Rehelliset ja kunnolliset huonemiehet kyllä saivat talonpirtistä nurkkansa, mutta epärehellisillä ja kelvottomilla ei tahtonut olla sijaa missään. Talojen saunoihin he useasti häätyivät tuhrustelemaan taikka pahimmassa tapauksessa pakenivat metsään ja tekivät sinne mökkinsä.
Pirtin asujina oli vielä silloin tällöin ruotilaisia eli hollilaisia ja istukkaita. Ruotilaiset olivat jonkun aikaa talossa ruokittavina, sitten ne hevosella saatettiin toisen talon vastuksiksi, sieltä kolmanteen, neljänteen ja niin kierräteltiin ympäri kylää. Saatiin myös istukkaita vuosikausiksi talon hoitoon: vanhoja ukkoja, ikäloppuja akkoja, vaivaisia ja hulluja. Työtä heillä teetettiin, minkä he kykenivät. Vanhat mummot kehräsivät hamppua, loukuttivatkin, punoivat kengänpaikkuunuoria, vaarit kutoivat verkkoa, kiskoivat pärettä, hakkasivat havuja. Vaatteissa piti vanhat pitää, ruoassa ja tupakassa. Tähderuokia heille tavallisesti annettiin, jopa toisissa taloissa vain sormipyyhkeitä, joita ruokakuppien pohjasta oli sormenkyljellä sivallettu. Penkki taikka pöydän alapää oli näiden kovaosaisten ruokailusijana.
Toisinaan saatiin kutsumattomina vieraina kerjäläisiä, jotka myöskin vaativat osansa jumalanhyvistä. Mutta kun olivat kutsumatta tulleet, niin sen mukaan heitä kohdeltiinkin: karsinapenkille annettiin heille määräpalat syötäviksi, ruoantähteitä mitä sattui olemaan. "Ei kerjäläisille toki koskaan pöyälle ruokaa asetettu."
Pitäjän parhaita oli pappi, joka sunnuntaisin piti kirkonmenoa ja kesin, talvin kierteli kinkerimatkoillaan. Kuunneltiinhan häntä mielellään ja pidettiin parhaana vieraana, mutta saatiin siitä maksaakin, jopa niin, jotta tultiin huomaamaan, että "pohjaton papin säkki". Luonnossa annettiin papille saatavansa. Joulun aikana vietiin pappilaan hyvinvoivasta talosta 24 kappaa jyviä, 30 leiviskää heiniä, kuorma halkoja, 12 naulaa lihaa, 3-4 paksua ruisleipää sekä kynttilärahat kirkkoa varten. Perttulina piti saatella: naula voita joka lehmästä, naula villoja, 2 naulaa hamppuja ja vasikannahka sekä leiviskä kaloja nuottatalosta. Vielä vietiin papille nelikko nauriita, pari juustoa [Askanmäestä oli kerran viety papille oikein suuri juusto. Siitä pappi kiitellyt: "Niin sitä isosta talosta pitääkin!" Mutta kun pappi sitten oli maistanut juustoa, joka olikin tehty kuoritusta maidosta, oli hän manannut: "Niin on sitkeää niinkuin jänönkääpä!">[, oravannahka sekä pääsiäisrahaa 8 kopekkaa parikunnalta. Joka kolmas, neljäs vuosi täytyi viedä lammas ja talonvanhuksen kuoleman jälkeen testamenttilehmä. Täytyipä vielä kesällä käydä pappilan leikkuupellolla päivätöissä, ja paikoin piti papille raivata niitty ja pitää se aidassa.
Mutta toinen kirkonmies, lukkari, kävi joulun edellä itse saatavansa perimässä. Hänen pussiinsa mitattiin talosta viisi kappaa jyviä, piställettiin kouraan lampaanlapa ja kainaloon työnnettiin paksu ruisleipä. Lampaalla kuitattiin lukkari silloin, kun papille annettiin lehmä, ja vainajan veisuusta vei hän vanttuut.
Tärkeä kirkollinen henkilö oli kirkonmieskin, jota aina piti arvonimeltään mainita. Papille piti hänen kinkeritalossa esittää kinkerilista, johon oli merkitty seuraavan vuoden messutalojen nimet, sitten oli hänen "kanneltava" papille, mitä pahaa elämää oli kinkerikunnassa vietetty. Vielä oli kirkonmiehen tehtävänä potkia ärisevät koirat pois messupirtistä, ja tätä tärkeää toimitusta varten piti hänen opetella potkaisemaan koiraa yht'aikaa molemmilla jaloillaan. Muuten ei kelvannut kirkonmieheksi. Sanottiin myös, että hänen oli kolmesti suoritettava sama temppu, mikä pikku pojille useasti sattuu, kun he pitävät ensi päiviä ensimäisiä housujaan. Näin vaikeista kokeista huolimatta oli kirkonmiehen toimi palkaton, vaikkakin Kylänmäen ukko-kekkuli pyrki siihen virkaan, "jotta kapat sais".
Maallisia pitäjän kappaherroja oli siltavouti, jolle maksettiin jyviä kappa talosta. Hänen toimenaan oli "katella maantien siltoja ja panna ylös, kun tielle someroa ve'ettiin". Toinen oli jahtivouti, jolle myös meni kappa, vaikka "hänellä kyllä ei ollut tehtävää paljo mitään". Juoksutti, niinkuin viimeksi Alankolainen, miehiä rintanaan pitkin selkosia huudattaen ja ammuttaen, jotta muka kaikki karhut ja sudet kaikkoaisivat pois paikkakunnalta.
Oli myöskin kolmenkapanherra, pitäjäsriivali, joka pani paperille kaikki, mitä kunnanasioissa tarvittiin, pyöräytteli ukoille velkakirjatkin ja otti "lantin" joka paperista. Silloin ei ollutkaan "pännämiehiä" joka kylässä. Paavo Juntunen, Hyrynsalmen Oravivaaralla oli pitäjänsä ensimmäinen kynänkäyttäjä. Hän oli oppinut siten, että pappi kinkereillä oli piirtänyt liidulla pirtinseinään kirjoituskirjaimet, ja niitä oli Paavo alkanut jäljitellä. Kiannan ensimäinen kynämies ja velkakirjojen kokoonpanija oli siltavouti Eljas Moilanen, "Läkki-Topora". Ristijärvellä taas oli pitäjänkuulu "Tuliniemen ukko", valtiopäivämies Lauri Keränen, kaikissa kirjoitus- ja muissa asioissa kovin kaivattu ja kysytty.
Mutta lautamiehet ja herrastuomarit olivat ankaran lain ja oikeuden miehiä, joille itse tuomari maksoi kapoistaan 1 1/2 tynnyriä viljaa. Heidän toimenaan oli manailla kansaa käräjiin ja istua lautakuntana käräjäsalissa.
Vanhaan aikaan kerrotaan pidetyn kylänkäräjiä, joissa oli päämiehenä ollut kylätuomari. Semmoisena kylätuomarina oli ollut Ristijärven Ison-Tololan Tuomas Tolonen, ennen mainittu "Vihtakaula", ja oli hänen kylänkäräjissään ratkaistu pieniä rikoksia ja kylän yhteisiä asioita, oli sakotettu ja muutenkin rangaistu. Limingassa oli ollut pääkäräjät, ja aina siellä oli hyväksytty ukon tekemät päätökset.