiäkin, semmoisia kuin vanha mökin muori, Reeta Keränen, Kekkolanmäellä, Hyrynsalmen Kytömäen kylässä. Vieläkin, vaikka jo vanhuuden heikkona — muori on 85:n vuoden ikäinen — pirtissään makailee, säilyttelee mummo taikapussissaan kalliita kompeitaan: puunliikoja, maanliikoja, vaskenpalasia ja vanhoja avaimia, renkaita ja rahoja, tärkeää "kolmenriikinrahaakin". [Ruotsinaikainen raha, jossa on kolme kruununkuvaa]. Uskoo niitä vanhus yhä tarvitsevansa, kun sattuu mikä kova paikka tulemaan, eikä henno muori monesti koetelluista kompeistaan toki luopua.
Mutta Kajaanin Murtomäellä, kaukana, yksinäisessä metsä talossa hallitsee Hautamäen muori, 78-vuotias leski, Kaisa-Reeta Tormulainen, "Aaron Kaisaksi" sanottu, oikein päätietäjä Siinä on muori, jonkalaista ei tapaakaan joka mökissä. Lyhyt muori, mutta tanakka ja terhakka, vaikka onkin kohta kahdeksissakymmenissään. Jo siinä äkkinäinen melkein pelästyy, kun piippusuinen akka päästää äänen kuin torvesta, karjaisee oikein, oikein karkeasti ja vielä terästää puhettaan epälukuisilla perhanoilla ja perkeleillä ja kaikilla mahdollisilla rumanhengen nimityksillä, niin että melkein tulikiveltä kärähtelee, taikka sanoo arveluttavimmatkin asiat häikälemättä halki ja omalla suomalaisella nimellään. Eikä pelota muoria isot eikä pienet paholaiset, kerran kun oikein kirota säväyttää, niin pelästyä pitää karvaisimmankin kuvatuksen. Oli muorin saunaan kerran tuotu "keikkaiset", jotta siellä alituisesti napsutti, napsutti ja möykkäsi. Muori etsimään; jo äkkäsi, jotta kiukaaseen on kätketty, jo löysikin. "Täällä perkelees ne saatanat on!" Ei muuta kuin kiuas hajalle ja kalmanytykät pihalle tulirovioon, ja "voi perr-hana, minkä pamauksen ne saatanat antoi!" Ja paholaisen täytyi paeta Sillä "sen minä olen aina sanonut, jotta ittiäni parempaa en minä ole löytänyt!"
Isältään sekä mummoltaan, isänäidiltä, on Kaisa-Reeta oppinut useat taitonsa, mutta paljon on hän kuullut myös alussa mainituilta Murtomäen tietäjiltä, Karppiselta ja Mularilta, sekä Kiuruveden ja Sotkamon tietomiehiltä, Utriaiselta, Mustoselta ja Piepposen Lassilta. Voiteilla, kylvyillä, loitsuilla ja kaikenlaisilla välikappaleilla, maan- ja puunliioilla, "kolmenriikinrahoilla" toimittelee muori lääkityksihän. "Voijekokelas olen ollut ikäni, eikä tiijä yksin Kaikkivaltiaskaan, miten minä voiteeni keitän ja sekoitan." Kaikenlaisia tauteja osaa muori parannella, hullujakin on hän selvitellyt. Hullun vie hän saunaan, kylvettelee ja valelee, ryypyttelee ja voitelee, ja "sitte kun sitä oikein alkaa oksettaa ja oksettaa ja p—ttaa, niin siitä se paranoo". Paljon muorin luona käydään apua hakemassa, useasti tullaan etäältäkin. Ja vaikka muori alussa pelästyttää karkealla esiintymisellään, on hän silti hyvinkin sydämellinen. Jopa hyvästi viihtyy, vaikka viikommankin muorin kanssa tarinoimassa, syöttää muori viilit ja voit, ja makuuttaa savukiukaisessa eteispirtissä.
Kylässä ei Kaisa-Reeta juuri käy. "Saakeliako sieltä hakoo? Tämmöisiltä syänmailta kun lähtis kylässä käymään, olis päästä pilalla… Perhana!" [Hautamäestä on peninkulmainen huono polku Murtomäelle.]
Paitsi varsinaisia kaikenlaisiin asioihin kykeneviä suurtietäjiä, on vielä siellä ja täällä yhden ja toisen pikku avun antajia, kointukon tekijöitä, ruusunvoiteen valmistajia, venymälangan laatijoita, hammassuolain laittajia, ja sen semmoisia, kukin omaan asiaansa päteviä.
Joissakuissa vähäisissä puuhissa tultiin toimeen omin voiminkin, pikkuisien kipujen ja vammojen paranteluissa sekä kaikenlaisten pikku temppujen teossa.
Mitä monilukuisimmissa asioissa tarvittiin isiltä perittyjä tietoja sekä oppeja. Joka työllä ja työnaloituksella oli omat aikansa, temppunsa ja taikansa. Metsästäjällä oli omat taikansa, kalastajalla niinikään, samoin maanmuokkaajalla ja karjanhoitajalla, tervanpoltossakin tarvittiin tietonsa. Ei ollut sitä seikkaa, jossa ei vanhojen oppia olisi kaivattu.