Jaalangan Lassilaan oli tullut talontekijä Kivesniemeltä uimalla, yli neljänneksen levyisen selän poikki oli melonut, välillä vain parilla saarella levähtänyt. Lassilasta taas lähti Tervolan tekijä. Se oli oikein ilkikurinen akka, jota ei saatettu talossa sietää, vaan ajettiin pois koko halmeilta, ja "syömmissään" lähti akka, kiersi vain ympäri lahden ja ilkeyksissään alkoi tehdä taloa toiselle rannalle vastapäätä Lassilaa, ja "isopahan talo siihen lopulta on pohjastunut".
Hyrynsalmen Kypärävaaralle ovat Kemppaiset tulleet Ristijärveltä, Nuottijärvenmäeltä, ja eläneet siinä miespolvia, jotta "ei ole vieras käynyt". Ensimmäinen Kemppainen oli ollut Perttu, kova halmeenviljelijä, sitten oli elänyt Paavo, sitten Matti ja taas Paavo ja taas Matti, joka vieläkin vaaraa hallitsee. Talossa on vielä latona vaaran ensimmäinen pirtti, 4.5-metrinen, lautaikkunainen rakennus, sekä ladossa talon ensimäisen pöydän kansi, jota on "tallehittu mies mieheltä". Lopulle parisataa vuotta takaperin erosi talosta eläjä Eskolaan, samalle vaaralle vainion reunaan, ja toiselle pojalle tehtiin talo Pihlajalehtoon, selkoseen, pari virstaa vaaralta etelään. Mutta Pihlajalehto oli hallan paikka, ja siitä syystä omistaja sen heitti autioksi — rakennukset tuotiin Kypärään, josta osa oli vietykin — ja muutti Ristijärven Pohjolaan, jossa vielä samoja Kemppaisia elää.
Puolangan Leipivaaran vanhin talo, Vanhatalo, oli alkuaan ollut Ryyhtylänniemellä, josta sitten muutettiin korkealle vaaralle lämpöisempään ilmanalaan. Samoihin aikoihin saatiin vaaralle Sopen talo, myöhemmin tuli Hovikin. Sopessa asusti Rikas-Kinnunen ja omisti laajat niittymaat. Mutta Vanhatalo oli vaaran vaurain, jopa oikein upporikas, ainakin siihenaikaan kun siinä isännöi Pekka Moilanen, joka kutsui itseään "vanhurskaaksi". Tapasi ukko kerskua aina kirkosta tultuaan: "Ei ollut kirkossa muita vanhurskaita kuin minä ja pappi ja kenties lukkari." Rahojaan säilytteli ukko enimmäkseen metsien kätköissä, ja sinne ne jäivätkin, kun "vanhurskas" äkkiä otettiin lepoonsa. Talossa on äijän v. 1784 rakentama eloaitta ja siinä nähdään jyvälaarin laidassa ukon merkinnöitä, puukolla leikattuja, esim.: "VO 1819 OLI WILIA WOSI PM".
Niin levisi kiintonainen uutisasutus Kainuun korpiinkin työntäen tieltään metsiä harhailevat lappalaiset.
Aluksi kuuluttiin Limingan suureen seurakuntaan, sitten Oulunjärven pitäjään 1559, jonka kirkko oli Manamansalolla, sitten saatiin kirkko Paltaniemelle 1599, ja sen jälkeen vähitellen kaukaisillekin perukoille: Sotkamoon 1647, Kuhmoniemelle 1753, Hyrynsalmelle 1786, Suomussalmelle samoihin aikoihin, Puolangalle 1792, Ristijärvelle 1807, jopa Lentiiraankin 1812. Pieniä korpikyliä olivat alussa kirkonkylätkin, eipä varsin isoja nykyistenkään vanhojen muistannan aikana. Niinpä Hyrynsalmen kirkolla oli ennen vain Salmen, Tapion ja Iston talot sekä pappila. Samoin Kuhmossa, jossa nykyään on kokonainen kaupunki, oli ennen vain pappila ja Tuupola sekä etempänä Jaakkola, Sillankorva, Kettula ja Pääkkölä.
"Eivät ne olleet arkamaisia ukkoja, jotka ensiksi tänne syönmaan napaan ovat työntyneet", kuulee monesti vanhojen sanovan. Eivät kylläkään. Hallaa, kontioita ja kaikkia korven kauhuja vastaan saivat he yksinään rynnistää. Ja olikin siellä kauhuja.
