Kesällä ei karjanruokinnasta ollut kovinkaan paljon huolta. Laskettiin vain hatasarvet, paimen perässään, metsien soilta ja ahoilta itse hakemaan syötävänsä. Ja sitten odotettiin karjaa illalla lehmisavulle, joka oli turpeista ja lasturoskasta laitettu kytöstämään kesantopellolle kyhättyyn aitaukseen. Siinä lehmät ottosien kanssa otettiin vastaan ja lypsettiin, siinä saivat savun hengessä rauhassa syöpäläisiltä lepäillä kesäisen yönsä. Eivätkä elukat polttaneet jalkojaan savukytöksessä, jos vain savuntekijät pitivät varansa, etteivät koskaan paljain jaloin kävelleet savun luona.
Kaukaisistakin korvista kävi karja elantoansa etsimässä, ja sentähden se monesti viipyi metsäkäynnillään myöhäiseen iltaan, useasti sai emäntä odotella hoidokkejansa puoleen yöhön saakka. Ja taas aamulla kolmelta, neljältä piti nousta karjaa laskemaan. Kellokkaaksi valittiin kyllä sellainen lehmä, joka oli paras kotiin tulemaan ja "hyvin rakas emäntäänsä". Monesti myös korpimailla kohtasi kontiokin karjan, kaatoi lehmän, kaatoi toisenkin, kopristeli kolmatta, ja surkeasti mölisten laukkasi karja metsästä kodin turviin.
Syksyllä kun piteet pantiin navettaan, pyyhittiin niitä yölinnulla myötäsukaan. Siitä karva pysyi talvella sukevana.
Karjanviljaa käsiteltiin maitohuoneessa, joka oli tavallisesti porstuan perässä. Sinne kannettiin maito navetasta ja siivilöitiin havupohja-siivilän lävitse mataliin maitopyttyihin, joita vierekkäin ja päällekkäin asetettiin riveihin maitohuoneen hyllyille. Maitopytyt haudottiin katajavedellä ja pestiin koivunvarpuisella vispilällä taikka tuohisella virsulla eli huosiemella. Siitä tuli pyttyyn hyvä viili. Joillakuilla vanhoilla emännillä oli kuolleen sormi, jolla hämmensivät maitopyttyään ja miten syvältä sekoittivat, niin paksulta kasosi viiliä.
Voita kirnuttiin pitkällä mäntäkirnulla, jonka korvaan oli useasti leikattu viisikanta varjelemaan kirnua kateensilmiltä. Mutta jos kirnuus oli pilattu, piti kirnu viedä hetteeseen, pestä siellä ja heittää sijaan eläväähopeaa. Voiastia piti ristiä, kolme ristiä piirrettiin voihin, kun astia oli täytetty, samoin myös voilautanenkin kapustalla ristittiin. Kesällä koottiin keltaista kesävoita maidottoman syystalven ajaksi. Kevättalvella jo riitti voita myytäväksikin, lähetettiin sitä suolannoutajain mukana Ouluun. Siellä "pakhuusissa" katsottiin tynnyrit, merkittiin hyvä voi ristillä ja lähetettiin Ruotsiin.
Lampaita oli talossa viisintoista, kaksinkymmenin talven yli elätettävinä. Mutta kevättalven ja kesän kuluessa karttui niitä syksyiseksi vuodentuloksi monikymmenlukuinen katras. Syysteurastuksissa lampaita sitten lyötiin penkkiin, niin ettei talven selälle jäänyt kuin entinen määrä. Erikoisessa lammasnavetassa niitä hoidettiin, mutta pienillä eläjillä oli muutamat lampaansa vain lehmänavetan karsinassa. Helppo olikin ennen elättää lammaslaumaa: lehtiä sai vapaasti taittaa metsästä ja sydänmaiden soita niittää mielensä mukaan, ja halmeet kasvattivat olkea. Lehdillä ja oljilla lampaita enimmäkseen elätettiin, annettiin myös hiukan heiniäkin sekä jäkälöitä, ja hätätilassa karsittiin kuusennaavoja. Juotavaksi annettiin lampaille kattilain pesuvesiä solkkunelikosta, suurustettuina keitontähteillä sekä leipoma-aikoina pöydänpyyhkeillä.
Neljä kertaa vuodessa lampaat kerittiin. Kevättalvella, helmikuulla, leikattiin Matinvilla ja kesällä juhannuksen edellä, saatiin kevättakkuja eli Eerikin villa, sukkavilloiksi, sitten syyskesällä otettiin Perttulinvilla eli kierävilla ja joulun edellä Kaijanvilla, molemmat viimeiset hyviä ja puhtaita pitkiä villoja. Karitsoista kerittiin liemingoita. Lampaan lautaselle heitettiin leikkaamatta villatukku, tuulivilla eli purje. Siitä emälammas tunsi keritynkin karitsan omakseen eikä sitä vierastanut.
Kesällä saivat lampaat laukata vapaina ahoilla ja metsissä talojen ympäristöillä.
Sikoja oli vain varakkaimmissa taloissa, vanhanaikaisia pitkäkarvaisia "käärysikoja", pieniä mataloita kärsäkkäitä. Talvellakin saivat siat kuljeskella ulkona, odotella nurkan taakse tulevia pirtineläjiä ja penkoa selkäharjaa myöten tallitunkiossa. Kesät kaiket kävivät siat laitumella lähimetsissä itse etsimässä syötäväänsä. Joskus heitettiin niille purtiloon kalanperkkauksia ja sintuvesiä. Mutta syksyllä pantiin siat saihoon syötteelle muutamaksi viikoksi, annettiin perunoita ja suuruksenpuolta ja sitten teurastettiin.
Vuohta ei tunnettu. "En ole nähnyt eläissäni koko siivattaa… totta se on nelijalkainen."