Pahimpia oli rapparisotien rajantakainen vainolainen. Se usein monet talot saattoi turmioon, tappoi kansan, ryösti kaikki taikka poltti poroksi, "tämä kun on neljä kertaa ollut Itävallalla ja yhen kerran Kiinalla, tämä Suomi." Melkein lukemattomat ovat ne talot, jotka ovat rajavainojen aikana hävitetyt, toiset niin tyystin, ettei ole muuta kuin tarina jäljellä. Ja yhtä lukemattomat ovat kertomukset karkumatkoista, karkusaunoista sekä kaikenlaisista yhteenotoista, joissa rajaseudun rahvas sai kokea aina vainolaisen ensimmäiset ja viimeiset vihanpurkaukset. Tuskin lienee sitä seutua, jolla ei olisi omaa karkusauna-muistoansa, taikka sitä vanhaa taloa, jolta puuttuisi rapparitarinaansa. Siellä täällä vanhoissa taloissa on vielä aittoja, "mehtäaittoja", jotka ovat ennen olleet selkosissa talojen leipäviljojen sekä muiden tavarain piilotuspaikkoina. Vanhimmat tämmöiset aitat ovat aina 1600-luvun lopulta, niinkuin esim. Saaren aitta Kuhmon Lentualta, komea harmaa rakennus, johon on leikattu vuosiluku 1683.
Niinpä oli ennen, "kolmesataa vuotta sitten", suuri Niemen talo Luvanjärven kylässä Hyrynsalmella, niin mahtava, että elätettiin 40 lypsävääkin, ja talossa eli seitsemän veljestä ja yksi tytär. Mutta polttosotain aikana hävisi talo, ja miehet joutuivat, minne joutuivatkaan. Tytärkin oli joutua vainolaisten käsiin, mutta pääsi pakoon uimalla yli järven Leskenniemeen. Talon raunioita näkyy vielä, ja kesällä 1915 löytyi raunioiden luota, mäenlaiteesta, peltoa kuokittaessa, talon vanha vesikaivo, jossa vesi oli kirkasta kuin hopea, ja nelihirsinen salvos sen suojana. Kaivon peittona oli vahvan kuusen jo lahonnut kanto. Rapparisodissa hävisi myöskin Leipivaaran Sopesta "Rikas-Kinnunen". Vainolainen tuli, tappoi koko väen ja ryösti tavarat. Mutta Hovin ja Vanhantalon asukkaat ennättivät pakosalle Ahvenanvaaran karkusaunalle. Vanhatalo ehti kylvää toukonsa hangelle, mutta Hovin vilja-aitan rapparit ryöstivät ja polttivat. Vihajärvella, Puolangalla, hävittivät vainolaiset suuren Valtalan talon. Hyrynsalmen Mikanmäessä oli myös vahva talo. Oli talossa viisi vankkaa veljestä, yksi aina nelikyynäräinen koljatti. Veljet menivät piiloon, kun huomasivat kerran vihamiesten tulevan, ja nämä ihmettelemään, jotta missä miehet nyt. Tuli pirttiin silloin yksi veli. "Jopahan yks' Mikkainen tultih!" ilostuivat rapparit. Tuli pian toinen ja sitten kohta kolmas, neljäskin, ja pirtissä olijat ihastelivat: "A toinen Mikkainen tultih… a kolmas… neljäs…" Mutta kun viimeisenä sukeltautui ovesta suuri Mikkainen, niin jo vainolainen pelästyi. Pirtti joutui toratantereksi, ja rapparit tapettiin. Mutta yksi pääsi karkuun, riensi kotiin, toi kostajat, ja muuanna yönä koko talo veljesjoukkoineen poltettiin ja hävitettiin.
Hullusti kävi vainolaisjoukon myös Kulolan pakopirtissä, Hyrynsalmella. Siellä asusteli kolmattasataa rapparia. Raudaskosken Pekka ja Koskelan Kyösti tulivat yöllä kuusikymmenmiehisen suomalaisjoukon kanssa, pöngittivät pirtin oven ja tukehuttivat savuun koko joukon, laskivat uuninpiipusta savuavia aineita sisään. Pirtissä olijoilla oli kyllä katolla vartija, joka nähdessään "metsän" lähenevän — hyökkääjät hiipivät närettä edessään kuljettaen — lauloi:
"Yö pimenee, sumu enenee, metsä lähenee!"